Jiri Nikkiseltä omaelämäkerta syksyllä

07.05.2025

Hyvä Bore – Clifters, Beatles ja elämäni musan parissa - Kirjat- Aula & Co

Aula & Co julkaisee Jiri Nikkisen itsensä kirjoittaman kirjan Hyvä bore – Clifters, Beatles ja elämäni musan parissa ensi syksynä.

Jiri Nikkisen musiikillinen ura kattaa lähes viisi vuosikymmentä Cliftersistä Beatles-tribuutteihin. Kirjassaan hän kertoo eloisasti ja rehellisesti lapsuutensa lähtökohdista, musiikillisesta läpimurrostaan ja henkilökohtaisesta elämästään. Nikkinen täyttää 60 vuotta 10.11.2025.

Jiri Nikkinen syntyi vuonna 1965 Helsingissä ja vietti varhaislapsuutensa Alppilassa. Musiikki pelasti hänen nuoruutensa. Kun äidin mieli järkkyi ja muusikkoisä hävisi keikoille, Jiri sai turvaa Beatlesin musiikista.

Koulunkäynti oli tuskaa, sillä perhe muutti lyhyen ajan sisään kolme kertaa. Kaveripiiri vaihtui koko ajan, ja koulussa poika tippui kärryiltä.

Vantaan Länsimäessä Jiri tapasi nuoren Luri Luokkalan, ja he päättivät perustaa bändin, joka kulkee vastavirtaan. He käyttivät pukuja, ja tukka oli mallia moppi. Syntyi Clifters.

Bändi antoi pojille elämän suunnan. Yhtye pärjäsi hyvin vuonna 1983 rockin SM-kisoissa, ja muutaman vuoden kuluttua se nautti jo kulttisuosiota, mutta vasta cover-levy Sexi on in räjäytti potin. Cliftersistä tuli sukupolvibändi.

Jiri Nikkinen on kuusivuotiaasta asti kuunnellut lakkaamatta Beatlesia. Myöhemmin hän on esittänyt sitä sadoilla ja taas sadoilla tribuuttikeikoilla kotimaassa ja ympäri maailmaa, mutta ikinä hän ei ole kyllästynyt. Hyvä bore onkin kiehtovan elämäkerran lisäksi myös viehättävä katsaus maailman suosituimman bändin, The Beatlesin, fanitukseen.

Kirja ilmestyy ja julkaistaan Helsingin kirjamessuilla lokakuussa.

Kustannusosakeyhtiö Aula & Co

16.11.2025Tero Saarinen Companyn ja Tampereen Työväen Teatterin Macbeth Ranskaan marraskuussa
15.11.2025Graafikkomestari Erik Bruunilta suuri julistelahjoitus Malvan julistekokoelmaan
14.11.2025Haloo Helsinki! teki radiohistoriaa
14.11.2025Pertti Jarlan elämä - kuinka syrjitystä pikkupojasta tuli Suomen rakastetuin sarjisheebo
14.11.2025Kesällä 2026 Harmony Sisters Pyynikin kesäteatteriin
14.11.2025Suvi Teräsniskan koskettavat Iltalaulut saavat jatkoa - uusi albumi tarjoaa levollisuutta pienille ja suurille
12.11.2025Ylen ja avustusjärjestöjen tukikonsertilla kerättiin yli 970 000 euroa sodista kärsivien lasten hyväksi
12.11.2025MTV:n sarjauutuus Petos alkaa 30. marraskuuta
12.11.2025Katri Helenan elämästä kertova Katri-musikaali Suomen Kesäteatteriin Valkeakoskelle
11.11.2025Uusi vahvasti paikallinen Radio Suomi lähelläsi -ohjelma aloitti Yle Radio Suomessa

Siirry arkistoon »