Näin koulutat lohikäärmeesi oli vime viikonlopun katsotuin elokuva16.06.2025
Dean DeBloisin ohjaama Näin koulutat lohikäärmeesi live action -versio vuoden 2010 samannimisestä animaatiosta keräsi 7 563 katsojaa oli viikonlopun katsotuin. DeBlois on ohjannut ja käsikirjoittanut elokuvasarjan kaikki kolme animaatioversiota (ensimmäisen osan ohjaus yhdessä Chris Sandersin kanssa ja käsikirjoitus Sandersin ja Will Daviesin kanssa). Trilogia on kerännyt Suomessa katsojia yhteensä yli 230 000. Kaikkein katsotuin ohjaajan elokuvista on kuitenkin ollut 140 019 katsojalla vuoden 2002 alkuperäinen Lilo & Stitch. Sen live-action versio taas oli viikonlopun toiseksi katsotuin. Viikonloppuna tuli ensi-iltaan myös Peter Cattaneon ohjaamaa brittiläiselokuva The Penguin Lessons, joka ylsi 1 021 katsojalla sijalle kuusi sekä Sean Byrnen ohjaamaa kauhutrilleri Dangerous Animals, joka oli 648 katsojalla yhdeksänneksi katsotuin. Uusinta ensi-iltaan tuotiin David Cronenbergin vuoden 1991 Alaston lounas. Elokuva keräsi 12 teatterissa 113 katsojaa. Yhteensä alun perin lokakuussa 1992 ensi-iltansa saaneelle elokuvalla on kertynyt katsojia 11 632. Mission: Impossible – The Final Reckoning ylitti kahdeksantena vuoden 2025 ensi-iltana 100 000 katsojan rajan. Viikonloppu oli levityselokuvien suhteen vuoden toistaiseksi hiljaisin. Top 20 -listalle pääsikin alle sadalla katsojalla. Näin ollen listalle mahtui kuriositeettina yhdessä teatterissa esitetty vuoden 2008 jättihitti Mamma Mia! Sodankylässä vietettiin keskiviikosta sunnuntaihin 40-vuotta täyttäneitä elokuvajuhlia, jossa esitettiin lukuisia loppuunmyytyjä näytöksiä. Niiden näytöskohtaiset tiedot eivät ole kuitenkaan vielä tiedossa. (Teksti © Suomen elokuvasäätiö) TOP 20 -listan viime viikonlopun elokuvista voit katsoa täältä |