Olympiastadion on kesän oiva vierailukohde

23.06.2025

Olympiastadion logo | Stadion-säätiö

Olympiastadionin kesäaika jatkuu juhannuksen jälkeisellä viikolla ja stadion on auki joka päivä. Kenttäalueelle on avoimia päiviä ja yksi Helsingin sykähdyttävimmistä vierailukohteista löytyy 72 metriä maanpinnan yläpuolelta.

Katolta maan alle -kierroksia on tarjolla keskiviikkoiltaisin ja lauantaisin opas johdattaa pitkälle stadionkierrokselle ja TAHTOon. 

Olympiastadionin tornista avautuva maisema on niin vaikuttava, että kymmenet tuhannet ihmiset käyvät siellä vuosittain. Tornissa on kosittu ja vihitty. Se oli apuna Suomen ensimmäisissä tv-lähetyksissä ja sota-aikaan tähystyspaikkana.

Kuva Stadion-säätiö/Wellu Hämäläinen (web-resoluutio). Vain joukkotiedotusvälineiden käyttöön. Kuvan julkaisun yhteydessä mainittava kuvaajan nimi.

Kuva  © Stadion-säätiö / Wellu Hämäläinen

Stadion-säätiön markkinointi- ja viestintäjohtaja Marju Paju tuntee tornin ja Olympiastadionin tarinat.

- ”Täältä löytyy monenlaista tekemistä perheille, ystäväporukoille tai kenelle tahansa kaupungissa liikkuvalle. Opastetuilla stadionkierroksilla sukelletaan A-katsomon katolta maan alaisiin tiloihin, Tähtien käytävälle, jota pitkin maailmantähdet ja urheilijat kulkevat. Toisella opastetulla kierroksella kuullaan stadionin tarinoita ja vieraillaan TAHTO-urheilumuseossa”, Paju kertoo.

Juhannuksen jälkeisenä keskiviikkoiltana stadionin kentän portit avautuvat kuin kesälaitumelle. Silloin radalle pääsee kuka tahansa.

- ”Kentän rata-alueella voi tehdä monenlaisia juttuja. Tervetuloa treenaamaan omaa ohjelmaa, juoksemaan pitkää lenkkiä ja tai vaikka vain fiilistelemään Olympiastadionin tunnelmaa. Stadion on vaikuttava näky kentältä katsottuna. Kentälle on esteetön pääsy", toivottaa Paju.

Ja tulipa kierrosajaksi mikä luku tahansa, Bistro Stadioniin ja kesäterassille pääsee nauttimaan niin välikahvit, herkut kuin lounaatkin. 

- ”Liput opastetuille kierroksille on hyvä varata ennakkoon Lippupisteestä, mutta vierailijakeskuksestamme voi kysyä vapaita paikkoja samana päivänä. Torniin tulijoille on tarjolle myös erilaisia etuja. Niihin kannattaa tutustua kotivisuiltamme”, Paju vinkkaa.  

Stadionin ja tornin aukiolojat voit tarkistaa tästä. Avointen ovien päivät lyödät täältä

Muistutuskutsu medialle - Olympiastadionin 85-vuotisjuhlapäivä 12.6. |  Stadion-säätiö

13.04.2026Sean Ricks ohjaa elokuvan Mika Myllylästä
13.04.2026Radikaali tragedia Antigone saa ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterin ja Teatterikorkeakoulun yhteistyönä
13.04.2026Mari Rantasilan ohjaama tragikoominen musiikkinäytelmä Äidit saa kantaesityksensä syksyllä 2026
13.04.2026The Super Mario Galaxy Movie oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
12.04.2026Jussi Vatanen ja Aku Sipola näyttelevät Presidentin kyyditys -elokuvassa korkea-arvoisia upseereita
12.04.2026Jenni Vartiainen julkaisi odotettua uutta musiikkia
12.04.2026Laura Arikan esikoisromaani Synkeä juhannus tarjoilee juhlaperinteitä ja kummallisia kuolemia idyllisessä lounaissaaristossa
11.04.2026Keki tarkastelee katumusta ja rakkautta uudella singlellään Luottaa
11.04.2026ANI julkaisi uuden singlen
11.04.2026Gabriel, tule takaisin - TEATTERIARVOSTELU

Siirry arkistoon »