Brad Pittin tähdittämä F1-elokuva oli viime viikonlopun katsotuin elokuva30.06.2025
Elokuvateattereille hiljaisen juhannusviikonlopun jälkeen katsojia veti saleihin formulamaailmaan sijoittuva uutuuselokuva. Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna yleisö suuntasi katsomaan Joseph Kosinskin ohjaamaa F1-elokuvaa. Brad Pittin tähdittämässä elokuvassa seurataan entistä formulakuljettajaa, joka tekee paluun Formula 1 -sarjaan. Elokuva keräsi ensi-iltaviikonloppunaan yhteensä 13 443 katsojaa. F1-elokuvan lisäksi viime viikonlopun TOP 20 -listalla oli kolme muuta ensi-iltaelokuvaa. Danny Boylen ohjaama ja Alex Garlandin käsikirjoittama 28 vuotta myöhemmin oli viikonlopun toiseksi katsotuin elokuva 10 145 katsojalla. Kauhuelokuva sijoittuu 28 päivää myöhemmin -elokuvan maailmaan. Viikonlopun kolmanneksi katsotuin oli Disneyn ja Pixarin animaatioelokuva Elio. Elio keräsi ensi-iltaviikonloppunaan 6 643 katsojaa. Elokuvan ovat ohjanneet Domee Shi, Madeline Sharafian ja Adrian Molina. Boylen zombiekauhun lisäksi ensi-illassa nähtiin Gerard Johnstonen M3GAN 2.0, joka jatkaa Suomessa vuonna 2023 ensi-iltansa saaneen M3GAN-elokuvan murhanhimoisen tekoälynuken tarinaa. M3GAN 2.0 oli viikonlopun 8. katsotuin elokuva 1 558 katsojalla. Kotimaisista elokuvista katsotuimmaksi nousi maaliskuussa ensi-iltansa saanut Teemu Nikin 100 litraa sahtia, joka oli viime viikonlopun 11. katsotuin elokuva 898 katsojalla. Viikonlopun katsotuimpiin elokuviin 19. sijalle nousi alkuvuodesta ensi-iltansa saanut, Oscar-palkittu animaatio Flow. Gints Zilbalodisin ohjaus sai viikonloppuna 126 katsojaa. Yhteensä rohkean kissan seikkailuja seuraava animaatio on kerännyt 41 518 katsojaa. (Teksti © Suomen elokuvasäätiö) TOP 20 -listan viime viikonlopun elokuvista voit katsoa täältä |