Jään vangit vie suomalaisen draaman uudelle tasolle - hyytävä ja teknisesti ainutlaatuinen sarja alkaa 3. lokakuuta

24.09.2025

Elisa Viihteen alkuperäissarja Jään vangit yhdistää Pohjanlahden jäiset maisemat, virtuaalistudion huipputeknologian ja mysteerin, joka pitää otteessaan loppuun asti. Kuusiosainen trilleri alkaa Ruudussa 3. lokakuuta.

Jään vangit kertoo merivartija Sanna Tannerista (Jessica Grabowsky), jonka pelastusoperaatio karille ajautuneelle jäänmurtajalle muuttuu hengenvaaralliseksi selviytymistaisteluksi. Talvimyrsky, jääolosuhteet ja tuntemattomat uhkat tekevät sarjasta lajissaan ensimmäisen suomalaisen draamatuotannon, joka vie katsojan näin intensiivisesti luonnonvoimien armoille, hyytävän mysteerin keskelle.

- “Vuoden pisin yö tuo kuolleet lähelle eläviä - mitä se voisi tarkoittaa päähenkilölle, joka on juuri menettänyt läheisensä? Tämän kysymyksen ympärille lähdin rakentamaan sarjaa, joka yhdistäisi inhimillistä ja koskettavaa merivartijan tarinaa suljetun tilan hyytävään jännitykseen jäänmurtajalla”, kertoo sarjan luoja ja pääkäsikirjoittaja Mia Ylönen.

Jään Vangit | Ruutu

Kuva © Nelonen Media

Sarja kuvattiin yhdistämällä autenttisia merimaisemia ja virtuaalistudion mahdollistamia ratkaisuja – tapaa, jolla Suomessa ei ole aiemmin tehty draamaa tässä mittakaavassa. 

- "Halusimme luoda sarjan, jossa katsoja todella tuntee arktisen myrskyn ja jään voiman. Pinnan alla piilee jotain selittämätöntä, joka vetää heitä yhä syvemmälle kohti pimeyttä. Virtuaalistudio antoi meille työkalut toteuttaa kohtauksia, joita ei olisi ollut mahdollista kuvata oikeissa lokaatioissa", sanoo ohjaaja Pete Riski.

Kuva © Nelonen Media

Pääroolia esittänyt Jessica Grabowsky kuvaa kokemusta ainutlaatuiseksi.

- "Tämä on urani fyysisimpiä ja intensiivisimpiä rooleja. Kuvauksissa mentiin rajoille niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ylitin itseni kuvauksissa jatkuvasti. Toivon, että tämä välittyy katsojille intensiteettinä joka jaksossa,” Grabowsky sanoo.

Jään vangit palkittiin Cannesin MIPDrama Coup de Coeur -palkinnolla ja se on myyty useisiin maihin jo ennen kotimaan ensiesitystä. Päärooleissa nähdään Jessica Grabowskyn lisäksi mm. Seidi Haarla, Johannes Holopainen, Roderick Kabanga, Mikko Leppilampi ja Eero Milonoff.

Elisa Viihteen alkuperäissarja Jään vangit alkaa Ruudussa 3.10.2025. Ruutu+-tilaajat näkevät heti kaksi ensimmäistä jaksoa, jonka jälkeen uusi jännittävä jakso julkaistaan viikoittain. Ensimmäinen jakso esitetään myös Nelosella 3.10. klo 22.10.

Nelonen Median uusi logo - Sanoma Media Finland

15.01.2026Kalevala: Kullervon tarina - ELOKUVA-ARVOSTELU
16.01.2026Sylvi-palkintofinalistit 2026 on julkistettu
14.01.2026Sydäntalvi-elokuva menestyy Suomessa - päihitti Iso-Britannian tuloksen
14.01.2026Helsingin kaupungin Kulttuuriteko 2025 -palkinto Juurilauluja-hankkeelle
14.01.2026Euroviisujen semifinaalien ja finaalin liput myytiin loppuun ennätysajassa
14.01.2026Suomi esiintyy tämän vuoden Euroviisujen ensimmäisessä semifinaalissa
13.01.2026Muistoissamme Tapani Kansa - juhlakonsertti kunnioittaa legendaarisen taiteilijan elämäntyötä
13.01.2026Hector juhlistaa 60-vuotista uraansa Veikkaus Arenan suuressa juhlakonsertissa
13.01.2026Taide- ja kulttuurivirasto on aloittanut toimintansa
13.01.2026Rovaniemen Teatterin kävijämäärä kolmatta vuotta noin 30 000 katsojaa

Siirry arkistoon »