Iltasatu on yhä perheiden rakas rutiini

24.10.2025

How to Read a Bedtime Story | Tips for Bedtime Reading

Kolmessa neljästä lapsiperheestä luetaan lapselle ennen nukkumaanmenoa, käy ilmi Lukukeskuksen tuoreesta perheiden lukutottumuksia selvittävästä kyselystä. 

Lukukeskuksen tuore Lukulahja lapselle -selvitys tarjoaa ajankohtaisen katsauksen lapsiperheiden yhteisiin lukuhetkiin Suomessa. Selvityksen mukaan 76 % vanhemmista kertoo tyypillisimmän lukuhetken yhä liittyvän perheen iltarutiineihin. Iltasatuperinne pitää siis yhä pintansa suomalaiskodeissa.

Lähes kaikki kyselyyn vastanneet vanhemmat arvioivat, että heidän lapsensa pitää kirjoista ja lukemisesta: kaksi kolmasosaa vastaajista kertoo lapsen hakeutuvan itse kirjojen pariin ja noin joka kolmas kertoo lapsen pitävän kirjoista ja lukemisesta, kun vanhempi ohjaa hänet lukuhetken pariin.

Usein lukuhetkeä toivoo myös lapsi itse; 40 % kyselyyn vastanneista vanhemmista kertoo, että yleisin syy lukuhetkelle lapsen kanssa on lapsen oma toive. Moni vastaajista tunnistaa lukuhetkien rauhoittavan vaikutuksen lapseen, lisäksi yhdessä lukeminen on yhteistä aikaa ja mieluisaa ajanvietettä perheille.

Why Daddy Should Read the Bedtime Story

 

Selvityksen perusteella vanhempien tietoisuus lukemisen hyödyistä vaikuttaa lukemisaktiivisuuteen. Vanhemmille tärkein syy lukea lapselle on uutisista saatu tieto lukemisen hyödyistä.

Toiseksi tärkeimmäksi lukemisen innostajaksi vanhemmat mainitsevat neuvolassa jaetun tiedon yhteisten lukuhetkien merkityksestä. Vastauksissa näkyvät myössukupolvelta toiselle siirtyvä lukemistapa ja omat myönteiset kokemukset kirjojen parissa, jotka innostavat monia perheitä lukemiseen.

Siitä huolimatta, että lähes kaksi kolmesta vastaajasta kertoo lukevansa lapselleen vähintään kerran päivässä, kaikista vastanneista vanhemmista 44 % kokee lukevansa liian harvoin lapselleen.

41 Best Bedtime Stories for Kids, Including Free Bedtime Stories Online |  Mommy Poppins

Vastanneista vanhemmista 4 % kertoo lukevansa lapselle harvemmin kuin kerran viikossa tai ei ollenkaan. Vähiten lukevassa ryhmässä suurin osa (83 %) haluaisi kuitenkin lukea lapselleen enemmän.

Ajanpuute on yleisin mainittu syy lukemattomuuteen. Vähiten lukevat toivovat tukea lukemiseen ensisijaisesti neuvolasta, päiväkodista ja koulusta. Osa myös kertoo tarvitsevansa apua lukivaikeuksiin.

Lukukeskuksen neuvolaohjelma Lukulahja lapselle on mahdollistanut yhteiset lukuhetket jo yli 270 000 perheelle vuodesta 2019 alkaen. Neuvolaohjelmassa perheille jaetaan kirjoja, jotka kannustavat ääneen lukemiseen sekä vanhemmalle tietoa lukemisen tärkeydestä. Ohjelmalla taataan tasavertaiset mahdollisuudet yhteisiin lukuhetkiin kaikille vauvaperheille.

Keväällä 2025 toteutettuun Lukulahja lapselle –vaikuttavuusselvityksen kyselyyn vastasi 1008 0–5-vuotiaan lapsen vanhempaa

Nuorten lukijoiden 50 suosikkikirjaa | Kulttuuritähdet

10.09.2026Hetki ennen valoa - ELOKUVA-ARVOSTELU
13.09.2026Marja Pyykön ohjaaman Kuollut nainen puhuu -rikossarjan kuvaukset alkaneet Tampereella
13.09.2026Rocktenori Jarkko Aholan joulukiertue kirkoissa lupaa tänä vuonna joulun odotuksen taikaa
13.09.2026Tapani Kansa suositumpi kuin koskaan - muistokonsertit jatkuvat yleisön toiveesta
12.09.2026Teatteri Telakan Carolus Rex on kiusallisen ajankohtainen näytelmä pidäkkeettömästä vallasta
12.09.2026Kovan viikon illan syksyn jaksot alkavat tänään Ylellä
12.09.2026Elämäni Biisin uusi tuotantokausi käynnistyy tänään
11.09.2026Mikko Alatalo Hasardihommia - Maalaispojan matkakertomus -konserttikiertueella
11.09.2026Tahkon kesäteatteri siirtyy Louhosareenalle - kesän 2027 näytelmässä mukana Esko Roine ja Sinikka Sokka
11.09.2026Benjamin herkistyy Vain elämää -jaksossa ja puhuu epävarmuuksistaan

Siirry arkistoon »