Kirjailijan tulotaso edelleen heikko - mediaaniansiot vain 10 900 euroa vuodessa

01.11.2025

Kirjailijaliiton jäsentutkimus osoittaa, että kirjailijoiden matala tulotaso ja epäselvä asema työmarkkinoilla ja sosiaaliturvan piirissä tuottavat kirjailijoille haasteita. Puolet kirjailijoista toimii kirjailijan ammatin lisäksi muussa ammatissa, kun vielä 5 vuotta sitten muussa ammatissa toimi 33,5 %.

Pelkästään kaunokirjallisesta työstä vuonna 2024 bruttona maksetut kirjailijan kokonaisvuositulot olivat 10 900 euroa (mediaani). Tuloihin laskettiin mm. tekijänoikeuskorvaukset, apurahat ja muut kirjailijan työhön liittyvät tulot.

Kaunokirjallisesta työstä saaduista tuloista suurin osa muodostuu apurahoista. Tuloihin ei laskettu eläkettä tai sosiaalietuuksia. Bruttona maksettujen tulojen mediaani pelkästä kaunokirjallisesta työstä ilman apurahoja vuonna 2024 oli 3000 euroa.

Jäsentutkimuksen mukaan päätoimiseksi kirjailijaksi jättäytyminen alentaa vuosituloja tuntuvasti. Päätoimisista kirjailijoistakin monet työskentelevät lisäksi muissa ammateissa, joiden kirjo on laaja.

Haasteista huolimatta 59 % liiton jäsenistä toimii päätoimisena kirjailijana ja 78 % haluaisi toimia. Päätoimisiksi kirjailijoiksi haluavien määrä on noussut vuoden 2023 tulotutkimuksesta, jolloin se oli 69 %.

Melkein kaksi kolmasosaa Kirjailijaliiton jäsenien vuosituloista muodostuu muista kuin kaunokirjallisista tuloista. Noin 50 % tekee töitä myös muussa kuin kirjailijan ammatissa. Muut tulot nostavat kirjailijoiden vuositulot tyydyttävälle tulotasolle. Kokonaisvuositulot kirjailijan työstä ja muista töistä olivat yhteensä 29 000 euroa (mediaani).

Kirjailijoiden tulotaso on ollut laskussa koko 2020-luvun ajan. Riittämättömien tekijänpalkkioiden lisäksi kirjailijoiden työtä ja tulotasoa uhkaavat esimerkiksi kirjastojen lainauskorvauksien pudotus, kirjojen alv-korotus sekä leikkaukset kulttuurista ja vapaasta sivistystyöstä.

- ”Suomen kieli on riippuvainen kirjallisuuden tekijöistä. Kuitenkin päätoimisesti kirjailijan ammattia harjoittavilla on selvästi eniten vaikeuksia elää työllään, koska heidän kokonaisvuosiansionsa jäävät hyvin pieniksi. Sivutoimisilla kirjailijoilla puolestaan muu työ vie aikaa itse kirjoittamiselta”, kertoo Kirjailijaliiton viestintä- ja yhteiskuntasuhdepäällikkö Hanna-Reetta Schreck.

Kirjailijoista noin 20 % toimii yrittäjinä ja lähes 90 % voidaan tulkita yrittäjiksi, sillä kirjailijan työtä ei tehdä työsuhteessa. Esimerkiksi kustantaja ei ole kirjailijan työnantaja eivätkä tekijänoikeuskorvaukset ole palkkaa.

- ”Kirjailijat kokevat, etteivät viranomaiset ymmärrä kirjailijan ammattia kunnolla, mikä aiheuttaa sekavuutta sosiaaliturvan ja verotusasioiden osalta. Verrattuna palkansaajiin kirjailijoiden asema on usein heikko, sillä tekijänoikeus- ja freelancetulot eivät kerrytä automaattisesti sosiaaliturvaa”, kertoo Schreck.

Kirjailijaliiton mukaan sosiaaliturvajärjestelmän pitää tulevaisuudessa ottaa huomioon kirjallisuuden tekijöiden kohdalla kaikki tulon muodot. Sosiaaliturvan tulee kohdella taiteen freelancereita tasapuolisesti suhteessa työsuhteessa työskenteleviin.

Tutkimuksesta erottuivat kolme erilaista tapaa harjoittaa kirjailijan ammattia:

  • 38 % liiton jäsenistä on pelkästään päätoimisia kirjailijoita, jotka eivät toimi muissa ammateissa. Kaunokirjalliset tulot ovat keskimääräistä korkeammat, mutta kokonaistulot keskimääräistä matalammat.

  • 21 % liiton jäsenistä on päätoimisia kirjailijoita, jotka toimivat myös muussa ammatissa. Muu työ nostaa tulotasoa, mutta vaikuttaa julkaisutahtiin.

  • 30 % liiton jäsenistä on sivutoimisia kirjailijoita. Lähes puolet on kokoaikaisessa työsuhteessa ja 29 % osa-aikaisessa. Päätoimisena kirjailijoina haluaisi toimia jopa 62 %.

Kirjailijaliitto teetti yhteistyössä Innolink Oy:n kanssa keväällä 2025 jäsentutkimuksen, johon vastasi 290 henkilöä eli 32 % jäsenkunnasta. Tutkimuksen otos vastasi hyvin Kirjailijaliiton jäsenkunnan yleistä rakennetta.

Medialle - Kirjailijaliitto

16.11.2025Tero Saarinen Companyn ja Tampereen Työväen Teatterin Macbeth Ranskaan marraskuussa
15.11.2025Graafikkomestari Erik Bruunilta suuri julistelahjoitus Malvan julistekokoelmaan
14.11.2025Haloo Helsinki! teki radiohistoriaa
14.11.2025Pertti Jarlan elämä - kuinka syrjitystä pikkupojasta tuli Suomen rakastetuin sarjisheebo
14.11.2025Kesällä 2026 Harmony Sisters Pyynikin kesäteatteriin
14.11.2025Suvi Teräsniskan koskettavat Iltalaulut saavat jatkoa - uusi albumi tarjoaa levollisuutta pienille ja suurille
12.11.2025Ylen ja avustusjärjestöjen tukikonsertilla kerättiin yli 970 000 euroa sodista kärsivien lasten hyväksi
12.11.2025MTV:n sarjauutuus Petos alkaa 30. marraskuuta
12.11.2025Katri Helenan elämästä kertova Katri-musikaali Suomen Kesäteatteriin Valkeakoskelle
11.11.2025Uusi vahvasti paikallinen Radio Suomi lähelläsi -ohjelma aloitti Yle Radio Suomessa

Siirry arkistoon »