Jari Sillanpää 60 vuotta - juhlavuoden viimeinen singlejulkaisu ja joulukiertue05.11.2025
Jari Sillanpää juhli 60-vuotissyntymäpäiviään elokuussa ja tänä vuonna tulee kuluneeksi myös 30-vuotta tangokuninkuuden voitosta. Juhlavuosi on pikkuhiljaa päättymässä Valo on meissä -teemaan. Se on valikoitunut sekä singlejulkaisun että joulukiertueen nimeksi. Marraskuun 7. päivänä julkaistava single ei kuitenkaan ole suoranainen joululaulu. – "Kappaleessa oli sellaista lämpöä ja lohtua, joka tuntui heti omalta", pohtii Jari demon saatuaan.
Kuva © Chris-Tomas Konieczny Photography Säveltäjä- & sanoittajatiimi, Jarkko Niiranen ja Petri Somer kertovat, että Valo on meissä -kappaleen ajatus syntyi jo kymmenisen vuotta sitten, jolloin koimme maailman ottavan kiihtyviä askeleita kohti pimeneviä aikoja. Laulu esittää toiveikkaana kysymyksiä valoisamman tulevaisuuden mahdollisuudesta. Kuuntele uusi kappale täältä Takana on mittava syksyinen 30 vuotta estradilla -juhlakonserttikiertue, ja nyt on aika siirtyä joulun tunnelmiin. 12 paikkakunnalla vieraileva Valo on meissä -kiertue alkaa Raumalta 2.12. ja päättyy Helsingin kulttuuritalolle 21.12. Konsertteja esitetään pääosin konserttitaloissa, mutta myös muutamassa kirkossa. Jari Sillanpää - Valo on meissä -joulukonserttikiertue
(Lippu.fi / Seinäjoki ja Laihia Netticket)
Kuva © Chris-Tomas Konieczny Photography
|






