Suvi Teräsniskan koskettavat Iltalaulut saavat jatkoa - uusi albumi tarjoaa levollisuutta pienille ja suurille

14.11.2025

5star_2.jpg

Upeista tulkinnoistaan tunnetun Suvi Teräsniskan suosittu Iltalauluja-albumi saa jatkoa perjantaina 14. marraskuuta, kun Iltalauluja II -levy ilmestyy. Iltalauluja julkaistiin viisi vuotta sitten, jolloin suomalaisissa perheissä kaivattiin erityisen paljon tukea ja mielenrauhaa.

Levy on ollut suurmenestys: sen kappaleita on striimattu yhteensä lähes 40 miljoonaa kertaa ja se palkittiin Emma-patsaalla.

Uudelle Iltalauluja II -albumille on lastenlaulujen lisäksi valittu kappaleita aikuisten laulukirjasta, ja mukana on myös yksi uusi kappale Aurinko ja maa. Levykokonaisuus sopii rauhallisen tunnelmansa puolesta koko perheen kuunneltaviksi.

Iltalauluja II äänitettiin vuoden alussa rauhoittavassa ympäristössä Kiiminkijoen varrella. Tunnelma Suvin mökille rakennetussa studiostilassa oli intiimi: artistin itsensä lisäksi paikalla olivat ainoastaan tuottaja Leri Leskinen ja Suvia säestänyt kitaravirtuoosi Peter Engberg.

– "Ensimmäisen Iltalauluja-albumin menestys yllätti koko meidän tekijäporukan. Minulta on pitkään toivottu lisää tuutulauluja, joten siksi kokoonnuimme viime tammikuun pakkasten paukkuessa mökilleni äänittämään niitä Leri Leskisen ja Peter Engbergin kanssa. Laulut on tarkoitettu kaikille, pienille ja suurille. Kaikille mielenrauhan tavoittelijoille ja heille, jotka etsivät hetken levollisuutta. Jokainen biisi on minulle omalla tavallaan rakas ja kaikkiin niihin liittyy jokin tarina", Suvi Teräsniska sanoo.

Kuva © Warner Music Finland Oy

Iltalauluja II -albumilla kuullaan seuraavat kappaleet:

1. Ihme ja kumma

2. Nuku nuku lapsi

3. Päivänsäde ja menninkäinen

4. Ystävä sä lapsien

5. Maailman lasten unet

6. Kuudenikäinen

7. On suuri sun rantas autius

8. Autioilla rannoilla

9. Lintu ja lapsi (L’oiseau et l’enfant)

10. Maailma on kaunis

11. Romanssi

12. Yksinäinen saarnipuu

13. Äänesi mä kuulen

14. Aurinko ja maa

15. Vem kan segla förutan vind

 

Albumilla on mukana koskettava Äänesi mä kuulen -kappale, jonka Suvi esitti elokuussa Katri Helenan uran päätöskonsertissa Helsingin Olympiastadionilla. Sen lisäksi levyltä löytyy useampikin Katri Helenan tunnetuksi tekemä laulu. Näiden uusien versioiden myötä Suvi haluaa kunnioittaa laulajalegendan pitkää uraa ja merkitystä suomalaisessa musiikissa.

Ihania iltalauluja tullaan kuulemaan ensi vuonna myös konserttikiertueella, josta tiedotetaan lisää myöhemmin.

UUSIA NIMITYKSIÄ WARNER MUSIC FINLANDILLA! – Warner Music Finland

05.12.2025Itsenäisyyspäivää juhlitaan Ylen kanavilla - Linnan juhlien ovet avautuvat aiemmin
05.12.2025Yle valmistautuu osallistumaan Euroviisuihin - laaja pohjoismainen tuki Euroviisujen sääntöuudistuksille
04.12.2025Rakastettu Joulutarina palaa valkokankaille
04.12.2025Jari Sillanpää parhaillaan joulukonserttikiertueella
03.12.2025Suomalaisten teattereiden Kertomuksia Gazasta -kampanjalle myönnettiin Taide- ja kulttuurialan teko -tunnustus
03.12.2025Heidi Pakarisen joululaulu tuo jouluun kaivatun lämmön
03.12.2025Eppu Normaalilta massiivinen 101 kappaleen Jackpot-vinyyliboksi
03.12.2025Kolmas Nainen ja Leavings-Orkesteri Tampereen Nokia Arenan Suomirockin juhlaa -konsertissa
03.12.2025Titanique musikaaliparodia - TEATTERIARVOSTELU
01.12.2025Tapani Koiviston muistelmateos koko kansan Irwin Goodmanista

Siirry arkistoon »