Kesällä 2026 Harmony Sisters Pyynikin kesäteatteriin

14.11.2025

Pyynikin kesäteatterissa saa 10. kesäkuuta 2026 ensi-iltansa Harmony Sisters. Se on tositapahtumiin perustuva musiikkinäytelmä lahjakkaista laulavista Valtosen siskoksista, jotka 1930-luvulla nousivat tähteyteen.

Harmony Sisters vie vauhdikkaalle aikamatkalle Mairen, Veran ja Raijan lauluyhtyeen syntyyn ja menestykseen. Se kertoo myös unelmista, musiikin voimasta, rakkauden kaipuusta ja sisaruudesta.

Harmony Sisters

Kuva © Harri Hinkka

Esitys sisältää kymmeniä yhtyeen tunnetuiksi tekemiä kappaleita, mm. Kodin kynttilät, Sulle salaisuuden kertoa mä voisin, Sataman valot ja Pieni sydän.

Esityksen ohjaa Olka Horila, joka on myös sovittanut käsikirjoituksen Elina Snickerin näytelmien pohjalta.

Päärooleissa Valtosen siskoksina nähdään Pyynikin kesäteatterissa ensi kertaa vierailevat Anna-Sofia Tuominen (Maire Valtonen), Nomi Enckell (Vera Valtonen) ja Matleena Junttanen (Raija Valtonen).

Siskosten äidin roolissa nähdään Anna-Maija Tuokko. Muissa rooleissa ovat Petra Ahola, Petja Pulkkinen, Kai Vaine ja Jaakko Wuolijoki.

Lisäksi näytelmässä esiintyvät Tampereen ammattikorkeakoulun musiikkiteatteriopiskelijat Anna Arola, Saana Heino, Antti Heinonen, Roosa Kari ja Olli Tulkki.

Pyynikin kesäteatterin ensi kesän esityksenä nähdään naisten tähdittämä  musiikkinäytelmä Harmony Sistersistä - Kulttuuritoimitus

Kuva © Harri Hinkka

Lavastuksen suunnittelusta vastaa Riikka Aurasmaa ja pukusuunnittelusta Ulla-Maija Peltola. Koreografina toimii Katri Liikola, äänisuunnittelusta vastaa Sami Silén ja kampausten ja maskeerauksen suunnittelusta Riina Vänttinen.

Kapellimestarina ja musiikin sovittajana toimii Niina Alitalo ja apulaisohjaajana Saija Viljanen.

Kuvagalleria – Pyynikin kesäteatteri – Pyynikin kesäteatteri

10.09.2026Hetki ennen valoa - ELOKUVA-ARVOSTELU
13.09.2026Marja Pyykön ohjaaman Kuollut nainen puhuu -rikossarjan kuvaukset alkaneet Tampereella
13.09.2026Rocktenori Jarkko Aholan joulukiertue kirkoissa lupaa tänä vuonna joulun odotuksen taikaa
13.09.2026Tapani Kansa suositumpi kuin koskaan - muistokonsertit jatkuvat yleisön toiveesta
12.09.2026Teatteri Telakan Carolus Rex on kiusallisen ajankohtainen näytelmä pidäkkeettömästä vallasta
12.09.2026Kovan viikon illan syksyn jaksot alkavat tänään Ylellä
12.09.2026Elämäni Biisin uusi tuotantokausi käynnistyy tänään
11.09.2026Mikko Alatalo Hasardihommia - Maalaispojan matkakertomus -konserttikiertueella
11.09.2026Tahkon kesäteatteri siirtyy Louhosareenalle - kesän 2027 näytelmässä mukana Esko Roine ja Sinikka Sokka
11.09.2026Benjamin herkistyy Vain elämää -jaksossa ja puhuu epävarmuuksistaan

Siirry arkistoon »