J. Karjalainen ja Vesterinen Yhtyeineen esiintyvät uudessa Ilta Eteläpuistossa -tapahtumassa Tampereella

22.11.2025

Tampereen idyllinen Eteläpuisto Hämeenpuiston eteläpäädyssä saa uuden tapahtuman, kun kaksipäiväinen Ilta Eteläpuistossa järjestetään alueella tulevana kesänä perjantaista lauantaihin 10.-11.7.2026.

Kuva © Anton Sucksdorff


Ilta Eteläpuistossa tapahtumassa esiintyy perjantaina 10.7. maanläheisillä lyriikoillaan yleisöä syvästi koskettava ja melodioillaan liikuttava 10-henkinen Vesterinen Yhtyeineen. Bändin tunnetuimpia, maan suurimpia hittejä ovat muun muassa Kohti sydänpeltoja, Onnellinen mies, Kukaan ei koskaan, Tummilla teillä ja Kolme hyvää vinkkiä.

 Kuva ©  Warner Music Finland Oy


Lauantaina 11.7. puolestaan lavalle astuu yksi suomirockin arvostetuimmista tekijöistä ja tulkitsijoista, mies Doris, Mies jolle ei koskaan tapahdu mitään, Telepatiaa, Sekaisin, Missä se Väinö on? ja Mennyt mies -laulujen takaa, J. Karjalainen.

Pyhäjärven rantamaisemissa järjestettävän tapahtuman idea syntyi promoottori Timo Isomäen mukaan alueen soveltuvuudesta tapahtumakäyttöön ja uudenlaisesta tapahtumakonseptista, joka poikkeaa totutuista kesäfestivaaleista.

- ”Ilta Eteläpuistossa tarjoaa ainutlaatuisen, puistomaisen ja viihtyisän ympäristön ensi kertaa järjestettävälle tapahtumalle. Esiintyjinä ovat kesän ainoat Tampereen keikat soittavat Vesterinen Yhtyeineen ja J. Karjalainen. Yleisökapasiteetti on rajattu vain noin 3000 henkilöön per ilta, joten tunnelma tulee olemaan sopivan intiimi! Näitä keikkoja ei kannata missata. Tapahtuma-alue on kokonaisuudessaan anniskelualuetta ja purtavaakin on tarjolla."

Lipunmyynti Ilta Eteläpuistossa -tapahtumaan on alkanut Lippu.fi:ssä. Tapahtuma on suunnattu aikuisille ikärajan ollessa 18 vuotta.



Ilta Eteläpuistossa 10.-11.7.2026
Eteläpuisto, 33200 Tampere

Aikataulu:

Klo 18.30 Portit
Klo 20.00 Show

Liput:
1 pv alkaen 49,90 € / kpl
2 pv alkaen 89,90 € / kpl



Extra Large Music - Extra Large Music

06.02.2026Uuden Musiikin Kilpailun juontajat ovat Sami Sykkö, Jorma Uotinen ja Jasmin Beloued
06.02.2026Vapriikissa vietetään senioriperjantaita radioteemalla 13.2.
05.02.2026Runeberg-palkinto Monika Fagerholmille romaanista Eristystila / Kapinoivia naisia
05.02.2026Doves and Bloods - TEATTERIARVOSTELU
04.02.2026Ylen Muumit-lukumaraton tavoitti yli 1,7 miljoonaa tv-katsojaa
02.02.2026KAUKUA julkaisi uuden singlen "Kun tulee pimee"
02.02.2026Saija Tuupanen ja Marko Maunuksela ensi kertaa yhdessä studiossa
02.02.2026Ilmaisen Kirjan Päivä houkutteli Lahteen lähes 10 000 kävijää
02.02.2026Komiat keräsi eniten Iskelmä Gaala -ehdokkuuksia
02.02.2026Kalevala: Kullervon tarina oli viime viikonlopun katsotuin elokuva

Siirry arkistoon »