Suomalaisten kestosuosikki Lotto täyttää 55 vuotta

02.01.2026

Viralliset Lotto Tulokset | Voitonjako | Lottorivi | Jokeri

Lauantaina 3. tammikuuta tulee täyteen 55 vuotta ensimmäisestä lottoarvonnasta. Tammikuusta 1971 lähtien lottopallot ovat pyörineet lottokoneissa suomalaisten jännitykseksi, ja Lotto on edelleen Veikkauksen suosituimpia pelejä.

Loton pelaaminen alkoi Suomessa 11.12.1970, ja ensimmäinen arvonta suoritettiin 3.1.1971. Heti ensimmäisessä arvonnassa löytyi yksi täysosuma, jolla ylivieskalainen myyjätär  Sanni Mielonen nappasi itselleen 343 825 markan voiton. 

- "Ensimmäinen lottomiljonääri saatiin Suomeen vuonna 1973, kun nivalalainen Hilkka Pylkkö voitti hieman yli miljoona markkaa kierroksella 23/1973. Tuon aikakauden voittajat nousivat julkisuuteen ja he esittelivät muun muassa kotejaan eri lehtien sivuilla. Nykyisin lottomiljonäärit haluavat pitää onnekkaan voittonsa visusti salassa, eivätkä kaikki kerro voitostaan välttämättä edes lähipiirilleen, kertoo Veikkauksen tiedottaja Minna Sundholm

Kolme henkilöä istuu lottostudiossa vuonna 1981, seuraten arvontaa.

Lottostudiolla arvonta käynnissä vuonna 1981.

Kuva © Veikkauksen arkisto

Lottopallot ovat pyörittäneet maahamme 55 vuoden aikana jo melkoisen määrän päävoittajia. 

- "Loton päävoittajia löytyy Suomesta jo yli 3600. Kun voittojen kappalemäärä suhteutetaan kuntien asukasmäärään, nousevat Loton päävoittojen onnekkaimmiksi kunniksi Lumijoki, Kustavi ja Ranua", kertoo Sundholm. 

Loton historiassa on päävoittoja voitettu yhteensä jo lähes 2,3 miljardia euroa. 

Tulevan lauantain lottoarvonta on järjestyksessään jo 2866. Lottoarvonta on kuulunut suomalaisten elämään viikoittain, mutta poikkeuskin löytyy. Vuonna 1977 Lottoa ei arvottu ollenkaan kierroksilla 14-18 Veikkauksen työntekijöiden lakon takia. 

- "55-vuotisarvonnan potissa on jaossa 13 miljoonaa euroa. Jos lauantaina seitsemän oikeaa numeroa löytyy vain yhdeltä pelaajalta, olisi kyseessä seitsemänneksi suurin yhdelle pelaajalle mennyt voitto."

Loton historian tähän asti suurin summa voitettiin kierroksella 7/2015. Tuolloin kaksi 10 hengen porukkaa jakoi keskenään 27,8 miljoonaa euroa, joka muodostui tuplattuna voitetusta 13,9 miljoonan euron potista. Kumpikin porukka sai siis 6,95 miljoonan euron sijasta 13,9 miljoonaa euroa. Voittopelit oli pelattu Vaasassa ja veikkaus.fi:ssä (nettivoittajat useilta eri paikkakunnilta). 

Loton tapahtumia vuosikymmenten läpi 

1970-luku  

  • Loton myynti alkaa 11.12.1970. Ensimmäinen arvonta suoritetaan sunnuntaina 3.1.1971. Lottorivi maksaa 50 penniä (n. 8,4 senttiä) 

  • Huhtikuussa 1972 Veikkauksen kirjapaino Kvartto saa Saksasta uuden painokoneen lottokupongeille 

  • Lottoarvonta siirtyy lauantai-iltaan kierroksella 36/1972 

  • 1973 kierroksella 23 löytyy ensimmäinen lottomiljonääri 

  • 1977 Lottoa ei arvota kierroksilla 14–18 veikkauksen työntekijöiden lakon takia 

  • Tammikuussa 1978 Jokeri tulee Loton oheispeliksi 

1980-luku  

  • Kierroksesta 40/1980 alkaen täysosumaan tarvitaan seitsemän oikeaa numeroa eli arvotaan 7 numeroa 37 numerosta 

  • Tammikuusta 1983 alkaen Lottoa voi pelata haravajärjestelmällä   

  • Tammikuussa 1986 Lottoon 39 numeroa   

1990-luku  

  • Vuoden 1990 alussa Loton online-pelaaminen alkaa. Pelissä mukana olevia täytettyjä kuponkeja ei enää lähetetä Veikkaukseen tarkistusta varten, vaan pelitiedot siirtyvät sähköisesti yhtiöön online –verkon kautta 

  • Loton päävoitto jää lunastamatta ensimmäistä kertaa Loton historiassa. Vantaalla kierroksella 12/1995 pelattua yli 14 miljoonan markan (n. 2,3 m€) täysosuman voittajaa ei etsintäkampanjastakaan huolimatta koskaan löytynyt.  

  • Maaliskuussa 1997 verkkopalvelu veikkaus.fi avataan ja asiakkaat pääsevät pelaamaan vedonlyöntipelejä. Loton pelaaminen veikkaus.fi:ssä alkaa kesäkuussa. 

2000-luku  

  • Heinäkuussa 2000 Loton arvontastudio remontoidaan ja arvonnat järjestetään eri puolilla maata kesätapahtumissa  

  • 15.5.2002 Lottoa voi pelata digi-tv:n kautta. Palvelun kehittivät yhteistyössä Veikkaus, MTV3 ja Sofia Digita  

  • 27.6.2005  alkaen Lottoa voi pelata tekstiviestillä. Tekstiviestipelaaminen päättyy syksyllä 2013 

  • Syyskuussa 2006 Veikkaus-kortti otetaan käyttöön. Lottoa voi pelata tunnistautuneena myyntipaikassa  

2010-luku  

  • Lokakuussa 2013 lottoarvonnat siirtyvät Yleltä MTV3-kanavalle  

  • Kesäkuussa 2014, Tuplaus Loton lisäominaisuudeksi  

  • Helmikuussa 2016 Lomatonni tulee Loton oheispeliksi 

  • Kierroksesta 48/2016 alkaen numero 40 tulee mukaan Lottoon  

2020-luku  

  • Lotto täyttää 50 vuotta tammikuussa 2021 

  • Toukokuusta 2023 alkaen Loton pelaaminen myyntipaikoissa edellyttää tunnistautumista  

  • Kierroksella 3/2025 Loton viikoittaiset lisäarvonnat alkavat 

Veikkaus manages its IP's with Greip® Complete - Greip®

10.09.2026Hetki ennen valoa - ELOKUVA-ARVOSTELU
13.09.2026Marja Pyykön ohjaaman Kuollut nainen puhuu -rikossarjan kuvaukset alkaneet Tampereella
13.09.2026Rocktenori Jarkko Aholan joulukiertue kirkoissa lupaa tänä vuonna joulun odotuksen taikaa
13.09.2026Tapani Kansa suositumpi kuin koskaan - muistokonsertit jatkuvat yleisön toiveesta
12.09.2026Teatteri Telakan Carolus Rex on kiusallisen ajankohtainen näytelmä pidäkkeettömästä vallasta
12.09.2026Kovan viikon illan syksyn jaksot alkavat tänään Ylellä
12.09.2026Elämäni Biisin uusi tuotantokausi käynnistyy tänään
11.09.2026Mikko Alatalo Hasardihommia - Maalaispojan matkakertomus -konserttikiertueella
11.09.2026Tahkon kesäteatteri siirtyy Louhosareenalle - kesän 2027 näytelmässä mukana Esko Roine ja Sinikka Sokka
11.09.2026Benjamin herkistyy Vain elämää -jaksossa ja puhuu epävarmuuksistaan

Siirry arkistoon »