Kristiina Sahan Kriitikko-romaani pohtii merkityksellisyyttä ja saa nauramaan itsepetokselle ja turhantärkeydelle

01.02.2026

Kriitikko | Otava

Kristiina Sahan anarkistinen ja riemukas Kriitikko-romaani taluttaa lukijan Kirjamessujen kulisseihin ja yhä kummallisemmaksi muuttuvan työelämän koukeroihin. Merkityksellisyys on hakusessa, mutta periksi ei anneta.

Toimitus täyttyy tettiläisistä ja pomo kantaa arvosteltavaksi teoksia vaginahuuhtelusta perunoiden keitinvedellä. Omat lapset huomauttelevat, että olisi aika luovuttaa. Mutta Kriitikko ei suostu vanhukseksi. Hän haluaa elää, nauttia ja pelastaa suomalaisen kirjallisuuden!

- "He luulevat minun olevan mennyttä kalua ja pudottavat postituslistalta, vaikka minä olen klassikko: Lundia, Boknäs ja Alvar Aalto -hylly kaikki yhteensä. Olen tehnyt ja aion yhä tehdä paljon suomalaisen kirjallisuusmaailman hyväksi", kuvailee Kriitikko itseään.

Minäpäivät-romaanillaan riemastuttanut Kristiina Saha vie helmikuussa ilmestyvän Kriitikon mukana lukijansa Kirjamessujen kulisseihin ja kertoo liikuttavasti merkityksen etsinnästä ja ikääntymisen pelosta.

Kirjailija kertoo tuntevansa kritisoimisen sekä sen kohteena että sen harrastajana.

- "Monet asiat perustuvat omiin kokemuksiini ja havaintoihini tuttavapiirin ihmisistä, mutta olen toki liioitellut asioita tai yhdistellyt eri henkilöitä", kertoo Saha romaaninsa syntyvaiheista.

Kristiina Saha tuntee kulttuurialan monelta eri kulmalta. Hän on paitsi kirjailija myös lavastaja ja vaatesuunnittelija, joka tehnyt teatteria, elokuvaa, tv:tä ja mainoksia. Saha vastustaa pakkopositiivisuutta, mutta harrastaa kuitenkin nauramista ja muiden naurattamista.

Kriitikko julkaistaan 19. helmikuuta painettuna, e- ja äänikirjana. Äänikirjan lukee Erja Manto.

Otavan logo | Kustannusosakeyhtiö Otava

06.02.2026Uuden Musiikin Kilpailun juontajat ovat Sami Sykkö, Jorma Uotinen ja Jasmin Beloued
06.02.2026Vapriikissa vietetään senioriperjantaita radioteemalla 13.2.
05.02.2026Runeberg-palkinto Monika Fagerholmille romaanista Eristystila / Kapinoivia naisia
05.02.2026Doves and Bloods - TEATTERIARVOSTELU
04.02.2026Ylen Muumit-lukumaraton tavoitti yli 1,7 miljoonaa tv-katsojaa
02.02.2026KAUKUA julkaisi uuden singlen "Kun tulee pimee"
02.02.2026Saija Tuupanen ja Marko Maunuksela ensi kertaa yhdessä studiossa
02.02.2026Ilmaisen Kirjan Päivä houkutteli Lahteen lähes 10 000 kävijää
02.02.2026Komiat keräsi eniten Iskelmä Gaala -ehdokkuuksia
02.02.2026Kalevala: Kullervon tarina oli viime viikonlopun katsotuin elokuva

Siirry arkistoon »