KAUKUA julkaisi uuden singlen "Kun tulee pimee"

02.02.2026

KAUKUA julkaisi uuden singlen Kun tulee pimee

5star_2.jpg

Tämän hetken puhutuimpien suomalaisten artistien joukkoon lukeutuva KAUKUA julkaisi  kolmannen singlensä "Kun tulee pimee"

Uusi julkaisu on melankolinen, tunnelmaltaan rehellinen ja riisuttu kappale. Biisi tuo lohtua ja tarjoilee kuuntelijoille samaistuttavia hetkiä pimeyden keskellä. Musiikkivideo on kuvattu teemaan sopivassa paikassa Posiolla, Kaukuanjärvellä.

Promokuva 1 - KAUKUA - Kun tulee pimee (kuvaaja Olli Nurminen)

Kuva © Olli Nurminen

- “Biisi on saanut inspiraation kaamoksesta ja sen vaikeudesta. Se kertoo tarinaa kesän rakkaudesta, jonka piti jäädä kesään, ja sellaisista ajatuksista, että jospa se jatkuisikin sitten, kun tulee pimee”, KAUKUA kertoo.

Kappale on tehty yhdessä Ilkka Wirtasen ja Sebastian Noton kanssa.

Promokuva 2 - KAUKUA - Kun tulee pimee (kuvaaja Olli Nurminen)

Kuva © Olli Nurminen

KAUKUA on noussut tuoreella, mutta ajattomalla soundillaan Suomen musiikkikentän puhutuimpien uusien artistien joukkoon. Aiemmat singlet 10 000 tuntii – joka on striimannut platinaa ja saavuttanut huiman radiosuosion – sekä Jos viel tänään (feat. AHTI) ovat vain esimakua artistin jo nyt tunnistettavasta ja herkästä tarinankerronnasta, jota tuore single korostaa entisestään.

KAUKUA nähdään tänä keväänä ja tulevana kesänä myös keikoilla, joista artisti on innoissaan.

- “Hyvä fiilis tulevasta! Odotan, että pääsen esittämään biisejä livenä.”

Kuuntele "Kun tulee pimee" -kappale ja katso siihen tehty musiikkivideo täältä

Promokuva 3 - KAUKUA - Kun tulee pimee (kuvaaja Olli Nurminen)

Kuva © Olli Nurminen

Kaiku Entertainment - Rekrytointi

10.09.2026Hetki ennen valoa - ELOKUVA-ARVOSTELU
13.09.2026Marja Pyykön ohjaaman Kuollut nainen puhuu -rikossarjan kuvaukset alkaneet Tampereella
13.09.2026Rocktenori Jarkko Aholan joulukiertue kirkoissa lupaa tänä vuonna joulun odotuksen taikaa
13.09.2026Tapani Kansa suositumpi kuin koskaan - muistokonsertit jatkuvat yleisön toiveesta
12.09.2026Teatteri Telakan Carolus Rex on kiusallisen ajankohtainen näytelmä pidäkkeettömästä vallasta
12.09.2026Kovan viikon illan syksyn jaksot alkavat tänään Ylellä
12.09.2026Elämäni Biisin uusi tuotantokausi käynnistyy tänään
11.09.2026Mikko Alatalo Hasardihommia - Maalaispojan matkakertomus -konserttikiertueella
11.09.2026Tahkon kesäteatteri siirtyy Louhosareenalle - kesän 2027 näytelmässä mukana Esko Roine ja Sinikka Sokka
11.09.2026Benjamin herkistyy Vain elämää -jaksossa ja puhuu epävarmuuksistaan

Siirry arkistoon »