Taival - TEATTERIARVOSTELU

31.03.2026

komteatterimainos.png

KOM-teatterin uudella näyttämöllä Hakaniemessä nähdään Tuomo Rämön käsikirjoittama ja ohjaama kotimainen kantaesitys Taival. Se on intiimi ja unenomainen yhden yön matka, jossa vanhempi ja aikuinen lapsi käyvät läpi elämäänsä yrittäessään löytää edes jotain yhteistä arkisten muistojen ja kipeiden asioiden seasta.

Taival, joka perustuu Stam1na-yhtyeen samannimisen menestysalbumin teksteihin, kutsuu pysähtymään niiden tunteiden äärelle, joista usein vaietaan. Vakavien aiheiden rinnalla kulkee myös absurdi huumori ja yllättävä keveys.

Mitä tapahtuu, kun kaksi elämän erilleen ajamaa perheenjäsentä joutuu vielä kerran kohtaamaan toisensa kuoleman äärellä? Taival on tragikomedia, jonka teemat puhuttelevat meitä kaikkia elämäntilanteesta riippumatta.

Rooleissa nähdään Tommi Eronen, Isla Mustanoja, Tuuli Paju ja Hanna Raiskinmäki.

Muusikko ja kirjailija Antti Hyyrynen, joka tunnetaan Stam1na-yhtyeen laulajana, kitaristina ja sanoittajana, on osallistunut myös näyttämöteoksen äänimaailman luomiseen säveltämällä ja sovittamalla siihen musiikkia. 

(Teksti © KOM-teatteri)

Kuva © Mitro Härkönen / KOM-teatteri

Plussat:

+ Tommi Eronen tekee erinomaisen roolityön isänä (niin ikään Alina Tomnikov suoritui plari kädessään hyvin paikatessaan sairastunutta näyttelijää näkemässäni esityksessä)

+ KOM-teatterin uuden näyttämön tilat ja näyttämö sekä mukavat tuolit (Tampereen Teatterin vastikään peruskorjatun päänäyttämön vanhat tuolit)

Miinukset:

- käsikirjoitus ja ohjaus olisi vaatinut vielä runsaasti hiomista (takaumat eivät toimineet ja katsoja ei aina tiedä missä ajassa milloinkin mennään )

- lavastus ja puvustus

- näyttelijöiden välistä henkilökemiaa ei ollut havaittavissa ja joidenkin näyttelijöiden ylinäytteleminen häiritsi

2star.jpg

Marko Kilpilampi / Kulttuuritähdet

Taival KOM-teatterissa 25. huhtikuuta 2026 saakka.

Kesto 2 tuntia ja 10 minuuttia väliaikoineen.

Liput 21 - 46 € täältä

Kuva © Mitro Härkönen / KOM-teatteri

13.04.2026Sean Ricks ohjaa elokuvan Mika Myllylästä
13.04.2026Radikaali tragedia Antigone saa ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterin ja Teatterikorkeakoulun yhteistyönä
13.04.2026Mari Rantasilan ohjaama tragikoominen musiikkinäytelmä Äidit saa kantaesityksensä syksyllä 2026
13.04.2026The Super Mario Galaxy Movie oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
12.04.2026Jussi Vatanen ja Aku Sipola näyttelevät Presidentin kyyditys -elokuvassa korkea-arvoisia upseereita
12.04.2026Jenni Vartiainen julkaisi odotettua uutta musiikkia
12.04.2026Laura Arikan esikoisromaani Synkeä juhannus tarjoilee juhlaperinteitä ja kummallisia kuolemia idyllisessä lounaissaaristossa
11.04.2026Keki tarkastelee katumusta ja rakkautta uudella singlellään Luottaa
11.04.2026ANI julkaisi uuden singlen
11.04.2026Gabriel, tule takaisin - TEATTERIARVOSTELU

Siirry arkistoon »