Kirjojen lainaamisen suosio jatkaa kasvuaan

03.04.2026

The Impact of Open-Access publications on the scientific community | MDPI Blog

Kirjastojen vuoden 2025 toimintatilastot on julkaistu. Tilastojen mukaan painettujen kirjojen lainaus jatkoi viime vuonna kasvuaan, ja ennätyksiä tehtiin jälleen sekä lasten kirjallisuuden että muunkielisen kirjallisuuden lainauksessa. Lainaajien, kirjastokäyntien ja tapahtumien määrät pysyivät tasaisina.

Vuonna 2025 suomalaiset lainasivat kirjastoista yhteensä 87,9 miljoonaa lainaa. Valtaosa näistä oli painettuja kirjoja, joiden lainaus kasvoi lähes neljä prosenttia.  

- "Kirjalainaus on ollut viimeksi näin korkealla tasolla 20 vuotta sitten. Kasvua selittää ainakin lasten kirjallisuuden suosio, sen lainaus nousi neljättä vuotta peräkkäin”, kertoo ylitarkastaja Jonna Toukonen Lupa- ja valvontaviraston varhaiskasvatuksen, koulutuksen ja kulttuurin osastolta.  

Lasten kirjallisuutta lainattiin 40 miljoonaa kertaa. Myös muunkielisen kirjallisuuden lainauksessa tehtiin jälleen ennätys. 

Kirjastoissa vierailtiin viime vuonna runsaat 50,5 miljoona kertaa (+0,2 %). Aktiivisten lainaajien määrässä oli havaittavissa hienoinen nousu verrattuna edelliseen vuoteen (+1,4 %, 1,8 miljoonaa lainaajaa). Omatoimikirjastopalvelut ovat vakiintuneet peruspalveluksi, jo kahdeksan yhdeksästä kunnasta tarjoaa mahdollisuutta omatoimiasiointiin.  

Kirjastot järjestivät myös yhteensä 70 360 tapahtumaa ja koulutusta, mikä on hieman vähemmän kuin huippuvuonna 2024. Tapahtumiin ja koulutuksiin osallistui lähes 1,6 miljoonaa suomalaista. Etenkin aikuisosallistujien määrä kirjastojen lukemista ja kirjallisuutta edistävissä tilaisuuksissa kasvoi.  

- ”Luvut kertovat, että kirjastot ovat merkittäviä kulttuuritapahtumien järjestäjiä ja mahdollistajia etenkin pienissä kunnassa”, Toukonen kuvaa. 

E-aineistotilastoissa näkyy edelleen siirtymä kuntien yhteiseen eKirjastoon, minkä vuoksi vertaaminen aiempiin vuosiin on hankalaa. E-aineistotilastoissa eroteltiin nyt ensimmäistä kertaa e-kirjojen ja e-äänikirjojen kokoelmat, hankinnat ja lainaus.

Äänikirjojen lainojen osuus kaikista e-kirjalainoista oli 73 prosenttia. E-lehtiä lainattiin 8,4 miljoonaa kertaa. E-lehtilainaus kasvoi, joskin maltillisemmin kuin aikaisempina vuosina (+3 %). 

Lupa- ja valvontavirasto.

13.04.2026Sean Ricks ohjaa elokuvan Mika Myllylästä
13.04.2026Radikaali tragedia Antigone saa ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterin ja Teatterikorkeakoulun yhteistyönä
13.04.2026Mari Rantasilan ohjaama tragikoominen musiikkinäytelmä Äidit saa kantaesityksensä syksyllä 2026
13.04.2026The Super Mario Galaxy Movie oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
12.04.2026Jussi Vatanen ja Aku Sipola näyttelevät Presidentin kyyditys -elokuvassa korkea-arvoisia upseereita
12.04.2026Jenni Vartiainen julkaisi odotettua uutta musiikkia
12.04.2026Laura Arikan esikoisromaani Synkeä juhannus tarjoilee juhlaperinteitä ja kummallisia kuolemia idyllisessä lounaissaaristossa
11.04.2026Keki tarkastelee katumusta ja rakkautta uudella singlellään Luottaa
11.04.2026ANI julkaisi uuden singlen
11.04.2026Gabriel, tule takaisin - TEATTERIARVOSTELU

Siirry arkistoon »