Koskisen uusi kausi alkaa Ruudussa 1. kesäkuuta

08.04.2026

Koskinen | Ruutu

Jo viidennelle kaudelleen ehtinyt rakastettu rikossarja Koskinen palaa Ruutuun. Uudella kaudella on luvassa tiivistunnelmaista draamaa, rosoista huumoria ja tilanteita, joissa pienet valinnat johtavat peruuttamattomiin seurauksiin. 

Kuva © Nelonen Media

Koskisen 5. kaudella komisario Sakari Koskinen (Eero Aho) on viimein muuttanut yhteen kollegansa Ulla Lundelinin (Maria Ylipää) kanssa. Arki uudessa kodissa ei kuitenkaan ole auvoa, sillä sekä talo että suhde vaatisivat huolenpitoa, jota Koskinen ei aina osaa antaa. 

Viidennen kauden rikokset pakottavat Koskisen tiimin pohtimaan, kuka oikeastaan on uhri ja kuka syyllinen. Ja miten pienestä voi joskus olla kiinni, kumpaan rooliin ihminen päätyy.Poliisit kohtaavat silmästä silmään muun muassa vankilasta vapautuneen ex-poliisin, dekkarikirjailijan, rahojen salakuljettajan sekä huijaripsykoterapeutin.

Koskisen tähtikaartiin lukeutuvat Eero Aho, Maria Ylipää, Turkka Mastomäki, Jon Jon Geitel, Irina Isberg, Samuel Kujala ja Jussi Vatanen

Sarjan vakiokasvojen lisäksi 5. kaudella nähdään joukko nimekkäitä vierailijoita, joihin kuuluvat muun muassa Kreeta Salminen, Juho Milonoff, Joonas Saartamo, Kari "Hissu" Hietalahti, Minka Kuustonen, Sebastian Rejman, Antti Reini, Tommi Eronen, Taneli Mäkelä ja Heikki Vihinen.

Kuva © Nelonen Media

Koskisen 5. tuotantokauden ovat käsikirjoittaneet Riku Suokas ja Heikki Syrjä sekä ohjanneet Lauri Nurkse, Riku Suokas ja Tommi Lepola​. Sarjan tuottaa Mediawan Finland, tuottajana Reetta Ylijärvi ja vastaavina tuottajina Ella Piesala ja Jussi Lipponen. Kautta ovat olleet rahoittamassa Nelonen Median lisäksi Film Tampere, Tampereen kaupunki sekä Mediawan rights.

Uuden kauden kymmenen jaksoa muodostava viisi kokonaisuutta, jotka perustuvat Seppo Jokisen teoksiin Lyödyn laki, Pisara veressä, Siipirikkoiset, Sen maksaa minkä tilaa ja Pahasti tehty.

5. kausi alkaa Ruutu+-tilaajille 1. kesäkuuta. Uusi jakso ilmestyy joka viikko. 

Nelonen Media

13.04.2026Sean Ricks ohjaa elokuvan Mika Myllylästä
13.04.2026Radikaali tragedia Antigone saa ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterin ja Teatterikorkeakoulun yhteistyönä
13.04.2026Mari Rantasilan ohjaama tragikoominen musiikkinäytelmä Äidit saa kantaesityksensä syksyllä 2026
13.04.2026The Super Mario Galaxy Movie oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
12.04.2026Jussi Vatanen ja Aku Sipola näyttelevät Presidentin kyyditys -elokuvassa korkea-arvoisia upseereita
12.04.2026Jenni Vartiainen julkaisi odotettua uutta musiikkia
12.04.2026Laura Arikan esikoisromaani Synkeä juhannus tarjoilee juhlaperinteitä ja kummallisia kuolemia idyllisessä lounaissaaristossa
11.04.2026Keki tarkastelee katumusta ja rakkautta uudella singlellään Luottaa
11.04.2026ANI julkaisi uuden singlen
11.04.2026Gabriel, tule takaisin - TEATTERIARVOSTELU

Siirry arkistoon »