Haloo Helsinki! julkaisi remix-version Huuda!-kappaleesta - mukana JVG

03.06.2026

Huuda! (feat. JVG) [Remix] - Single by Haloo Helsinki! | Spotify

Suomen suosituimpiin yhtyeisiin kuuluva, jo 20-vuotisen uran tehnyt Haloo Helsinki! julkaisi uuden version alun perin vuonna 2012 ilmestyneestä hittisinglestä ”Huuda!”.

Kappaleen remixillä on mukana JVG, jonka kanssa Haloo Helsinki! on edellisen kerran tehnyt yhteistyötä vuoden 2018 singlellä ”Texas”. Ajatus biisin uudelleenversioinnista syntyi kevään menestyksekkäällä Areenakiertueella.

- ”Halutaan aina kiertueille sovittaa joitain vanhoja biisejä uusiksi, ja kevään Areenakiertueelle tehtiin Huuda!-kappaleesta uusi, elektronisempi ja tanssittavampi versio. Biisi toimi keikoilla niin hyvin, että heräsi ajatus uuden version julkaisusta."

- "Ollaan kuljettu JVG:n kanssa yhteistä matkaa bändeinä jo pidemmän aikaa ja tuntui luontevalta kysyä heitä mukaan biisille. Kun Jare ja Ville innostuivat fiittausideasta, asiat etenivät nopeasti ja haluttiin biisi kesäksi julkaisuun. Tämän julkaisun myötä toivotetaan kaikille elämäniloista kesää ja nähdään festarikeikoilla!” Haloo Helsinki! kertoo.

Uuden version voit kuunnella ja katsoa musiikkivideon täältä

Haloo Helsinki! ryhmäkuva. Haloo Helsinki! löysi uuden kipinän!

Kuva © Marek Sabogal

Haloo Helsinki! julkaisi syksyllä 2025 kahdeksannen, platinaa myyneen albuminsa ”Voiko enkelitkin eksyä”. Albumin nimikappale on ollut kuluneen vuoden soitetuin radiokappale ja ollut yhtäjaksoisesti yli puoli vuotta radiolistan top3:ssa, joista 15 viikkoa ykkösenä.

Albumin myötä Haloo Helsinki! teki keväällä 2026 mittavan Areenakiertueen, jonka keikoista lähes kaikki olivat loppuunmyytyjä. Yhtye aloittaa kesäkuussa festivaalikesän, joka sisältää 25 keikkaa.

 

HALOO HELSINKI! – KESÄ 2026

05.06. Kaarina – Summer Start Festival
06.06. Kemi – Kesä On! -Suurkonsertti
12.06. Lahti – Kesä Mössö
13.06. Helsinki – City Festival
20.06. Jämsä – Himos Juhannus
26.06. Hyvinkää – Vauhti Kiihtyy!
27.06. Kuopio – Wine Festival
03.07. Lohja – Rantajamit
04.07. Helsinki – Kipinä Festival
09.07. Oulu – Suomipop Festivaali
10.07. Jyväskylä – Suomipop Festivaali
11.07. Porvoo – Viinijuhlat
17.07. Tampere – Tammerfest
18.07. Seinäjoki – Vauhtiajot
24.07. Pyhtää – Kulttuuritalo
25.07. Turku – Down By The Laituri
30.07. Vaasa – Vaasa Festival
31.07. Pori – Porispere
01.08. Joensuu – Osuuskaupparock
06.08. Helsinki – Allas Live
07.08. Helsinki – Allas Live
08.08. Forssa – Holjat – Kaupunkifestivaali
14.08. Salo – Friends & Music
15.08. Espoo – Tapiola Festivaali
28.08. Billnäs – Billnäsin ruukki

Vallila Music House Oy

10.09.2026Hetki ennen valoa - ELOKUVA-ARVOSTELU
13.09.2026Marja Pyykön ohjaaman Kuollut nainen puhuu -rikossarjan kuvaukset alkaneet Tampereella
13.09.2026Rocktenori Jarkko Aholan joulukiertue kirkoissa lupaa tänä vuonna joulun odotuksen taikaa
13.09.2026Tapani Kansa suositumpi kuin koskaan - muistokonsertit jatkuvat yleisön toiveesta
12.09.2026Teatteri Telakan Carolus Rex on kiusallisen ajankohtainen näytelmä pidäkkeettömästä vallasta
12.09.2026Kovan viikon illan syksyn jaksot alkavat tänään Ylellä
12.09.2026Elämäni Biisin uusi tuotantokausi käynnistyy tänään
11.09.2026Mikko Alatalo Hasardihommia - Maalaispojan matkakertomus -konserttikiertueella
11.09.2026Tahkon kesäteatteri siirtyy Louhosareenalle - kesän 2027 näytelmässä mukana Esko Roine ja Sinikka Sokka
11.09.2026Benjamin herkistyy Vain elämää -jaksossa ja puhuu epävarmuuksistaan

Siirry arkistoon »