Vuoden kirjastoksi valittiin Limingan kirjasto05.06.2026
Vuoden kirjasto -kilpailun voittajaksi on valittu Limingan kirjasto. Voittajan valinnassa painottui erityisesti määrätietoinen lukutaitotyö ja eteenpäin katsova positiivinen ote. - ”Limingan hakemuksessa näkyi, että he tekevät lukutaitotyötä monipuolisesti ja pystyvät yhteistyöhön eri toimijoiden kanssa”, kertoo toiminnanjohtaja Juha Manninen Suomen kirjastoseurasta. - ”Kaikista kilpailun hakemuksista kävi ilmi kirjastossa tehtävä hieno työ esimerkiksi vahvoina lainauslukuina, mutta Limingan osalta laaja-alainen eteenpäin meno välittyi vahvimmin.” - ”Limingassa lukutaitotyö kattaa eri-ikäiset kuntalaiset. Kirjasto jalkautuu, tekee yhteistyötä ja on kehittänyt muun muassa omia palvelukonsepteja. Aivan mahtava on tämä LimmiFest, jossa jaetaan vuosittain Limmipalkinto lasten valitsemalle uudelle kotimaiselle kuvakirjalle”, Kuntaliiton erityisasiantuntija Johanna Selkee sanoo.
Limingan kirjasto nousee asukaskohtaisissa lainoissa koko maan kärkijoukkoon ja käyntimäärissäkin huipputasolle. Viime vuonna kirjasto järjesti yli sata tapahtumaa, joihin osallistui noin 2600 kävijää. Suurin osa tapahtumista oli suunnattu lapsille ja nuorille. Lukutaitotyö on kirjaston sydämessä. Kirjasto tekee satupassi-yhteistyötä neuvolan kanssa, järjestää tiedonhakukilpailuja Tupoksen lähikirjastossa ja pitää säännöllisiä satutuokioita päiväkodeille. Aikuisten lukutaitotyötä Limingan kirjasto tekee kirjavinkkausten, tapahtumien ja kuukausittaisen lukupiirin avulla. Lisäksi kirjasto tarjoaa henkilökohtaista digiopastusta sekä kotipalvelua.
Limingan kunta sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla. Kunnan asukasluku on reilut 10 000. Vuoden kirjasto -kilpailu järjestetään joka toinen vuosi ja voittaja julkistetaan Kirjastopäivillä. Kilpailun finaalissa olivat Limingan lisäksi Rovaniemen, Muonion ja Ylitornion kirjastot. Voittaja sai palkinnoksi 2000 euroa. Kilpailun järjesti Suomen kirjastoseura yhteistyössä Kuntaliiton kanssa. Kilpailun raatiin kuuluivat Keravan kaupunginjohtaja Kirsi Rontu, Kuntaliiton eritysasiantuntija Johanna Selkee, viestintäyrittäjä ja toimittaja Suna Vuori, LVV:n kirjastotoimen ylitarkastaja Merja Kummala-Mustonen ja Kirjastoseuran toiminnanjohtaja Juha Manninen.
|






