Suomalainen Lotta Hagfors valittiin tuulen jumalaksi Cirque du Soleilin Berliinin suurproduktioon

06.08.2026

Cirque du Soleil Logo, symbol, meaning, history, PNG, brand

Laulaja ja kansanmuusikko Lotta Hagfors on valittu laulusolistiksi maailman tunnetuimman nykysirkuksen Cirque du Soleilin uuteen Alizé-esitykseen Berliinissä. Kyseessä on Cirque du Soleilin ensimmäinen pysyvä residenssiesitys Euroopassa ja Hagfors on ensimmäinen suomalainen kansanmuusikko yhtiön produktiossa.

Hagfors esiintyy parhaillaan Berliinin Theater am Potsdamer Platzissa esitettävässä produktiossa Tuulen jumala Eolén roolissa, joka kuljettaa tarinaa laulun ja näyttämöllisen ilmaisun avulla. Esityksessä on mukana 46 artistia eri puolilta maailmaa, joista vain kuusi on Euroopasta. Yksi Saksan suurimmista teattereista on valjastettu Alizen näyttämöksi jatkuvasti viitenä iltana viikossa ainakin kesään 2027 asti. 

– "Minut castattiin laulajaksi täysin yllättäen. Olen joutunut monta kertaa nipistämään itseäni, että tämä on oikeasti totta. Tuntuu uskomattomalta saada olla mukana näin valtavassa kansainvälisessä produktiossa", Hagfors kertoo.

Kuvassa on naisen kasvot ja hänellä on vaaleat hiukset sekä oikea silmä meikattuna silmän ympäri. Edessä näkyy valkoista lierihattua. Tausta on tumma.

Kuva © Anne Marie Forker / Cirque du Soleil

Cirque du Soleilin Alizé yhdistää akrobatian, teatterin, musiikin, taikuuden, levitaation ja holografisen teknologian. Visuaalinen ja runollinen esitys liikkuu todellisen ja kuvitellun rajamailla.

Cirque du Soleilin casting-tiimi löysi Hagforsin keskeneräisen koe-esiintymishakemuksen peräti kahdeksan vuoden takaa. Kykyjenetsijän yllättävä yhteydenotto johti hakuprosessiin, jonka jälkeen Hagfors valittiin mukaan produktioon.

Ennen Berliiniin siirtymistä Hagfors harjoitteli kuukauden Cirque du Soleilin päämajassa Montrealissa Kanadassa. Berliinissä seurasi kuukausien harjoitusjakso ennen ensi-iltaa.

Alizé-esitys.

Kuva © Anne Marie Forker / Cirque du Soleil

Suomalainen kansanmusiikki ja erityisesti kansanlaulu ovat viime vuosina saaneet yhä enemmän kansainvälistä näkyvyyttä taiteenlajien rajoja ylittävissä produktioissa. Vilma Jää on noussut kansainväliseen tietoisuuteen muun muassa Innocence-oopperan myötä ja Antti Paalanen on vienyt omaleimaista kansanmusiikki-ilmaisuaan maailman konserttilavoille. Hagforsin kiinnitys Cirque du Soleiliin jatkaa tätä kehitystä nykysirkuksen kansainvälisellä näyttämöllä.

Hagfors tuo rooliinsa suomalaisesta ja pohjoismaisesta kansanlauluperinteestä ammentavaa äänenkäyttöä, improvisaatiota ja lauluilmaisua. Kun erääseen sävellykseen tarvittiin hieman tekstiä, Hagfors pohti, minkälainen kieli kuulostaisi riittävän satumaiselta "keijukieleltä".

Hän päätti käyttää suomea. Harjoituskauden aikana mukana kulkenut 15-kielinen kantele päätyi myös osaksi esitystä tekijätiimin ihastuttua sen omaleimaiseen ja taianomaiseen sointiin.  Pian Leppävirran soitinrakentamoon saapui tilaus Cirque du Soleililta.

– "On upeaa saada tuoda omaa pohjoismaista musiikillista maailmaani osaksi tätä esitystä. Ehkäpä myös suomalainen nykykansanmusiikki löytää tätäkin kautta uusia kuulijoita", Hagfors sanoo.

- "Olen oppinut valtavasti tänä aikana ja nähnyt sirkuksessa työskennellessäni mihin kaikkeen ihminen pystyy. Melkein mihin vain. Koen, että se antaa uskoa tässä maailman ajassa! "

Hagfors tunnetaan Suomessa myös Yle Radio 1:n pitkäaikaisena kuuluttajana sekä kansanmuusikkona, säveltäjänä ja esiintyjänä useissa vapaan kentän produktioissa sekä Kasvu-yhtyeessä ja Laitakaupungin orkesterissa. Hagfors on valmistunut Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmästä vuonna 2017 ja esiintyy aktiivisesti myös Suomessa.

10.09.2026Hetki ennen valoa - ELOKUVA-ARVOSTELU
13.09.2026Marja Pyykön ohjaaman Kuollut nainen puhuu -rikossarjan kuvaukset alkaneet Tampereella
13.09.2026Rocktenori Jarkko Aholan joulukiertue kirkoissa lupaa tänä vuonna joulun odotuksen taikaa
13.09.2026Tapani Kansa suositumpi kuin koskaan - muistokonsertit jatkuvat yleisön toiveesta
12.09.2026Teatteri Telakan Carolus Rex on kiusallisen ajankohtainen näytelmä pidäkkeettömästä vallasta
12.09.2026Kovan viikon illan syksyn jaksot alkavat tänään Ylellä
12.09.2026Elämäni Biisin uusi tuotantokausi käynnistyy tänään
11.09.2026Mikko Alatalo Hasardihommia - Maalaispojan matkakertomus -konserttikiertueella
11.09.2026Tahkon kesäteatteri siirtyy Louhosareenalle - kesän 2027 näytelmässä mukana Esko Roine ja Sinikka Sokka
11.09.2026Benjamin herkistyy Vain elämää -jaksossa ja puhuu epävarmuuksistaan

Siirry arkistoon »