Puhutteleva tietokirja kertoo, miten eheytystoiminta rikkoo ihmistä

06.08.2026

Sittenkin ehjä

Psykologi ja teologian tohtori Ville Mäkipellon Sittenkin ehjä on ajankohtainen tietokirja eheytystoiminnasta ja hengellisestä väkivallasta tämän päivän Suomessa. Eheytys on toimintaa, jossa ihmisen seksuaalista suuntautumista tai sukupuoli-identiteettiä yritetään muuttaa tai tukahduttaa.  

Sittenkin ehjä kertoo kahdeksan eheytystä ja hengellistä väkivaltaa kokeneen ihmisen tarinat ja tuo esiin aiheeseen liittyvää tutkimustietoa. Se pureutuu kriittisesti ilmiön uskonnollisiin ja psykologisiin perusteluihin sekä siihen, miksi ilmiö on edelleen mahdollinen Suomessa.

Teos nostaa esiin, miten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvat muutosyritykset aiheuttavat mielenterveyden ongelmia, sosiaalisia vaikeuksia ja traumoja. Mäkipelto kertoo kirjassa myös oman kasvutarinansa konservatiivisesta uskonyhteisöstä avarampaan ihmiskuvaan.

Eheytystoiminta on Suomessa yleisempää kuin julkisuudessa on ymmärretty ja se tapahtuu usein piilossa. Monet mieltävät eheytyksen henkiseksi puoskaroinniksi, sähköshokeiksi tai käännytysleireiksi, mutta todellisuudessa ilmiö toteutuu kirjavasti erityisesti osana uskonyhteisöjen arkea.

Se voi olla käytöksen kontrollia, painostusta, syrjiviä asenteita tai saarnoja, joissa homous leimataan synniksi. Usein nämä tapahtuvat perheissä tai sellaisten uskonveljien ja -sisarten toimesta, joihin kohde luottaa. Myös alaikäiset joutuvat eheytyksen kohteeksi.

Ville Mäkipelto | Otava

Kuva © Niclas Mäkelä / Otava

Ville Mäkipelto yhdistää kirjassaan teologin, psykologin ja tutkijan näkökulmat sekä henkilökohtaiset kokemuksensa. Hän korostaa, että seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuus kuuluu luonnostaan ihmisyyteen. Kirja on samalla puheenvuoro ihmisoikeuksien, yhdenvertaisuuden ja turvallisemman yhteiskunnan puolesta.

Sittenkin ehjä – Miten eheytystoiminta rikkoo ihmistä ilmestyy 21. elokuuta.

Kustannusosakeyhtiö Otava

10.09.2026Hetki ennen valoa - ELOKUVA-ARVOSTELU
13.09.2026Marja Pyykön ohjaaman Kuollut nainen puhuu -rikossarjan kuvaukset alkaneet Tampereella
13.09.2026Rocktenori Jarkko Aholan joulukiertue kirkoissa lupaa tänä vuonna joulun odotuksen taikaa
13.09.2026Tapani Kansa suositumpi kuin koskaan - muistokonsertit jatkuvat yleisön toiveesta
12.09.2026Teatteri Telakan Carolus Rex on kiusallisen ajankohtainen näytelmä pidäkkeettömästä vallasta
12.09.2026Kovan viikon illan syksyn jaksot alkavat tänään Ylellä
12.09.2026Elämäni Biisin uusi tuotantokausi käynnistyy tänään
11.09.2026Mikko Alatalo Hasardihommia - Maalaispojan matkakertomus -konserttikiertueella
11.09.2026Tahkon kesäteatteri siirtyy Louhosareenalle - kesän 2027 näytelmässä mukana Esko Roine ja Sinikka Sokka
11.09.2026Benjamin herkistyy Vain elämää -jaksossa ja puhuu epävarmuuksistaan

Siirry arkistoon »