Cristian Mungiu saapuu Rakkautta & Anarkiaa -festivaalille - Kultaisen palmun voittanut Vuono keräsi Ranskassa yli 140 000 katsojaa avausviikonloppunaan

29.08.2026

Fjord | Rotten Tomatoes

Cannesin elokuvajuhlien pääpalkinnon voittanut Vuono saapuu Suomen elokuvateattereihin 22. tammikuuta 2027. Elokuvan ohjaaja Cristian Mungiu vierailee syyskuussa Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla. Ranskassa vahvan teatteriavauksen saanut elokuva on herättänyt vilkkaan keskustelun.

Helsinki International Film Festival – Rakkautta & Anarkiaa



Eurooppalaisen nykyelokuvan merkittävimpiin tekijöihin lukeutuva Cristian Mungiu  osallistuu Kultaisen palmun voittaneen Vuono-elokuvansa gaalaäytökseen ja sen yhteydessä järjestettävään Q&A-tilaisuuteen. Vuonon on yhteistuottanut suomalainen Elokuvayhtiö Aamu (mm. Hytti nro 6) ja elokuvan puku- ja äänisuunnittelu tulee Suomesta.

Elokuvasäätiön tukema Vuono Cannesin kilpasarjaan - ses.fi

Kuva © Tudor Vladimir Panduru



Vuono sai Ranskassa vakuuttavan teatteriavauksen viime viikolla ja keräsi avausviikonloppunaan yli 140 000 katsojaa. Elokuvan ympärillä käydään parhaillaan poikkeuksellisen kiihkeää keskustelua sen moraalisesta monitulkintaisuudesta ja siitä onko elokuvantekijällä velvollisuus kertoa katsojalle, mikä on oikein ja mikä väärin.

Samalla elokuva on saanut Ranskassa kiittäviä arvioita. Muun maussa ranskalaislehti L’Humanité kuvailee elokuvaa ”oppitunniksi elokuvan ohjaamisesta”  ja Marie Claire ”loistavaksi yhteiskunnalliseksi trilleriksi”.

Could Acclaimed Family Drama 'Fjord' Be Seen as Too MAGA for Awards Season  Glory? | The New York Sun

Kuva © Tudor Vladimir Panduru



Renate Reinsven ja Sebastian Stanin tähdittämä Vuono on piinaavan jännitteinen draama norjalaiseen vuonokylään muuttavasta romanialaisperheestä, yhteisön välille syntyvistä epäilyksistä ja siitä, kuka lopulta toimii oikein ja kuka väärin.


Vuono Kokkolan Kinojuhlilla Suomen ensiesityksessä 12. syyskuuta. Vuono elokuvateattereissa kautta maan 22. tammikuuta 2027.

Elokuvan trailerin voit katsoa täältä

In English - B-Plan Distribution

10.09.2026Hetki ennen valoa - ELOKUVA-ARVOSTELU
13.09.2026Marja Pyykön ohjaaman Kuollut nainen puhuu -rikossarjan kuvaukset alkaneet Tampereella
13.09.2026Rocktenori Jarkko Aholan joulukiertue kirkoissa lupaa tänä vuonna joulun odotuksen taikaa
13.09.2026Tapani Kansa suositumpi kuin koskaan - muistokonsertit jatkuvat yleisön toiveesta
12.09.2026Teatteri Telakan Carolus Rex on kiusallisen ajankohtainen näytelmä pidäkkeettömästä vallasta
12.09.2026Kovan viikon illan syksyn jaksot alkavat tänään Ylellä
12.09.2026Elämäni Biisin uusi tuotantokausi käynnistyy tänään
11.09.2026Mikko Alatalo Hasardihommia - Maalaispojan matkakertomus -konserttikiertueella
11.09.2026Tahkon kesäteatteri siirtyy Louhosareenalle - kesän 2027 näytelmässä mukana Esko Roine ja Sinikka Sokka
11.09.2026Benjamin herkistyy Vain elämää -jaksossa ja puhuu epävarmuuksistaan

Siirry arkistoon »