ELOKUVA
Pepe
Rööperiin, Saat miehen kyyneliin, Elämältä kaiken sain. Pepe Willberg on kulkenut polveilevan tien tähän päivään, suomalaisten sydämiin ja epätodennäköiseen tähteyteen. Miltä se kaikki on tuntunut miehestä, joka alussa lauloi vain sillä ehdolla, että salista sammutettiin valot?
Severi Koivusalon käsikirjoittama ja ohjaama musiikillinen dokumenttielokuva PEPE kertoo ainutlaatuisen äänen omaavasta, mutta suosionsa kanssa tasapainoilevasta lahjakkaasta muusikosta, jonka ikoniset kappaleet ovat soineet kotimaisen elämänmenon taustalla jo seitsemällä eri vuosikymmenellä.
Elokuva on kuin salainen kartta Suomen pop-musiikin historiaan sekä nostalginen rakkauslaulu suurten ikäluokkien käynnistämälle nuorisokulttuurille. Mukana matkalla myös mm. Danny, Jorma Uotinen, Vicky Rosti, Matti Mikkola ja Mirja Pyykkö sekä legendaariset kokoonpanot kuten The Islanders, Jormas, Paradise, Mestarit ja Saimaa.
Kuva © Aurora Studios
Plussat:
+ runsas ja nostalginen arkistomateriaali
+ ohjaus, kuvaus ja musiikki
+ pitkästä urastaan huolimatta suurelle yleisölle melko tuntemattomaksi jäänyt Pepe Willberg on dokumenttielokuvansa ansainnut
Miinukset:
- dokumenttielokuvan kesto (liian lyhyt huomioonottaen Pepen uran ja tuotannon laajuuden)
- Pepen yksityiselämää ei juurikaan avata katsojalle
Marko Kilpilampi / Kulttuuritähdet
Ensi-ilta: 4.10.2024
Ikäraja: Sallittu
Pituus: 1 tunti ja 26 minuuttia
Ohjaus ja käsikirjoitus: Severi Koivusalo
Dokumentissa mukana mm. Pepe Willberg, Danny, Hector, Virve Rosti, Jorma Uotinen, Mirja Pyykkö ja Matti Mikkola
Genre: Dokumentti, musiikki
Elokuvan traileri
The Substance
Demi Moore on ex-filmitähti Elizabeth Sparkle, joka saa yllättäen potkut suositusta fitness-tv-ohjelmastaan. Korkealta putoavaa tähteä kiehtoo mystinen Substance -huume, joka muuttaa hänet hetkellisesti nuoreksi ja kauniiksi Sueksi (Margaret Qualley).
Aineeseen liittyy vain yksi sääntö: viikko per kroppa. Ei poikkeuksia. Täydellistä, eikö?
The Substance kääntää toksisen kauneuden palvonnan päälaelleen.
Kuva © MUBI
Plussat:
+ hyvät näyttelijäsuoritukset
+ lavastus, kuvaus ja maskeeraus
Miinukset:
- elokuvan kesto (aivan liian pitkä, mutta tuskinpa tiivistettynäkään olisi toiminut sen paremmin)
- elokuvan lopussa olevat hirviökohtaukset vaikuttavat enemmän koomisilta kuin kauhulta
- pehmoporno, ihmiskehon eritteet ja verisyys turruttaa ja lupaavan alun jälkeen elokuva on ainoastaan vastenmielistä ja etovaa katsottavaa
Marko Kilpilampi / Kulttuuritähdet
Ensi-ilta: 27.9.2024
Ikäraja: 16
Pituus: 2 tuntia ja 20 minuuttia
Ohjaus: Coralie Fargeat
Näyttelijät: Demi Moore, Margaret Qualley, Dennis Quaid
Genre: Draama, kauhu
Elokuvan traileri
Speak No Evil
Amerikkalaisperhe ystävystyy lomamatkallaan ihastuttavan brittiperheen kanssa, ja kun brittiperhe kutsuu heidät vierailulle kotiinsa, uskovat he saavansa viettää mukavan viikonlopun idyllisissä maalaismaisemissa. Unelmaloma muuttuu kuitenkin pian hirvittäväksi psykologiseksi painajaiseksi.
Speak No Evil on Blumhousen intensiivinen trilleri, jota tähdittää BAFTA-palkittu James McAvoy vangitsevassa roolissaan karismaattisena alfauroksena, jonka estoton vieraanvaraisuus naamioi taakseen hänen kammottavan pimeän puolensa.
Kuva © Universal Studios
Elokuvaa tähdittävät Mackenzie Davis ja SAG-palkittu Scoot McNairy amerikkalaisena pariskuntana, Louise ja Ben Daltonina, jotka 11-vuotiaan tyttärensä Agnesin kanssa hyväksyvät Paddyn (McAvoy), hänen vaimonsa Ciaran (Aisling Franciosi) ja heidän salamyhkäisen mykän poikansa Antin (Daniel Hough) kutsun viettää viikonloppu kanssaan.
James Watkinsin käsikirjoittama ja ohjaama elokuva perustuu vuoden 2022 tanskalaiseen kauhusensaatioon Gæsterne, jonka käsikirjoittivat Christian Tafdrup ja Mads Tafdrup. Elokuva sai 11 Danish Film Awards -ehdokkuutta.
Plussat:
+ loistavat näyttelijäsuoritukset (James McAvoy tekee hurmaavan ja huikean roolisuorituksen Paddyna ja molemmat lapsinäyttelijät ovat luontevia omissa rooleissaan)
+ kuvaus, ohjaus ja lavastus
+ toimiva trilleri, joka pitää katsojan otteessa alusta loppuun saakka
Miinukset:
- käsikirjoitus (alkuperainen vuonna 2022 tehty tanskalainen versio on sen nähdeiden mielestä huomattavasti sadistisempi ja ahdistavampi ja tästä syystä paljon parempi)
- elokuva etenee hieman liian hitaasti ja katsojan annetaan odottaa seuraavia kiinnostavia ja paljastavia kohtauksia liian kauan
Marko Kilpilampi / Kulttuuritähdet
Ensi-ilta: 13.9.2024
Ikäraja: 16
Pituus: 1 tunti ja 50 minuuttia
Ohjaus: James Watkins
Käsikirjoitus: James Watkins (Christian Tafdrupin ja Mads Tafdrupin alkuperäiskäsikirjoituksen pohjalta)
Näyttelijät: James McAvoy, Mackenzie Davis, Aisling Franciosi, Alix West Lefler, Dan Hough, Scoot McNairy
Genre: Jännitys, kauhu
Elokuvan traileri
Den Sista Resan - Viimeinen matka
Kun Lars Hammar jää eläkkeelle rakastamaltaan nelikymmenvuotiselta uralta ranskanopettajana, hän haaveilee ihanasta "kolmannesta iästä" matkoineen, viineineen ja elämyksineen yhdessä vaimonsa Tiinan kanssa.
Elämä ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan. Sen sijaan, että Lars nauttisi elämästä, hän muuttuu yhä passiivisemmaksi ja välinpitämättömämmäksi ja kököttää kotonaan nahkaisessa nojatuolissaan ja saa niin Tiinan kuin heidän poikansa Filipin turhautuneeksi.
Filip saa idean ja päättää viedä hauraan isänsä matkalle Ranskaan, näkemään ja kokemaan uudelleen sen, mitä hän elämässään eniten rakasti. Suunnitelmissa on tehdä samanlainen matka kuin mitä perhe teki Filipin ollessa lapsi, elää uudelleen joukko elämän kauneimpia hetkiä ja saada näin vanhan isän elämänhalu syttymään.
Filip pyytää avukseen parhaan ystävänsä Fredrikin, ottaa mukaan aimo annoksen optimismia ja kekseliäisyyttä ja pakkaa vanhan oranssin Renault 4:n.
Kotimaassaan Ruotsissa yleisön rakastama elokuva on kerännyt jo yli 400 000 elokuvateatterikatsojaa.
Kuva © Oy Atlantic Film Finland Ab
Plussat:
+ ohjaus, kuvaus, leikkaus ja vanhojen valokuvien sekä videotallenteiden runsaus
+ koskettava ja empaattinen elokuva hauraan ja masentuneen isän ja vanhenevan pojan suhteesta sekä yhteisistä menneistä ajoista
Miinukset:
- dokumenttielokuvan tarkoitus (ajoittain tuntuu, että poika on tehnyt dokumentin ja viimeisen matkan itseään varten, ei niinkään isäänsä varten eikä elokuvasta välity uskottavasti pojan rakkaus isäänsä kohtaan)
- dokumentissa on muutamia kohtauksia, jotka eivät toimi ja ovat osin jopa vaivaannuttavia isää ajatellen eikä pojan tai isän herkistymistä ja todellisia tunteita näytetä kunnolla tai ne näytetään kovin pinnallisesti
Marko Kilpilampi / Kulttuuritähdet
Ensi-ilta: 13.9.2024
Ikäraja: Sallittu
Pituus: 1 tunti ja 31 minuuttia
Ohjaus ja käsikirjoitus: Filip Hammar, Fredrik Wikingsson
Näyttelijät: Lars Hammar, Filip Hammar, Fredrik Wikingsson
Genre: Dokumentti
Elokuvan traileri
Mielensäpahoittajan rakkaustarina
Mielensäpahoittaja haistaa kauppareissullaan Saimin, naisen, joka tuoksuu juuri oikealta ja saa koko miehen sekaisin. Ei olisi Mielensäpahoittaja uskonut, että rinnassa voi vielä tuntua kuin ihastuneella pojanklopilla.
Mielensäpahoittaja joutuu myöntämään, että viihtyy Saimin seurassa. Toisen sanat, katseet ja kosketus herättävät kauan unohduksissa olleita tuntemuksia.
Mielensäpahoittajan pojat ovat epäuskoisia ja suorastaan mustasukkaisia isästään, eivätkä tahdo luottaa Saimin vilpittömyyteen - ettei vaan olisi perinnön perässä? Perhepalavereja, väärinkäsityksiä, kuutamouintia ja unettomia öitä.
Kyllä voi rakkauden nuoli lävistää vanhemmankin flanellipaidan.
Kuva © Antti Rastivo / Solar Films
Plussat:
+ Heikki Kinnunen on jo kolmatta kertaa täydellinen Mielensäpahoittaja tässäkin elokuvassa, mutta elokuvan huikeimman roolisuorituksen tekee ehdottomasti Jaana Saarinen hurmaavana Saimina
+ koskettava elokuva ihastumisesta ja rakastumisesta vanhemmalla iällä sekä nostalgisesta maaseudusta
+ paras Mielensäpahoittaja-elokuva kaikista neljästä tehdystä ja elokuvan lopetus hieno kunnianositus myös Laila Kinnuselle, joka olisi täyttänyt tänä vuonna 85 vuotta
Miinukset:
- ajoittainen pitkäveteinen ohjaus elokuvan loppupuolella (elokuva olisi vieläkin parempi hieman tiivistettynä)
Marko Kilpilampi / Kulttuuritähdet
Ensi-ilta: 6.9.2024
Ikäraja: Sallittu
Pituus: 1 tuntia ja 38 minuuttia
Ohjaus: Mika Kaurismäki
Käsikirjoitus: Sami Keski-Vähälä
Näyttelijät: Heikki Kinnunen, Jaana Saarinen, Iikka Forss, Ville Tiihonen, Silu Seppälä, Ona Huczkowski, Pertti Sveholm, Sanna-Kaisa Palo, Pauliina Hukkanen
Genre: Draama, komediaElokuvan traileri
Civil War
Vuoden odotetuimpiin elokuviin kuuluva Civil War on tiivistunnelmainen, adrenaliinin ja jännityksen täyteinen toimintatrilleri, jonka kyydistä avautuu kuumottava näkymä jakautuneen Yhdysvaltojen lähitulevaisuuteen.
Lee (Kirsten Dunst) yrittää selviytyä hengissä toimittajakollegoidensa kanssa eskaloituvan sisällissodan keskellä vaarallisella matkalla maan läpi kohti vielä toistaiseksi pääkaupungiksi kutsuttua Washington DC:tä.
Kuva © Scanbox Entertainment
Plussat:
+ hyvin toteutettu ja realistinen road movie -elokuva sotajornalistien arjesta, joka pitää katsojan otteessaan hyvin alusta loppuun saakka
+ kuvaus, äänimaailma, toimintakohtaukset, lavastus ja maskeeraus sekä hyvät näyttelijäsuoritukset (parhaat roolityöt tekevät Kirsten Dunst ja Wagner Moura)
Miinukset:
- käsikirjoitus (leffan lähtökohta on erittäin kiinnostava, mutta kehnon käsikirjoituksen takia aiheen käsittely jää todella pinnalliseksi)
- väkivaltaisuus ja liiallinen raakuus (vähempikin olisi riittänyt)
Marko Kilpilampi / Kulttuuritähdet
Ensi-ilta: 19.04.2024
Ikäraja: 16
Pituus: 109 min.
Ohjaus ja käsikirjoitus: Alex Garland
Näyttelijät: Kirsten Dunst, Wagner Moura, Cailee Spaeny, Stephen McKinley Henderson
Genre: Draama, jännitys, toimintaElokuva traileri
Luvattu maa
Köyhä sotilas Ludvig Kahlen (Mads Mikkelsen) saapuu vuonna 1755 karulle Jyllannin nummelle ja tekee sopimuksen kuninkaan kanssa: mikäli hän onnistuu kesyttämään ankarat nummet viljelysmaaksi, hänet palkitaan aatelisarvolla.
Kuva © Henrik Ohsten / Zentropa / Nordisk Film
Häikäilemätön paikallishallitsija ja maanomistaja Frederik de Schinkel uskoo kuitenkin maiden kuuluvan itselleen, eikä hän osoita armoa Kahlenille, joka on paitsi raivaamassa maata, solminut myös ilmeisen läheiset suhteet niin de Schinkelin serkkuun kuin palvelusväkeenkin.
Oikeudentuntoinen Kahlen ryhtyy horjumattomalla vimmalla taisteluun ylivoimaista vihamiestä vastaan ja vaarantaa paitsi oman henkensä myös ihmiset, jotka ovat tulleet hänelle rakkaiksi.
Mads Mikkelsen palkittiin roolistaan elokuvan pääosassa Euroopan parhaana kuluneen talven European Film Awardeissa. Elokuva pokkasi myös muun muassa Göteborgin elokuvajuhlilla kriitikkojen FIPRESCI-palkinnon sekä yleisöpalkinnon parhaana pohjoismaisena elokuvana. Tanskan Robert-elokuvapalkintoja tämä kyseinen elokuva kahmi kaikkiaan yhdeksän.
Kuva © Henrik Ohsten / Zentropa / Nordisk Film
Plussat:
+ hyvät näyttelijäsuoritukset (Mads Mikkelsen tekee odotetusti huikean roolityön, mutta elokuvassa nähdään myös monia muita hyviä roolisuorituksia niin tanskalaisilta kuin ruotsalaisiltakin näyttelijöiltä)
+ käsikirjoitus, kuvaus, leikkaus, elokuvan lumoava musiikki ja huikea puvustus, lavastus ja maskeeraus
+ laadukas ja hyvin tehty tanskalainen historiallinen draamaelokuva, joka tarjoaa niin romantiikkaa, kuin jännitystäkin ja yllättävääkin raakuutta (elokuva pitää katsojan hyvin otteessaan alusta loppuun saakka)
Miinukset:
- elokuvan lyhyt kesto (Tanskan nummien hienoissa maisemissa olisi viihtynyt huomattavasti kauemminkin)
- elokuvan ajoittainen raakuus ja väkivaltaisuus
- ennalta-arvattavuus
Marko Kilpilampi / Kulttuuritähdet
Ensi-ilta: 12.4.2024
Ikäraja: 16
Pituus: 2 tuntia ja 8 minuuttia
Ohjaus: Nikolaj Arcel
Käsikirjoitus: Anderss Thomas Jensen, Nikolaj Arcel
Näyttelijät: Mads Mikkelsen, Amanda Collin, Simon Bennebjerg, Kristine Kujath Thorp, Gustav Lidh
Genre: Draama, western
Elokuvan traileri
Back to Back
Yksi kevään odotetuimmista elokuvista, Back to Black, kertoo 27-vuotiaana kuolleen Amy Winehousen matkasta tähteyteen. Se seuraa nuorta naista ilmiön takana sekä tabloidien riepottelemaa myrskyisää parisuhdetta, josta syntyivät kaikkien tuntemat ikoniset kappaleet.
Amy Winehouse latasi sanoituksiinsa kaikkensa; rakkautensa, surunsa ja sielunsa.
Musiikin historiaa mullistanut levy Back to Black julkaistiin vuonna 2006 ja se on ylittänyt jo 16 miljoonan myydyn albumin rajan ja valittu useiden kaikkien aikojen parhaiden levyjen listauksille.
Kuva © Scanbox Entertainment
Plussat:
+ Marisa Abelan huikea roolityö (opetellen ja sisäistäen kaikki mahdolliset Amyn maneerit 100 %:n täydellisesti ja hän tulkitsee Amyn kappaleetkin melkein kuin Amy itse)
+ käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus, puvustus, upea maskeeraus ja elokuvan musiikki
+ huikea ja rehellinen elämänkertaelokuva Amy Winehousesta, joka on totisesti elokuvansa ansainnut omalla ainutlaatuisella ja traagisella elämällään
Miinukset:
- elokuvan lyhyt kesto (äärimmäisen karismaattisen, vaikkakin traagisen nuoren naisen edesottamuksia niin omassa elämässään kuin saavutuksia ja menestyksiä musiikkibisneksessä olisi seurannut huomattavasti kauemminkin ja olisi toivonut elokuvan sisältävän vieläkin enemmän Amyn huikeaa musiikkia)
Marko Kilpilampi / Kulttuuritähdet
Ensi-ilta: 12.4.2024
Ikäraja: 16
Pituus: 2 tuntia ja 2 minuuttia
Ohjaus: Sam Taylor-Johnson
Käsikirjoitus: Matt Greenhalgh
Näyttelijät: Marisa Abela, Jack O'Connell, Eddie Marsan, Juliet Cowan, Lesley Manville
Genre: Draama, musiikki
Elokuvan traileri
Viime kesänä
Anne asuu miehensä Pierren ja heidän kahden tyttärensä kanssa Pariisissa. Hänellä on hieno ura arvostettuna asianajajana, mutta kun Pierren 17-vuotias poika Théo aiemmasta avioliitosta muuttaa heidän luokseen, kaikki muuttuu.
Annen ja Théon välisestä pienestä flirttailusta kasvaa pian intohimoinen romanssi, ja yhtäkkiä Annen koko maine, ura ja ennen kaikkea avioliitto ja perhe ovat vaakalaudalla.
Plussat:
+ huikeat näyttelijäsuoritukset (erityisesti Léa Drunker ja 19-vuotias Samuel Kircher tekevät roolityönsä uskottavasti ja seksikohtaukset ovat luontevia sekä heidän välinen henkilökemia välittyy katsojalle äärimmäisen hyvin)
+ käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus, lavastus ja musikki
+ elokuvan aihe (vaikeistakin ja ymmärrettävistäkin syistä tabuina pidetyistä asioista pitää uskaltaa puhua ja tehdä elokuvia - tässä tapauksessa katsoja saanee itse päättää loppujen lopuksi onko kumpikaan uhrin asemassa vaiko ei ja onko kyse loppujen lopuksi vain kahden ihmisen normaalista seksuaalisesta himosta ottaen huomioon kuinka monelle todellisuudessakin ikäero seksissä on kiihottavaa)
Miinukset:
- elokuvan lyhyt kesto (Annen ja Théon kiehtovassa trillerimäisessä suhteessa olisi ollut sivustaseuraajana vielä huomattavasti kauemminkin ja seurannut heidän välistä vallankäyttöä ja eroottista suhdettaan)
- elokuvan seksikohtaukset keskittyvät yksionomaan vain äitipuolen eli Annen seksuaalisiin tyydytyksiin eikä niinkään nuoren 17-vuotiaan pojan tarpeisiin
Marko Kilpilampi / Kulttuuritähdet
Ensi-ilta: 29.3.2024
Ikäraja: 16
Pituus: 1 tunti ja 44 minuuttia
Ohjaus: Catherine Breillat
Käsikirjoitus: Catherine Breillat yhteistyössä Pascal Bonitzerin kanssa – pohjautuu Maren Louise Käehnen ja May el-Toukhyn kirjoittamaan elokuvaan Queen of Hearts (Dronningen)
Näyttelijät: Léa Drucker, Olivier Rabourdin, Samuel Kircher ja Clotilde Courau
Genre: Draama, Jännitys
Elokuvan traileri
One Life
Uskomaton tositarina kertoo Sir Nicholas “Nicky” Wintonista, joka päivää ennen toista maailmansotaa pelasti yli kuusisataa lasta tuholta natsien käsistä.
Nicky piti itseään pankkiirina, ei humanitäärinä, mutta vieraillessaan Prahassa vuonna 1938 hän näki pakenevien juutalaispakolaisten tilanteen.
Hän teki sen minkä uskoi olevan oikein - sen mitä kuka tahansa tekisi - ja omistautui asialle. Sota lähestyi, ja alkoi kilpajuoksu aikaa vastaan. Kuinka monta lasta hän voisi vapauttaa ennen kuin aika loppuisi?
Kuva © Filmnation
Viisikymmentä vuotta myöhemmin eletään vuotta 1988, ja Nickyä edelleen vaivaa niiden lasten kohtalo, joita hän ei pystynyt auttamaan.
Vasta kun hänet yllätettiin selviytyneiden toimesta suorassa televisiolähetyksessä, hän saattoi hyväksyä, että jopa yhden ihmishengen pelastaminen on voitto silloin, kun kohtaamme murskaavia rikoksia ihmisyyttä vastaan. Britannian kansalaiset oppivat totuuden sankarista heidän keskuudessaan.
Kuva © Filmnation
Plussat:
+ huikeat näyttelijäsuoritukset (erityisesti Anthony Hopkins, Johnny Flynn ja Helena Bonham-Carter tekevät huikeat roolityöt)
+ käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus, lavastus ja puvustus
+ rehellisesti varttuneemmalle väelle tehty äärimmäisen tunteikas sekä koskettava elokuva (Sir Nicholas Wintonin tarina jos joku on elokuvan arvoinen)
Miinukset:
- elokuvan lyhyt kesto (vuoden 1938 Prahan ja Tšekkoslovakian maisemissa olisi viihtynyt ahdistavuudestaan huolimatta huomattavasti kauemminkin kuin vuoden 1988 Englannissa - takaumia olisi siis voinut olla suhteellisesti vielä enemmänkin)
Marko Kilpilampi / Kulttuuritähdet
Ensi-ilta: 22.3.2024
Ikäraja: 12
Pituus: 1 tunti ja 50 minuuttia
Ohjaus: James Hawes
Käsikirjoitus: Lucinda Coxon, Nick Drake
Näyttelijät: Anthony Hopkins, Johnny Flynn, Helena Bonham Carter, Jonathan Pryce, Lena Olin
Genre: Draama
Elokuvan traileri
Alma - Life Must Be Beautiful
Alma – Life Must Be Beautiful kertoo 28-vuotiaan Alma-Sofia Miettisen tarinan. Dokumentti seuraa Alman poikkeuksellista elämää, uraa ja persoonaa. Se tuo päivänvaloon sen Alman, joka löytyy julkisuudessa esitellyn persoonan takaa.
Lapsuudesta saakka kuvattu arkistomateriaali ja lukuisat keikkakiertueilla kuvatut tallenteet valottavat Alman tarinaa alusta alkaen, päästäen katsojan sisälle Alman, tämän perheen ja ystäväporukan intiimeihin hetkiin – unohtamatta menestyksen monia puolia.
Kuva © Lucy Loves Drama
Plussat:
+ monipuolinen ja runsas sekä ennennäkemätön materiaali
+ Alman musiikki ja musiikillinen menestys tuodaan hyvin esille
+ Alma jos joku on todellakin dokumenttinsa ansainnut
Miinukset:
- kuvaus ja dokumentin sekavuus sekä poukkoilevaisuus
- runsaasta puheesta huolimatta Alma jää kovin pinnalliseksi eikä dokumentissa puhuta tarpeeksi Alman henkilökohtaisesta elämästä
- Alman todellinen ja kiinnostavin lähipiiri eli puoliso Natalia Kallio saatikka sisko Ano eivät pääse kunnolla ääneen dokumentissa
Marko Kilpilampi / Kulttuuritähdet
Ensi-ilta: 15.3.2024
Ikäraja: 7
Pituus: 1 tunti ja 39 minuuttia
Ohjaus ja käsikirjoitus: Pamela Tola
Näyttelijät: Alma- Sofia Miettinen, Ano Miettinen, Natalia Kallio, Miley Cyrus, Sini Sabotage, Erika Vikman
Genre: Dokumentti, musiikki
Elokuvan traileri
May December
Gracie (Julianne Moore) ja Joe (Charles Melton) näyttävät elävän rauhallista perhe-elämää avioparina ja kolmen lapsen vanhempina vaikka kaksikymmentä vuotta aiemmin 36-vuotiaan naisen suhde 13-vuotiaaseen poikaan oli aikansa kohuotsikoita sylkenyt skandaali.
Heidän arkensa järkkyy, kun tunnettu näyttelijä Elizabeth (Natalie Portman) asettuu taloksi tehdäkseen taustatutkimusta heidän elämästään tehtävään elokuvaan, jossa Elizabeth esittää Gracieta.
Kuva © Scanbox Entertainment
Sopimattoman rakkaustarinan keriminen auki kiskoo pintaan kauan vaiettuja tunteita ja epämukavia totuuksia parin menneisyydestä.
Ohjaaja Todd Haynes tekee elokuvassa May December tutkimusmatkan yhteen ihmismielen erikoisuuksista: hämmästyttävään kykyyn kieltäytyä kohtaamasta itseään ja tekojensa seurauksia.
Kuva © Scanbox Entertainment
Plussat:
+ hyvät näyttelijäsuoritukset niin Julianna Moorelta kuin Natalie Portmaniltakin, mutta elokuvan riipaisivimman ja koskettavimman roolityön tekee ehdottomasti Charles Melton
+ käsikirjoitus, elokuvan musta huumori, musiikki, kuvaus ja lavastus
Miinukset:
- elokuvan varsinaista aihetta ja tabua eli pedofiliaa ei käsitellä elokuvassa sellaisenaan eikä tarpeeksi (elokuva olisi ehdottomasti vaatinut takaumia tapahtuneesta)
- elokuvan henkilöhahmot jäävät harmittavan pinnallisiksi
- ajoittainen paikallaan junnaaminen ja pitkäveteisyys
Marko Kilpilampi / Kulttuuritähdet
Ensi-ilta: 8.3.2024
Ikäraja: 12
Pituus: 1 tunti ja 53 minuuttia
Ohjaus: Todd Haynes
Käsikirjoitus: Samy Burch, Alex Mechanik
Näyttelijät: Natalie Portman, Julianne Moore, Charles Melton, Chris Tenzis
Genre: Draama
Elokuvan traileri
All of Us Strangers
Eräänä tavallisena iltana Lontoossa lähes tyhjillään olevassa kotitalossaan Adam (Andrew Scott) sattuu tapaamaan salaperäisen naapurinsa Harryn (Paul Mescal), joka sekoittaa täysin hänen päivittäiset rutiininsa.
Kuva © 2023 Searchlight Pictures
Kuva © 2023 Searchlight Pictures
Plussat:
+ huikeat näyttelijäsuoritukset erityisesti Andrew Scottilta, Paul Mescalilta ja isää näyttelevältä Jamie Belliltä
+ käsikirjoitus, ohjaus, lavastus, kuvaus, elokuvan huikeat musiikkivalinnat 1980-luvulta sekä elokuvan rohkeat seksikohtaukset
+ äärimmäisen melankolinen ja koskettava elokuva yksinäisyydestä, rakkauden ja hyväksynnän kaipuusta ja oman menneisyytensä käsittelemisestä (elokuva joka koskettaa jokaista katsojaa ja elokuva on mielessä vielä kauan katsomisen jälkeenkin ja Frankie Goes To Hollywoodin vuonna 1984 julkaistu balladi The Power Of Love saa uuden merkityksen)
Miinukset:
- elokuvan liiallinen surumielisyys ja lohduttomuus
- elokuvan lyhyt kesto (Adamin ja Harryn sekä Adamin vanhempien seurassa olisi viettänyt aikaa huomattavasti enemmänkin lohduttomuudesta huolimatta)
Marko Kilpilampi / Kulttuuritähdet
Ensi-ilta: 8.3.2024
Ikäraja: 12
Pituus: 1 tunti ja 45 minuuttia
Ohjaus ja käsikirjoitus: Andrew Haigh (perustuu Taichi Yamadan romaaniin)
Näyttelijät: Andrew Scott, Paul Mescal sekä Jamie Bell ja Claire Foy
Genre: Draama
Elokuvan traileri
Mummola
Joka vuosi joulun aikaan, sisarukset Susanna (Ria Kataja) ja Helena (Elina Knihtilä) vierailevat perheineen vanhempiensa luona.
Kuten tavallista, isoisä Lasse (Tom Wentzel) juo liikaa, isoäiti Ella (Leena Uotila) on huolissaan kaikista ja sisarukset lankeavat vanhoihin riitoihinsa. Vain lapsilla tuntuu olevan kivaa.
Kuva © Elokuvayhtiö Aamu
Joulun jälkeen jokainen lähtee omille teilleen ja palaa arkeen.
Tia Kouvon purevan humoristinen, elämänmakuinen elokuvadebyytti on tragikoominen tutkielma perhedynamiikasta, yksinäisyydestä ja yhdessäolosta — kuinka yritämme löytää yhteyden, mutta emme aina onnistu siinä.
Kuva © Elokuvayhtiö Aamu
Mummola pohjaa Tia Kouvon samannimiseen lyhytelokuvaan.
Mummola-elokuva on palkuttu jo ennen varsinaista Suomen ensi-iltaa ympäri maailmaa mm. Saksassa, Riiassa, Etelä-Koreassa, Romaniassa, Belgiassa, Islannissa ja Espanjassa eri filmifestivaaleilla parhaana elokuvana.
Plussat:
+ huikeat näyttelijäsuoritukset (tästä suvusta ja hulvattomista henkilöistä jokainen elokuvan katsoja löytänee oman hahmonsa johon samaistua)
+ elokuvan musta huumori, uniikki kuvaustyyli (kamera pysyy paikoillaan ja kohtaukset kuvattu enimmäkseen laajakuvina), käsikirjoitus, lavastus ja "teatterimaisuus"
+ äärimmäisen hauska, koskettava ja hurmaava joulukomedia suomalaisten keskivertojoulusta, jossa on todellakin jouluelokuvaklassikon ainekset (perheen jouluviettoa ja joulun jälkeistäkin aikaa seuratessa ei aina tiedä, itkeäkö vai nauraako)
Miinukset:
- "roy anderssonimaisuus"
- elokuvan lyhyt kesto (tämän hurmaavan sukulaisjoukon seurassa olisi viettänyt aikaa huomattavasti enemmänkin vaikka aatonaatosta tapaniin saakka)
Marko Kilpilampi / Kulttuuritähdet
Ensi-ilta: 10.11.2023
Ikäraja: 7
Pituus: 1 tunti ja 55 minuuttia
Ohjaus ja käsikirjoitus: Tia Kouvo
Näyttelijät: Ria Kataja, Leena Uotila, Tom Wentzel, Elina Knihtilä ja Jarkko Pajunen
Genre: Draama, komedia
Elokuvan traileri
Ihmeiden äärellä
Ikänsä miehiään passanneet Lily ja Eileen saavat mahdollisuuden matkustaa 1960-luvun Irlannin ahtaista ympyröistä Lourdesiin, kuuluisaan ranskalaiseen pyhiinvaelluskohteeseen, jossa virtaa parantavaksi kutsuttua lähdevettä itsensä Neitsyt Marian toimesta.
Matkaan lähtee myös nuori äiti Dolly pienen, puhumattoman poikansa kanssa sekä vuosia poissa ollut Chrissie. Jokainen odottaa matkalta ihmeitä vain huomatakseen, että ovat jo ystävyydessään ihmeiden äärellä.
Hauskan ja koskettavan elokuvan pääosissa nähdään Oscar-palkitut Maggie Smith ja Kathy Bates sekä Laura Linney ja Stephen Rea.
Kuva © Cinemanse Oy
Plussat:
+ huikeat näyttelijäsuoritukset
+ elokuvan huumori, lavastus, puvustus, kuvaus, leikkaus sekä hienot maisemat
+ rehellisesti varttuneemmalle väelle tehty yksinkertaisen nostalginen ja tunteikas sekä koskettava elokuva
Miinukset:
- käsikirjoitus ja ohjaus
- tv-elokuvamaisuus
- elokuvan lyhyt kesto (1960-luvun Irlannin maisemissa olisi viihtynyt huomattavasti kauemminkin ja näiden kolmen irlantilaisen hurmaavan naisen seurassa)
Marko Kilpilampi / Kulttuuritähdet
Ensi-ilta: 3.11.2023
Ikäraja: Sallittu
Pituus: 1 tunti ja 30 minuuttia
Ohjaus: Thaddeus O'Sullivan
Käsikirjoitus: Joshua D. Maurer, Timothy Prager, Jimmy Smallhorne
Näyttelijät: Laura Linney, Kathy Bates, Maggie Smith ja Stephen Rea
Genre: Draama, Komedia
Elokuvan traileri
Hetkessä
Ohjaaja Tomas (Franz Rogowski) hiiltyy herkästi elokuvansa viimeisenä kuvauspäivänä. Illan juhlissa hän tapaa tanssilattialla Agathen (Adèle Exarchopoulos).
Aamulla Tomas palaa miehensä Martinin (Ben Whishaw) luo ja paljastaa olleensa sängyssä naisen kanssa.
Kuva © SBS productions
Seuraa epätoivoista narsismia, elämän makuista intohimoa ja mustasukkaisuutta huokuva kolmiodraama ja tunteiden umpisolmu Pariisissa. Pääosien kolmikko on liekeissä.
Ohjaaja Ira Sachs tuo valkokankaalle täyslaidallisen seksikästä särmää.
Kuva © SBS productions
Plussat:
+ huikeat näyttelijäsuoritukset
+ käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus, leikkaus, lavastus ja musiikki
+ huikea elokuva hedonismista ja kolmiodraamasta, jossa kerrankin seksikohtaukset näytetään häpeilemättömästi ja ihastuttavan pitkinä kohtauksina
Miinukset:
- ajoittainen surumielisyys
Marko Kilpilampi / Kulttuuritähdet
Ensi-ilta: 27.10.2023
Ikäraja: 16
Pituus: 1 tuntia 31 minuuttia
Ohjaus: Ira Sachs
Käsikirjoitus: Mauricio Zacharias, Ira Sachs
Näyttelijät: Franz Rogowski, Adèle Exarchopoulos, Ben Whishaw
Genre: Draama
Elokuvan traileri
Villi leikki
Kesäisessä Turun saaristossa kipinöi, kun määrätietoinen Saara ja rakkauden perässä Suomeen muuttanut Robert (Saara Kotkaniemi ja Nicola Perot) aloittavat lomallaan kiehtovan eroottisen leikin koetellakseen parisuhteensa rooleja.
Viaton kokeilu yltyy kesäloman edetessä kiihkeäksi valtataisteluksi, jossa omat ja toisen rajat uhkaavat hämärtyä kokonaan. Kuinka pitkälle leikin voi viedä ennen kuin kummankin synkimmät puolet paljastuvat?
Kuva © Julia M. Muller / StickUp Filmproduktion
Plussat:
+ hyvät näyttelijäsuoritukset (sveitsiläis-italialainen Nicola Perot on ehdottomasti elokuvan karismaattisin ja kiinnostavin tehden huikean roolityön, upea Outi Mäenpää on harmittavan pienessä roolissa vain tovin)
+ monikielisyys, ohjaus, lavastus, Turun saariston kuvaus
+ uniikki eroottinen intohimodraama pariskunnan valtasuhteista ja siitä kuinka se ilmenee parisuhteessa ja seksissä
Miinukset:
- elokuvassa useat eläin- ja luontokohtaukset saavat aivan turhan paljon aikaa ja tilaa elokuvassa (olisi ollut huomattavasti kiinnostavampaa jos tuokin aika olisi käytetty upeasti kuvattuihin seksikohtauksiin ja erityisesti enemmän annettu aikaa shibarikohtauksiin ja näytetty katsojille, kuinka eroottista sitominenkin voi olla)
- käsikirjoitus olisi kaivannut vielä hiomista ja olisi voinut olla seksuaalisesti vieläkin rohkeampi ikärajan ollessa kuitenkin jo nyt 16 vuotta
- ajoittainen paikallaan junnaaminen
Marko Kilpilampi / Kulttuuritähdet
Ensi-ilta: 20.10.2023
Ikäraja: 16
Pituus: 1 tunti ja 45 minuuttia
Ohjaus ja käsikirjoitus: Jonas Rothlaender
Näyttelijät: Saara Kotkaniemi, Nicola Perot, Outi Mäenpää, Timo Torikka, Elmer Bäck, Cecilia Paul
Genre: Draama
Elokuvan traileri
Kahdenkymmenen vuoden jälkeen aikuistunut Mariia (Laura Birn) tulee vierailulle lapsuudenkotiinsa äitinsä (Pirjo Lonka) luokse. Hän palaa muistoissaan nuoruutensa kesään.
Mariia muistelee kun keväällä 1986 hämäläiseen pikkukylään saapuu tyttö nimeltä Mimi, joka saa teini-ikäisen Mariian elämän hetkeksi täyteen valoa.
Ensirakkauden kasarikesään palatessa, Mariian on päästettävä irti syyllisyydestä sekä annettava anteeksi muillekin kuin itselleen.
Kuva © Birgit Puve / Lucy Loves Drama
Valoa valoa valoa on Inari Niemen ohjaama monitasoinen draamaelokuva ensirakkaudesta, sen häikäisevästä valosta ja elämänpituiseksi venyneistä varjoista.
Se perustuu kirjailija Vilja-Tuulia Huotarisen palkittuun romaaniin, johon käsikirjoittaja Juuli Niemi on tuonut aikuisen Mariian näkökulman.
Plussat:
+ hyvät näyttelijäsuoritukset (Rebekka Baer ja Anni Iikkanen ovat luontevia rooleissaan ja heidän henkilökemiansa toimii loistavasti ja se välittyy myös katsojalle. Laura Birn ja Pirjo Lonka ovat myös uskottavat tyttärenä ja äitinä ja vähin elein sekä vähin sanoin tekevät huikeat roolityöt)
+ ohjaus, kuvaus, leikkaus, lavastus, puvustus ja elokuvan nostalginen musiikki (elokuvassa kuultavat discokappaleet osuvat ja uppoavat täysin sen ajan eläneelle (Sandran (I'll Never Be) Maria Magdalena, Monacon prinsessan Stephanien Flash ja Bronski Beatin Smalltown Boy) ja Joel Melasniemen 1980-luvun tyyliin sävelletty musiikki vahvistaa entisestään 1980-luvun tunnelmaa)
+ koskettava ja luonteva kuvaus 1980-luvun Suomesta ja riipaisevasta tyttöjen välisestä teinirakkaudesta
Miinukset:
- käsikirjoitus olisi kaivannut vielä hiomista (elokuvan olisi toivonut keskittyvän vieläkin enemmän tyttöjen väliseen kanssakäymiseen ja tunteisiin, nyt keskityttiin liikaa ympärillä tapahtuvaan)
- elokuva ei korvaa itse vuoden 2011 Finlandia Junior -voittaneen kirjan lukuelämystä ja kirjassa kauniisti kuvatut seksikohtaukset saavat aivan liian vähän tilaa elokuvassa
- ajoittain turhankin surumielinen
Marko Kilpilampi / Kulttuuritähdet
Ensi-ilta: 13.10.2023
Ikäraja: 12
Pituus: 1 tunti ja 31 minuuttia
Ohjaus: Inari Niemi
Käsikirjoitus: Juuli Niemi
Näyttelijät: Rebekka Baer, Anni Iikkanen, Pirjo Lonka, Laura Birn, Anna-Leena Sipilä, Arttu Kapulainen, Kanerva Paunio, Janne Reinikainen, Liisi Tandefelt
Genre: Draama
Elokuvan traileri
Disco Boy
Aleksei livahtaa pakoon kotimaastaan Valko-Venäjältä matkustaakseen Pariisiin ja liittyäkseen muukalaislegioonaan. 800 kilometriä etelämpänä Jomo ja hänen sissiryhmänsä taistelevat paikallisten asukkaiden selviytymisestä Nigerin suistossa olevia öljy-yhtiöitä vastaan.
Kun Aleksei lähetetään sinne sotilaana, heidän tiensä kohtaavat ja heidän elämänsä muuttuu ikuisesti.
Franz Rogowskin tähdittämä Disco Boy on hypnoottinen matka tyhjyyteen. Se palkittiin Berliinin elokuvajuhlilla Hopeisella karhulla kuvaaja Hélène Louvartin merkittävästä taiteellisesta panoksesta. Musiikista vastaa Vitalic.
Kuva © First Hand Films
Plussat:
+ hyvät näyttelijäsuoritukset (erityisesti saksalainen näyttelijä Franz Rogowski tekee huikean roolityön valkovenäläisenä Alekseina)
+ visuaalisuus, ohjaus, kuvaus, lavastus, puvustus sekä musiikki (ranskalaisen Vitalicin elektroninen alkuperäismusiikki luo elokuvaan ainutlaatuisen ja lumoavan äänimaailmaan)
+ visuaalinen elämys ja vaikuttava elokuva paperittomuudesta (aina ajankohtaisesta tärkeästä aiheesta, jota käsitellään harvoin elokuvissa näin näyttävästi)
Miinukset:
- ajoittainen paikallaan junnaaminen
- katsojaa haastava elokuva, mutta ei liikaa (eikä katsojan tarvitse kaikkea ymmärtääkään, vaan nauttia näkemästään ja kuulemastaan)
Marko Kilpilampi / Kulttuuritähdet
Ensi-ilta: 06.10.2023
Ikäraja: 12
Pituus: 1 tunti ja 32 minuuttia
Ohjaus ja käsikirjoitus: Giacomo Abbruzzese
Näyttelijät: Franz Rogowski, Morr Ndiaye, Laetitia Ky
Genre: Draama
Elokuvan traileri
Comeback
Comeback kertoo entisistä rock-tähdistä Tonystä (Mikko Leppilampi) ja Petestä (Ville Myllyrinne). Kun Tony saa kuulla bändinsä laulaja-lauluntekijän Katarinan (Paula Vesala) tyttäreltä Ellieltä (Anni Iikkanen) laatikollisesta uusia hittibiisejä, hän etsii Peten käsiinsä varmana siitä, että tie tähtiin on taas auki.
Mutta ei ilman kommelluksia, totuuden katsomista silmiin ja Ellien vaikeaa kysymystä menneisyyttä koskien.
Comeback on hyväntuulinen rock-komedia ystävyydestä, unelmista ja kaikkien aikojen comebackista.
Kuva © Sami Kuokkanen / Aurora Studios
Plussat:
+ hyvät näyttelijäsuoritukset (erityisesti Mikko Leppilampi, Ville Myllyrinne ja Anni IIkkanen tekevät loistavat roolityöt ja muissa pienemmissäkin rooleissa olevat muut tunnetut muusikot ja näyttelijät tekevät uskottavat sekä hurmaavat roolityöt)
+ ohjaus, lavastus, puvustus, maskeeraus, elokuvan huumori ja musiikki
+ hassunhauska hyvän mielen road-movie, joka huvituttaa
Miinukset:
- käsikirjoitus (olisi kaivannut huomattavasti enemmän vielä hiomista)
- elokuvassa liikaa turhaa "kummelimaista" sekoilua (vähempikin olisi riittänyt)
- elokuvan lyhyt kesto (näiden huvituttavien hahmojen seurassa olisi viihtynyt huomattavasti pitempäänkin)
Marko Kilpilampi / Kulttuuritähdet
Ensi-ilta: 06.10.2023
Ikäraja: 12
Pituus: 1 tunti ja 28 minuuttia
Ohjaus: Petri Kotwica
Käsikirjoitus: Petri Karra ja Aleksi Bardy
Näyttelijät: Mikko Leppilampi, Ville Myllyrinne, Paula Vesala, Anni Iikkanen, Pamela Tola, Marja Packalén, Mari Perankoski, Kirsi Ylijoki, Armi Toivanen ja Vuokko Hovatta
Genre: Draama, komedia, musiikki
Elokuvan traileri
Viimeinen vuoro
Tom Harper (Timothy Spall) lähtee pitkälle bussimatkalle Skotlannin pohjoisimmasta kolkasta synnyinseuduilleen Englannin etelärannikon Land's Endiin. Paikallisbussien aikatauluja, omaa ikäänsä ja kohtaloa uhmaten hän tekee kaikkensa pitääkseen vaimolleen antamansa lupauksen.
Matkasta tulee muistorikas seikkailuretki täynnä käänteitä ja yllätyksiä.
Viimeinen vuoro on elokuva rakkaudesta, menetyksestä ja ihmisen luonteikkaasta periksiantamattomuudesta.
Kuva © Cinema Mondo
Plussat:
+ näyttelijäsuoritukset (Timothy Spall tekee hauraan ja koskettavan roolityön)
+ käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus, leikkaus ja hyvin toteutetut takaumat
+ koskettava ja yksinkertainen elokuva viimeisen toiveen toteuttamisesta ja kuolemasta
Miinukset:
- elokuvan liiallinen samankaltaisuus kesäkuussa ensi-iltaan tulleen Harold Fryn toivekas taival -elokuvan kanssa
Ensi-ilta: 29.9.2023
Ikäraja: 12
Pituus: 1 tunti ja 26 minuuttia
Ohjaus: Gillies MacKinnon
Käsikirjoitus: Joe Ainsworth
Näyttelijät: Timothy Spall, Phyllis Logan, Natalie Mitson
Genre: Draama
Elokuvan traileri
Peluri - Kuolema on elävien ongelma
Ruumisautobisneksen halvimmat kuskit, Risto Kivi (Pekka Strang) ja Arto Niska (Jari Virman) ovat joutuneet tilanteeseen, jossa kaikki on mennyt pieleen ja uusi alku olisi tarpeen. Risto on pelannut kotinsa ja perheensä ja Arto on saanut niskakipuja hoidattaessaan kuulla, ettei hänellä ole käytännössä juurikaan aivoja.
Voi siis kaikella syyllä todeta, että paremminkin on mennyt. Ystävyksillä ei käytännössä ole jäljellä muuta kuin työnsä. Sen parissa he hoitavat kaikkein likaisimmatkin keikat. Hakevat junan alle murskautuneet ja koteihinsa mädäntyneet niiden viimeiseen lepopaikkaan.
Kuten Risto osuvasti toteaa – kuolema on elävien ongelma. Sitä miesten elämässä riittää, mutta tästä huolimatta he pyrkivät uskomaan elämään.
Vaikka toisella ei ole aivoja, eikä toisella sydäntä, yhdessä tilanne ei ole toivoton. Asiat ottavat kuitenkin yllättävän suunnan ja Risto ja Arto joutuvat pelaamaan uhkapeliä omalla hengellään. Sen jälkeen mikään ei ole ennallaan.
Peluri – Kuolema on elävien ongelma on kuolemanvakava komedia ystävyydestä, heikkouksista ja anteeksiannosta. Se koskettaa, naurattaa ja satuttaa - sekä auttaa ymmärtämään elämää sen eri sävyissä.
Kuva © Jyrki Arnikari
Plussat:
+ huikeat näyttelijäsuoritukset (erityisesti Pekka Strang, Jari Virman, Elina Knihtilä, Pihla Penttinen ja Tiina Weckström tekevät kaikki täydelliset roolityöt)
+ käsikirjoitus, elokuvan musta huumori, ohjaus, leikkaus, lavastus, maskeeraus ja elokuvan musiikki
+ äärimmäisen hauska, koskettava, ahdistava ja groteski elokuva, joka saa katsojan nauramaan asioille ja ihmiskohtaloille, joille ei todellakaan pitäisi nauraa
Miinukset:
- elokuvan lyhyt kesto (ruumisautonkuljettajan sekä aivottoman miehen ja heidän traagista elämäänsä olisi seurannut kauemminkin kaikesta huolimatta )
Marko Kilpilampi / Kultturitähdet
Ensi-ilta: 22.9.2023
Ikäraja: 16
Pituus: 1 tunti ja 38 minuuttia
Ohjaus ja käsikirjoutus: Teemu Nikki
Näyttelijät: Pekka Strang, Jari Virman, Elina Knihtilä, Hannamaija Nikander, Pihla Penttinen, Samuli Jaskio, Tiina Weckström, Marjaana Maijala, Matti Onnismaa, Jani Toivola, Eero Milonoff, Mazdak Nassir
Genre: Draama, komedia
Elokuvan traileri
Kuolleet lehdet
Kuolleet lehdet kertoo kahden yksinäisen, sattumalta Helsingin yössä toisensa kohtaavan ihmisen Ansan (Alma Pöysti) ja Holapan (Jussi Vatanen) yrityksestä löytää elämänsä ensimmäinen, ainoa ja viimeinen rakkaus.
Heidän tietään kohti tätä kunnioitettavaa päämäärää varjostavat miehen alkoholismi, kadonneet puhelinnumerot, tietämättömyys toistensa nimistä tai osoitteista ja elämän yleinen taipumus asettaa esteitä onneaan etsivien tielle.
Tämä lempeä tragikomedia on jo kadonneeksi luultu neljäs osa Aki Kaurismäen työläistrilogiaan (Varjoja paratiisissa, Ariel ja Tulitikkutehtaan tyttö).
Kuolleet lehdet palkittiin Cannesin elokuvajuhlilla Prix du Jury -palkinnolla. Elokuva sai San Sebastian -elokuvajuhlilla kansainvälisen kriitikkojärjestö Fiprescin Grand Prix -palkinnon. Järjestön lähes 700 jäsentä äänesti sen vuoden parhaaksi elokuvaksi.
Elokuva on valittu myös Suomen ehdokkaaksi parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-palkintoon.
Kuva © Malla Hukkanen / Sputnik
Plussat:
+ huikeat näyttelijäsuoritukset (Alma Pöysti ja Jussi Vatanen tekevät roolityönsä eleettömästi ja vähin vuorosanoin ja heidän välinen henkilökemia toimii täydellisesti vuorosanoittakin)
+ käsikirjoitus, ohjaus, lavastus, puvustus, elokuvan huumori ja loistavat musiikkivalinnat niin vanhemmat (Olavi Virta, Helena Siltala, Rauli Badding Somerjoki) kuin uudemmatkin (Maustetytöt ovat juuri oikeassa elokuvassa)
+ parasta Kaurismäkeä (humaani, empaattinen, koskettava ja romanttinen elokuva, joka naurattaa ja itkettää)
Miinukset:
- elokuvan lyhyt kesto (tämän "kaurismäkeläisen" maailman sekä Ansan ja Holapan ja muidenkin huikeiden hahmojen seurassa olisi viihtynyt huomattavasti kauemminkin)
Ensi-ilta: 15.9.2023
Ikäraja: 7
Pituus: 1 tunti ja 21 minuuttia
Ohjaus ja käsikirjoitus: Aki Kaurismäki
Näyttelijät: Alma Pöysti, Jussi Vatanen, Janne Hyytiäinen, Nuppu Koivu, Matti Onnismaa, Martti Suosalo, Sakari Kuosmanen, Alina Tomnikov, Alma-koira
Genre: Draama
Elokuva traileri
Indiana Jones and the Dial of Destiny
Harrison Ford palaa legendaarisen sankariarkeologin rooliin ikonisen elokuvasarjan viidennessä ja viimeisessä osassa.
Fordin rinnalla elokuvan pääosissa nähdään Phoebe Waller-Bridge (“Fleabag”), Antonio Banderas (Kärsimys ja kunnia), John Rhys-Davies (Kadonneen aarteen metsästäjät),Toby Jones (Jurassic World: kaatunut valtakunta), Boyd Holbrook (Logan), Ethann Isidore (Mortel) ja Mads Mikkelsen (Ihmeotukset: Dumbledoren salaisuudet).
Elokuvan on ohjannut James Mangold (Le Mans 66 - Täydellä teholla, Logan), ja sen ovat tuottaneet Kathleen Kennedy, Frank Marshall ja Simon Emanuel, Steven Spielbergin ja George Lucasin toimiessa vastaavina tuottajina.
John Williams, joka on tehnyt scoremusiikin jokaiseen Indy-seikkailuun aina ensimmäisestä, vuoden 1981 Kadonneen aarteen metsästäjät -elokuvasta lähtien, vastaa jälleen elokuvan scoresta.
Kuva © Lucasfilm Ltd. & TM.
Plussat:
+ tuttua ja turvallista Indiana Jones -laatua, joka on yhtä hyvää kuin 80-luvulla tehdyt nostalgiset Indiana Jones-elokuvatkit (tämä vauhdikas ja viihdyttävä elokuva antaa arvatenkin enemmän juuri 80-luvulla nuoruuttaan eläneille ja näitä elokuvia katsoneille, kuin aivan uudelle sukupolvelle, joka ei ole nuoruuttaan elänyt seuraten tämän arkeologian professorin uskomattomia seikkailuja)
+ huikeat näyttelijäsuoritukset (erityisesti Harrison Ford on hurmaava vielä 80-vuotiaanakin, tanskalaisen Mads Mikkelsenin uskomaton karisma täyttää koko elokuvan laajakankaan yksinään sekä Phoebe Waller-Bridge on hassun hauska tehden huikean roolityön hänkin)
+ John Williamsin huikea musiikki ja huikea soundtrack (jota ei todellakaan kannata jättää kuuntelematta), ohjaus, kuvaus, huikeat takaa-ajokohtaukset, lavastus ja puvustus
Miinukset:
- elokuvan väkivaltaisuus
- muutamat epäuskottavat kohtaukset ja elokuvan loppuratkaisu
Ensi-ilta: 28.6.2023
Ikäraja: 12
Pituus: 2 tuntia ja 35 minuuttia
Ohjaus: James Mangold
Näyttelijät: Harrison Ford, Phoebe Waller-Bridge, Antonio Banderas, John Rhys-Davies, Shaunette Renee Wilson, Thomas Kretschmann, Toby Jones, Boyd Holbrook, Oliver Richters, Ethann Isidore ja Mads Mikkelsen
Genre: Seikkailu
Elokuvan traileriEO
Jerzy Skolimowskin EO on vuoden 2022 Cannesin elokuvajuhlien tuomariston palkinnon voittaja ja vuoden 2023 Oscar-ehdokas parhaan kansainvälisen elokuvan kategoriassa.
Tämä mullistava ja emotionaalisesti voimakas tarina tarjoaa meille katsauksen moderniin nyky-Eurooppaan apeakatseisen, mutta uteliasmielisen harmaan aasin silmin.
Kuva © Janus films
EO-aasin tarina alkaa sirkuksesta, josta se pakenee vapauden kutsumana matkalle Puolan ja Italian maaseutujen halki. Matkallaan EO joutuu vaarallisiin ja erikoisiin tilanteisiin ja kohtaa ihmisiä ja aiheita laidasta laitaan.
Kun on kerran nähnyt maailman aasin silmin, ei koskaan enää koe sitä samanlaisena kuin ennen.
EO on yksi kansainvälisesti arvostetun elokuvaohjaaja Jerzy Skolimowskin vapaimpia ja visuaalisesti kekseliäimpiä elokuvia, ja se vie katsojan suoraan hurmaavan ja harmaan nelijalkaisen päähenkilön sydämeen ja mieleen.
Plussat:
+ hämmentävän koskettava ja kaunis elokuva, joka muistuttaa mitä kaikkea hyvää ja pahaa ihmiset voivat eläimille tarjota saatikka toisille ihmisille
+ aasi on totisesti elokuvansa ansainnut ja elokuvan sanaton kerronta on kiehtovaa ja hypnoottista katsottavaa
+ elokuvan pääosan aasina nähdään yhteensä 6 eri aasia, joiden eroa ei katsoja pysty näkemään (hienoa ettei elokuvassa ole käytetty vain yhtä ja samaa aasia ja täten rasitettu eikä stressattu sitä liikaa)
Miinukset:
- käsikirjoitus on ajoittain sekava ja olisikin kaivannut vielä työstämistä juonnellisesti
- kuvaus on ajoittain kovin hämärää (toisinaan taas todella kaunista)
- elokuvan ylitaiteelliset kohtaukset
Ensi-ilta: 14.04.2023
Ikäraja: 16
Pituus: 1 tunti ja 28 minuuttia
Ohjaus: Jerzy Skolimowski
Käsikirjoitus: Ewa Piaskowska, Jerzy Skolimowski
Näyttelijät: Sandra Drzymalska, Isabelle Huppert, Lorenzo Zurzolo
Genre: Draama
Elokuvan traileri
Aftersun - päivämme auringossa
Aftersun – päivämme auringossa on kriitikoiden ylistämä Charlotte Wellsin debyyttielokuva vanhemmuudesta, muistojen ohimenevyydestä ja aikuiseksi kasvamisesta.
Cannesin elokuvajuhlilla huomiota herättäneen elokuvan päärooleissa loistavat Paul Mescal ja Frankie Corio, joiden kemia nuorena isänä ja tyttärenä on käsinkosketeltavan aitoa. Paul Mescal huomioitiin roolistaan parhaan miespääosan Oscar-ehdokkuudella.
Eronnut isä (Paul Mescal) lähtee pienen tyttärensä kanssa vaatimattomalle pakettimatkalle, jossa he jakavat ilon auringosta, uima-altaasta ja yhdessäolosta.
Muistikuvia kuitenkin värittää selittämätön melankolia, kun Sophie kaksikymmentä vuotta myöhemmin ajattelee yhteistä lomaa.
Kuka olikaan se isä, jonka Sophie luuli tuntevansa?
Kuva © Sarah Makharine
Plussat:
+ huikeat näyttelijäsuoritukset (Paul Mescal ja Frankie Corio näyttelevät todella luontevasti isää ja tytärtä)
+ nerokas käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus, leikkaus, elokuvan musiikkivalinnat ja todella surumielinen soundtrack, joka tukee surun ja kaipuun tunnetta erittäin voimakkaasti
+ koskettava arkinen draama, johon katsojan on helppo samaistua ja joka kertoo rehellisesti ja yksinkertaisesti yhdestä elämän tärkeimmästä elämänvaiheesta - lapsen ja aikuisen suhteesta
Miinukset:
- elokuvan lyhyt kesto (ajoittaisesta pitkäveteisyydestään huolimatta isän ja tyttären yhteisellä Turkin matkalla olisi viihtynyt vielä huomattavasti pidempäänkin)
- ajoittain elokuvan surumielisyys on turhan voimakasta
Ensi-ilta: 14.04.2023
Ikäraja: 7
Pituus: 1 tunti ja 42 minuuttia
Ohjaus ja käsikirjoitus: Charlotte Wells
Näyttelijät: Paul Mescal, Frankie Corio, Celia Rowlson-HallGenre: DraamaElokuvan traileri
The Pope´s Exorcist
Isä Gabriele Amorthin, Vatikaanin päämanaajan (Oscar® -voittaja Russell Crowe) raportteihin pohjautuva The Pope's Exorcist seuraa Amorthia, kun hän tutkii nuoren pojan kauhistuttavaa riivausta ja päätyy paljastamaan vanhan salaliiton, jota Vatikaani on yrittänyt epätoivoisesti pitää salassa vuosisatojen ajan.
Kuva © Jonathan Hession / Sony Pictures
Plussat:
+ hyvät näyttelijäsuoritukset (karismaattinen Russel Crowe on hurmaava ja hauska Vatikaanin manaajana)
+ maskeeraus, puvustus ja lavastus
+ elokuva perustunee osittain tositapahtumiin ja oikean italialaisen papin Gabriele Amorthin elämään, joka toimi Vatikaanin päämanaajana, joka kuoli vuonna 2016
Miinukset:
- manaus- ja kauhuelokuvana keskinkertainen kliseisine kohtauksineen
- ennalta-arvattavuus
- Saatanan yliampuvuus ja kirkon propagandisuus
Ensi-ilta: 7.4.2023
Kesto: 1 tunti ja 43 minuuttia
ikäraja: 16
Ohjaus: Julius Avery
Käsikirjoitus: Michael Petroni & Evan Spiliotopoulos, pohjautuu Gabriele Amorthin kirjoihin An Exorcist Tells His Story ja An Exorcist: More Stories
Pääosissa: Russell Crowe, Ralph Ineson, Franco Nero, Alex Essoe, Daniel Zovatto, Laurel Marsden
Genre: Jännitys, kauhu
Asterix ja Obelix lohikäärmeen valtakunnassa
Eletään vuotta 50 eKr. Petollisen prinssi Deng Tsin Qinin tekemän vallankaappauksen seurauksena Kiinan keisarinna on vangittu. Keisarinnan ainoa tytär, prinsessa Sass-Yi, onnistuu pakenemaan Galliaan foinikialaisen kauppias Finalthesisin ja hänen luotettavan henkivartijan, Mai Wein, avustuksella.
Galliassa prinsessa pyytää apua kahdelta rohkealta soturilta - Asterixilta ja Obelixilta. Erottamaton sankarikaksikko päättää auttaa prinsessaa pelastamaan hänen äitinsä ja vapauttamamaan keisarikunnan julman prinssin vallasta.
Vallanhimoinen Julius Caesar ja hänen mahtava roomalainen armeijansa ovat myös matkalla kohti lohikäärmeen valtakuntaa.
Kuva © Pathé Films
Asterix ja Obelix lohikäärmeen valtakunnassa perustuu ranskalaisten sarjakuvalegendojen, René Goscinnyn ja Albert Uderzon, tuotantoon.
Elokuvan on ohjannut Guillaume Canet, joka esittää elokuvassa Asterixia. Obelixin roolissa nähdään Gilles Lellouche. Julius Caesarin ja Cleopatran rooleissa nähdään ranskalaiset supertähdet Vincent Cassel ja Oscar®-palkittu Marion Cotillard.
Kyseessä on jo Asterix-elokuvasarjan viides osa.
Plussat:
+ hyvät näyttelijäsuoritukset (elokuvassa nähdään myös jalkapallolegenda Zlatan Ibrahimovic roomalaisena sotilaana Caius Antiviruksena)
+ puvustus, lavastus, kuvaus, leikkaus ja elokuvan huumori (elokuvassa yhdistetään hauskasti nykyaikaa ja vanhaa roomalaisuutta esimerkiksi kirjekyyhkyjen ja kännyköiden muodossa)
+ hyvin tehty vauhdikas koko perheen elokuva, joka viihdyttää niin aikuisia kuin lapsiakin
Miinukset:
- väkivaltaisuus (sarjakuva-albumeissa väkivaltaisuus ei näyttäydy niin häiritsevänä kuin elokuvissa)
- ajoittain elokuvassa todella huonoja vitsejä ja noloja popmusiikki-kohtauksia
- elokuva ei voita itse sarjakuva-albumien lukuelämystä (kyseinen elokuva on tosin ensimmäinen Asterix ja Obelix-elokuva, joka ei perustu kirjaimellisesti yhteenkään olemassa olevaan sarjakuva-albumiin)
Ensi-ilta: 10.3.2023
Ikäraja: 7
Pituus: 1 tunti ja 52 minuuttia
Ohjaus: Guillaume Canet
Käsikirjoitus: Guillaume Canet, René Goscinny (hahmot), Albert Uderzo (hahmot)
Näyttelijät: Guillaume Canet, Gilles Lellouche, Vincent Cassel, Marion Cotillard, Zlatan Ibrahimovic.
Genre: Animaatio, komedia, seikkailu
Elokuvan traileri
Close
13-vuotiaat Leo (Eden Dambrine) ja Remi (Gustav De Waele) ovat olleet parhaat ystävät pienestä pitäen. Pojat yökyläilevät toistensa luona useammin kuin yöpyvät omissa kodeissaan.
Yläasteelle siirryttäessä asiat kuitenkin muuttuvat. Mukaan kuvioihin tulee uusia kavereita. Erityisesti Leo alkaa miettiä, millaiselta heidän harvinaisen läheinen ystävyytensä muiden silmissä näyttää.
Kasvaminen lapsenomaisista leikeistä kohti nuoruutta tuo mukanaan uudenlaisia odotuksia, toiveita, pelkoja ja suuren surun.
Lukas Dhontin toinen pitkä elokuva Close on tarina ystävyydestä ja vastuusta sekä rohkeudesta olla oma itsensä.
Elokuvan ensi-ilta vuoden 2022 Cannesin elokuvajuhlilla innoitti yleisön taputtamaan pitkään seisaallaan ja liikutti yleisöä vahvasti esityksestä toiseen.
Poikkeuksellisen voimakasta empatiaa huokuva elokuva voitti Cannesin elokuvajuhlien Grand Prix -palkinnon. Myös Dhontin ensimmäinen ohjaustyö Girl palkittiin Cannesissa Camera D’Or-palkinnolla vuonna 2018. Close on Belgian vuoden 2022 Oscar-ehdokas.
Plussat:
+ hyvät näyttelijäsuoritukset (elokuvan kummatkin teinipojat tekevät huikeat roolisuoritukset aitoudellaan ja empaattisuudellaan, mutta erinomaiset roolit tekevät myös elokuvan aikuiset näyttelijät)
+ käsikirjoitus, ohjaus, leikkaus, kuvaus sekä erinomainen ja koskettava soundtrack, jota ei kannata jättää kuuntelematta
+ syvällinen ja samaistuttava elokuva tärkeästä aiheesta - lapsuusajan ystävyydestä ja sen vastuullisuudesta ja menettämisestä. Elokuva koskettaa jokaista katsojaa tavalla tai toisella ja kyseessä on elokuva, jonka soisi jokaisen katsovan.
Miinukset:
- elokuvan lyhyt kesto ja elokuvan ikäraja (elokuvan toivoisi näkevän jo monen alle 12-vuotiaankin, joka on ehkä kokenut tai kokemassa lapsuusajan ystävyyden menettämisen)
Ensi-ilta: 3.3.2023
Ikäraja: 12
Pituus: 1 tunti ja 45 minuuttia
Ohjaus: Lukas Dhont
Käsikirjoitus: Lukas Dhont, Angelo Tijssens
Näyttelijät: Eden Dambrine, Gustav De Waele, Émilie Dequenne
Genre: Draama
Elokuvan traileri
Hamsterit
Luonnonkatastrofeihin hurahtanut köyhä, Hamsteri-niminen luontokirjailija elää puuhuvilassaan maaseudulla yhdessä ainoan ystävänsä, lemmikkihiiren kanssa. Kylällä
häntä pidetään hieman omituisena — ja erityislaatuinen hän onkin.
Kun naapuriin muuttaa veikkausvoiton saanut perhe, Hamsteri saa unelmiensa mahdollisuuden hamstraamiseen ja samalla muuttaa elämänhalunsa menettäneen kirjanpitäjä Rurikin, hänen vaimonsa Tellun sekä heidän lastensa elämän suunnan.
Alkaa järjen rajat ylittävä hamstraaminen Hamsterin kuvitteleman ”kaikkien aikojen julmimman talven” varalta. Posketon hamstraus saa naapurin elämän uusille urille ja Hamsterin unelmat näyttävät toteutuvan naapurin varastojen paisuessa hillittömiin mittasuhteisiin.
Markku Pölösen ohjaama elokuva perustuu Veikko Huovisen rakastettuun Hamsterit-romaaniin.
Kuva © Annamaria Palsi-Ikonen / MRP Matila Röhr Productions
Plussat:
+ hyvät näyttelijäsuoritukset (Peter Franzén on hurmaava Hamsterina, mutta erinomaiset roolit tekevät niin Vilma Kinnunen kuin myös Jaakko Ontonen)
+ erinomainen käsikirjoitus ja ohjaus sekä huikea lavastus ja puvustus
+ nostalginen vanhan ajan elokuva keski-ikäisille katsojille, jotka ovat aikoinaan omat Huovisensa lukeneet
Miinukset:
- elokuvan loppu ja lyhyt kesto
- ei korvanne itse romaanin lukuelämystä
- Peter Franzénin käyttämä omituinen ja koominen puhetapa, josta ajoittain ei saa selvää
Ensi-ilta: 4.1.2023
Ikäraja: 7
Pituus: 1 tunti ja 53 minuuttia
Ohjaus: Markku Pölönen
Käsikirjoitus: Markku Pölönen ja Paula Vesala
Näyttelijät: Peter Franzén (Hamsteri), Vilma Kinnunen (Tellu) ja Jaakko Ohtonen (Rurik)Sivurooleissa: Katariina Havukainen, Satu Tuuli Karhu, Mika Nuojua ja Arto Heikkilä
Lapsinäyttelijät: Emilia Mattila (Raisa), Edvin Kaari (Niku) ja Eero Kiuru (Naku)
Genre: Draama
Bones and all
Metro Goldwyn Mayer Pictures tuo valkokankaille rakkaudesta kertovan elokuvan ''Bones and All''. Sen on ohjannut Luca Guadagnino ("Call Me by Your Name"), joka voitti vuoden 2022 Venetsian elokuvajuhlilla Silver Lion -palkinnon parhaasta ohjauksesta.
"Bones and All" on tarina Marenin (Taylor Russell) ja Leen (Timothée Chalamet) ensirakkaudesta.
Kun Maren – nuori nainen, joka opettelee selviytymistä yhteiskunnan reunalla – kohtaa Leen, kiihkeän ja syrjäytyneen ajelehtijan, he lähtevät yhdessä matkalle, joka johdattaa heidät Ronald Reaganin aikaisen Amerikan sivuteille ja takamaille.
Vaikka he yrittävät parhaansa, kaikki tiet vievät takaisin menneisyyden kauhistuttaviin tapahtumiin ja viimeiseen kohtaamiseen, joka ratkaisee, selviääkö heidän rakkautensa heidän erilaisuudestaan huolimatta.
Kuva © Yannis Drakoulidis / Metro Goldwyn Mayer Pictures
Plussat:
+ elokuva on ajoittain niin rajua ja rumaa katsottavaa, että rajuudenkin ja rumuudenkin näkee jo todella kauniina
+ huikeat näyttelijäsuoritukset
+ elokuvan käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus, 1980-luvun uskottava aikalaiskuvaus, maskeeraus ja elokuvan musiikki sekä loistava soundtrack
Miinukset:
- elokuvan kannibalismin liian iso korostaminen vaikuttanee elokuvan katsomiseen tai katsomatta jättämiseen (tämä elokuva kun kertoo niin paljon muustakin ja itsekullekin niin monista muistakin samaistuttavista asioista ja tunteista)
Ensi-ilta: 25.11.2022
Ikäraja: 18
Pituus: 2 tuntia ja 11 minuuttia
Ohjaus: Luca Guadagnino
Käsikirjoitus: David Kjganich
Näyttelijät: Taylor Russell, Timothée Chalamet ja Mark Rylance
Genre: Draama, fantasia, kauhu
Kupla
16-vuotias Eveliina näkee sattumalta äitinsä suutelevan toista naista. Vanhempiensa eroa peläten hän päättää puuttua tilanteeseen, lupaa kysymättä ja keinoja kaihtamatta.
Eveliinan elämässä onnistumisen mittariksi muodostuu isän ja äidin pysyminen yhdessä. Hänen mielestään paras keino tuhota äidin avioliiton ulkopuolinen suhde ja lähentää vanhemmat uudelleen on vaikeuksiin joutunut teinitytär.
Niinpä Eveliina heittäytyy moniongelmaiseksi. Siinä sivussa panoksiksi joutuu muutaman muunkin elämä. Silti Eveliina varjelee suunnitelmaansa viimeiseen asti ja omat salaiset selviytymiskeinonsa on aikuisillakin — kunnes kupla puhkeaa.
Kuva © Tomi Wahlroos / Rabbit Films
Plussat:
+ parasta elokuvassa ovat näyttelijäsuoritukset (teinit ovat luontevia teineinä ja vanhemmat vanhempina)
+ käsikirjoitus ja ohjaus
+ Karkkilan lumiset maisemat
Miinukset:
- äidin ja naisystävän suhteen turha salaperäisyys ja suhteen näyttämättä jättäminen (vain äidin alastonkuvan näyttäminen naisystävän kännykästä tai äidin ja naisystävän suudelma pimeässä autossa tuntuu vuonna 2022 uskomattomalta ratkaisulta elokuvan ikärajan ollessa kuitenkin 12 vuotta)
- ajoittainen paikallaan junnaaminen ja elokuvan lopun ennalta-arvattavuus
- nuorisoelokuvana keskinkertainen
Ensi-ilta: 25.11.2022
Ikäraja: 12
Pituus: 1 tunti ja 42 minuuttia
Ohjaus: Aleksi Salmenperä
Käsikirjoitus: Aleksi Salmenperä, Reeta Ruotsalainen
Näyttelijät: Stella Leppikorpi, Minna Haapkylä, Tommi Korpela, Anna-Maija Tuokko, Amos Brotherus, Eedit Patrakka, Saimi Kahri, Janne Reinikainen, Saara Pakkasvirta
Genre: Draama, komedia
BROS
Tänä syksynä Universal Pictures ylpeänä esittää ensimmäisen suuren elokuvastudion romanttisen komedian kahdesta homomiehestä, jotka ehkä mahdollisesti, luultavasti, kompuroivat kohti rakkautta. Ehkä. He ovat kumpikin todella kiireisiä.
Räiskyvä koomikko Billy Eichner ja hittikomedioiden tekijöinä tunnetut Nicholas Stoller sekä Judd Apatow ovat luoneet älykkään, tunteita herättävän ja sydämellisen komedian siitä, kuinka vaikeaa on löytää toinen siedettävä ihminen vierelleen elämän polulle.
Kuva © Universal Studios
Elokuvaa tähdittää Billy Eichner, ensimmäinen avoimesti homoseksuaali mies, joka on toiminut käsikirjoittajana omassa suuren studion elokuvassaan ja esittää sen pääosaa.
Kaikissa elokuvan avainrooleissa nähdään LGBTQ+-näyttelijöitä kuten Luke Macfarlane (Killjoys), Ts Madison (The Ts Madison Experience), Monica Raymund (Chicago Fire), Guillermo Díaz (Scandal), Guy Branum (The Other Two) ja Amanda Bearse (Pulmuset).
Plussat:
+ huikeat näyttelijäsuoritukset (Billy Eicherin ja Luke Macfarlanen henkilökemia toimii täydellisesti pääparina)
+ ajoittain rietaskin huumori, seksipositiivisuus, käsikirjoitus, ohjaus, lavastus ja puvustus
+ oikeasti hauska ja realistinen elokuva homokulttuurista, homojen deittailusta ja seksuaalivähemmistöistä, jotka osaavat nauraa itselleen aidosti (elokuvaa voi suositella myös heteroille, jotka itsekin löytävät kyllä taatusti samaistumispintaa asiasta kuin asiasta)
Miinukset:
- elokuva sortuu ajoittain ikäviin ja voimassa oleviin stereotypioihin
Ensi-ilta: 4.11.2022
Ikäraja: 12
Pituus: 1 tunti ja 55 minuuttia
Ohjaus: Nicholas Stoller
Käsikirjoitus: Billy Eichner, Nicholas Stoller
Näyttelijät: Billy Eichner, Luke Macfarlane, Ts Madison, Monica Raymund, Guillermo Díaz, Guy Branum ja Amanda Bearse
Genre: KomediaElokuvan traileri
Kummeli esittää: Kontio & Parmas-elokuva
Kummeli esittää: Kontio & Parmas -elokuvassa häikäilemätön terroristijärjestö uhkaa räjäyttää Valkeakosken lähialueineen taivaan tuuliin, ellei sen vaatimuksiin suostuta. Mr. Greenin (Jukka Puotila) johtama järjestö vaatii metsien tehohakkuiden välitöntä lopettamista.
Sinänsä oikeutettu vaatimus saattaa Kontion (Heikki Silvennoinen) ja Parmaksen (Elsa Saisio) visaisen ongelman eteen: Miten pelastaa maailma julmien terroristien käsistä? Terroristien, jotka haluavat pelastaa maailman tuhoamalla sen.
Kuva © Jouko Piipponen
Sisäiseen tutkintaan erikoistunut spesiaaliagentti Kiiveri (Inka Kallén) ei ehdi maailmaa pelastamaan imetyskiireittensä vuoksi ja kun Kostamovaarallakin (Ernest Lawson) tihkuu, on miehistövaje Valkeakosken poliisissa huomattava. Kun kaiken lisäksi poliisipäällikkö Ljunkka (Timo Kahilainen) on joutunut terroristien panttivangiksi, tilanne tuntuu epätoivoiselta.
Onneksi Taapero (Jarkko Pajunen) tuo kuitenkin paikalle myös Valkeakosken oman pojan Hurtan (Heikki Hela), joka on saanut hoitoa sekakäyttöönsä ja kouluttautunut siinä ohessa kansainväliseksi erikoismieheksi, erityisalanaan terrorismin vastainen taistelu.
Jopa humanisti Sumelius (Ilkka Heiskanen) on neuvoton, eikä asiaa helpota, että kuuluisa orpojen ja vaivaisten kiduttaja Mr. Green lähettää kaksi brutaalia erikoismiestä iskemään Kontion rakkaimpiin perheen jäseniin; kaksosiin Morttiin ja Verttiin ja tangokuningas Korisevaan (Arja Koriseva).
Alkaa hermoja riipivä taistelu aikaa ja pahuutta vastaan.
Plussat:
+ tuttua ja turvallista Kummeli-tuotantoa
+ huumori
+ riemastuttavat henkilöhahmot
Miinukset:
- tuntuu ennemminkin ylipitkältä tv-sarjan jaksolta kuin elokuvalta
- sarjaa seuranneelle elokuva antanee enemmän hahmojenkin osalta, kuin katsojalle, joka ei ole sarjaa koskaan Neloselta katsonut
Ensi-ilta: 4.11.2022
Ikäraja: 12
Pituus: 1 tunti ja 24 minuuttia
Ohjaus: Aleksi Mäkelä
Käsikirjoitus:
Heikki Vihinen ja Heikki SilvennoinenNäyttelijät: Heikki Silvennoinen, Elsa Saisio, Timo Kahilainen, Heikki Hela, Heikki Vihinen, Mari Perankoski, Ilkka Heiskanen, Kaisa Hela, Arja Koriseva, Jarkko Pajunen, Linda Wiklund, Ylermi Rajamaa, Ernest Lawson, Jukka Puotila, Pirjo Heikkilä, Heikki Paasonen, Jussi Lampi, Juho Nummela, Sami Harmaala, Joose Kääriäinen, Inka Kallén, Rosa Salomaa, Mikko Töyssy, Matti Patronen, Mika Törrö ja Minna Koskela
Genre:
Sydänpeto
Ihastus muuttuu pakkomielteeksi ja lopulta vaaralliseksi omistushaluksi neonvärejä hehkuvassa Sydänpedossa.
Räppäriydestä haaveileva Elina (muusikko-näyttelijä Elsi Sloan) muuttaa äitinsä kanssa Helsingistä auringon paahtamalle Ranskan Rivieralle ja hullaantuu hetkessä siskopuolestaan, lupaavasta ballerinasta Sofiasta (Carmen Kassovitz).
Kun Elina huomaa olevansa bileistä ja vapaudesta nauttivalle Sofialle vain hetken huumaa, hän käynnistää myrkyllisen valtapelin saadakseen Sofian vain ja ainoastaan itselleen.
Koukuttavien klubisoundien ja ranskankielisten rap-keikkojen tahdissa sykkivän villin elokuvan on ohjannut Aino Suni, ja sen huumaavasta elokuvamusiikista vastaa maailmankuulusta Air-duosta tuttu JB Dunckel.
Kuva © Kerttu Hakkarainen / Elokuvatuotantoyhtiö Made
Plussat:
+ hyvät näyttelijäsuoritukset
+ realistinen kuvaus nuorten maailmasta ja pakkomielteisestä rakastumisesta
+ elokuvan musiikki, klubi- ja tanssikohtaukset, visuaalisuus, kuvaus, ohjaus ja ranskankielisyys
Miinukset:
- osa elokuvan henkilöistä jää valitettavan pinnallisiksi
- elokuvan loppu
- käsikirjoitus olisi vaatinut vielä työstämistä
Ensi-ilta: 4.11.2022
Ikäraja: 16
Pituus: 1 tunti ja 42 minuuttia
Ohjaus ja käsikirjoitus: Aino Suni
Näyttelijät: Elsi Sloan, Carmen Kassovitz, Camille, Adel Bencherif, Lucille Guillaume, Juho Milonoff, Rebekka Kuukka, Antti Autio
Genre: Draama
Elokuvan traileri
Hetki lyö
Rikollispomon hylkäämä perhe ottaa ohjat omiin käsiinsä J-P Valkeapään Espanjan Aurinkorannikolle sijoittuvassa rikoselokuvassa Hetki lyö.
Vuosikymmenten takainen Miss Suomen toinen perintöprinsessa Marjaleena (Outi Mäenpää) pyörittää Espanjan Aurinkorannikolla baaria aikamiespoikansa Vilin (Johannes Holopainen) ja hämärähommista eläköityneen apurinsa Mikon (Ilkka Heiskanen) kanssa.
Bar Kaunotar on parhaat päivänsä nähnyt vanha juottola, joka on kolmikon vuosikausien rellestyksen tuloksena konkurssin partaalla.
Huoleton elämä saa äkkilopun, kun kolmikon korviin kantautuu tieto, että Marjaleenan ex-mies Mato on vapautumassa vankilasta pitkän tuomion jälkeen.
Madon aikomuksena on vetäytyä Aurinkorannikolle nauttimaan ryöstösaaliista uuden rakkaansa kanssa ja ajaa Marjaleena, Mikko ja Vili ulos baaristaan. Mutta tämä ei sovi petetylle kolmikolle, joka haluaa osansa miljoonista.
Seuraa juonittelua, kidnappauksia ja ryöstöjä, eikä ruumiiltakaan vältytä. Pienilläkin rikollisilla voi olla suuria unelmia.
Kuva © Elokuvayhtiö Komeetta / Sami Kuokkanen
Plussat:
+ käsikirjoitus, ohjaus ja elokuvan musta huumori (elokuva on ajoittain niin rumaa katsottavaa, että rumuudenkin näkee jo kauniina)
+ huikeat näyttelijäsuoritukset (pääkolmikko Heiskanen, Mäenpää ja Holopainen tekevät täydelliset tragikoomiset roolityöt)
+ elokuvan nostalgiset suomi-iskelmät, huikea lavastus, puvustus ja maskeeraus
Miinukset:
- kuvaus (elokuvan sävy alussa liian tummanpuhuva ja liian pitkään)
- sukupuolenkorjaushoidoissa olevaa Ninjaa esitävän Pääru Ojan häiritsevän yliampuva kimittävä ääni
Ensi-ilta: 11.11.2022
Ikäraja: 12
Pituus: 2 tuntia ja 3 minuuttia
Ohjaus ja käsikirjoitus: J-P Valkeapää
Näyttelijät: Johannes Holopainen, Outi Mäenpää, Ilkka Heiskanen, Pääru Oja, Jari Pehkonen, Jukka-Pekka Palo ja Besir Zeciri
Genre: Draama, komedia
Elokuvan traileri
Kulkuset, kulkuset
Kahden aivan liian erilaisen suvun ensimmäinen yhteinen jouluaatto lähtee railakkaasti raiteilta heti kättelyssä, kun isäntäpari paljastaa tarkkaan vaalimansa salaisuuden: talossa on myös emäntä, ja tämä on viimeisillään raskaana.
Äkkiväärä sukulaisjoukko ei tietenkään uutista purematta niele, vaan vaatii isyyttä selvitettäväksi — mikä ei olekaan ihan yksinkertainen tehtävä.
Hulvaton väärinkäsitysten vuoristorata ajaa jouluvieraat hermoromahduksen partaalle, ja illan mittaan itse joulupukkikin joutuu katsomaan peiliin. Yhteinen joulu vaikuttaa jo täysin tuhoon tuomitulta, kunnes kaikkien yllätykseksi ilta huipentuu sydämet sulattavaan joulun ihmeeseen.
Menestysohjaaja Taru Mäkelän (Täydellinen joulu, Varasto) hyvän mielen jouluelokuva marssittaa valkokankaalle huikean suomalaisten koomikoiden tähtikaartin. Christoffer Strandberg, Martti Suosalo, Eeva Litmanen, Ali Jahangiri, Pirkko Hämäläinen, Sari Siikander ja Antti Tuomas Heikkinen loihtivat yhdessä tarjolle unohtumattoman jouluaterian, joka vie nauruhermot mennessään.
Plussat:
+ käsikirjoitus ja elokuvan musta huumori (katsoja nauraa huomaamattaankin asioille, joille ei ehkä pitäisi nauraa)
+ huikeat näyttelijäsuoritukset (elokuvassa on toinen toistaan huikeampia henkilöhahmoja)
+ piristävän erilainen jouluelokuva, joka naurattaa ja itkettää, mutta josta jää loppujen lopuksi hyvä mieli
Miinukset:
- elokuvan lyhyt kesto (tämän äkkiväärän sukulaisjoukon seurassa olisi viettänyt aikaa huomattavasti enemmänkin vaikka aatosta tapaniin saakka)
- elokuvan katsonee kertaalleen tänä jouluna, mutta monivuotiseksi jouluklassikoksi elokuvasta ei valitettavasti ole
Ensi-ilta: 28.10.2022
Ikäraja: 7
Pituus: 1 tunti ja 38 minuuttia
Ohjaus: Taru Mäkelä
Käsikirjoitus: Perustuu elokuvaan En Underbar Jävla Jul (Helena Bergström, Daniel Réhn & Edward af Sillén) Sovittanut alkuperäisteoksesta Kristofer Gummerus.
Näyttelijät: Christoffer Strandberg, Martti Suosalo, Eeva Litmanen, Ali Jahangiri, Pirkko Hämäläinen, Sari Siikander ja Antti Tuomas Heikkinen.
Genre: KomediaElokuvan traileri
Kikka!
Kikka! on musiikkia pursuva elokuva artisti Kikasta ja aikakaudesta, jolloin Suomi oli matkalla lamasta kohti nousukautta. Se on elokuva viihdetaiteilijasta ja laulajasta, joka rakasti esiintyä ja antoi iloa muille, vaikka hänen taiteilijuuttaan kyseenalaistettiin.
Kuva © Sami Kuokkanen / Elokuvayhtiö Komeetta
Kosmetiikkamyyjä Kirsi Viilonen haaveilee tähtiartistin urasta. Kun Kirsi tutustuu DJ ja radiotoimittaja Paulaan, päättää hän antautua kokonaan laulajaunelmalleen.
Paula tunnistaa Kirsissä tähden ainekset ja yhdessä he hankkivat hänellä levytyssopimuksen. Kikka on syntynyt.
Kikan ura lähtee jyrkkään nousukiitoon, kun hänen nänninsä vilahtaa tahattomasti Jukebox-ohjelmassa. Kikasta tulee välittömästi koko maan tuntema julkkis ja yksi Suomen myydyimmistä naisartisteista.
Kuva © Sami Kuokkanen / Elokuvayhtiö Komeetta
Plussat:
+ Kikka jos joku, on elokuvansa ansainnut ! (vihdoinkin realistinen elokuva suomalaisen naislaulajan kohtalosta - Kikan uraa aikoinaan hyvin läheltäkin seuraamaan päässeet yllättyvätkin kuinka tarkasti faktoihin perustuen elokuva on tehty ja kuinka rehellisen kuvan se antaa Kikan kohtelusta, hyväksikäytöstä ja levy-yhtiön silloisesta toiminnasta)
+ musiikki, ohjaus, kuvaus, lavastus ja puvustus
+ Sara Mellerin huikea roolityö Kikkana
Miinukset:
- elokuva kertoo yksinomaan Kikasta, ei niinkään itse Kirsistä roolinsa takaa (osasyynä lienee se, että Kirsi itse aikoinaan piti uskollisesti kiinni omasta yksityisyydestään ja päästi vain harvat ja valitut lähelleen)
- alkoholi ja Kikan alkoholismi saa liian suuren roolin elokuvassa
Ensi-ilta: 12.10.2022
Ikäraja: 12
Pituus: 1 tunti ja 55 minuuttia
Ohjaus: Anna Paavilainen
Käsikirjoitus: Maarit Nissilä
Näyttelijät: Sara Melleri, Elena Leeve, Jakob Öhrman, Sanna-Kaisa Palo, Rea Mauranen, Aku Hirviniemi, Martti Suosalo, Kai Vaine, Samuli Niittymäki, Tuomo Prättälä ja Ville Tiihonen
Genre: Draama, musiikki
Rakkaani merikapteeni
Rakkaani merikapteeni on Jussi-palkitun ohjaaja Klaus Härön koskettava draamaelokuva viimeisestä rakkaudesta.
Draaman pääosassa nähdään James Cosmo (Braveheart, Troija, Trainspotting, Game of Thrones), Bríd Brennan (Brooklyn, Hope Street) sekä Catherine Walker (House of Gucci).
Rakkaani merikapteeni (My Sailor, My Love) alkuperäiskäsikirjoituksen ovat kirjoittaneet menestyselokuvan Äideistä parhain kirjoittajat Jimmy Karlsson ja Kirsi Vikman.
Howard, eläköitynyt merikapteeni ja leskimies asuu talossan meren rannalla. Hänen aikuinen tyttärensä Grace palkkaa isälleen kodinhoitajan, jo kypsään ikään varttuneen Annien.
Jääräpäinen ja sulkeutunut Howard ei aluksi hyväksy uutta kodinhoitajaansa, mutta vähitellen hänen sydämensä avautuu ja hän antaa viimeiselle rakkaudelle mahdollisuuden.
Samaan aikaan Grace käy läpi omia kriisejään, eikä hyväksy isänsä suhdetta. Grace tuntee jääneensä lapsena ilman isänsä rakkautta ja kokee jäävänsä jälleen sen ulkopuolelle.
Annie joutuu kohtaamaan Howardin ja Gracen menneisyyden, Howard ja Grace puolestaan omat vajavaisuutensa.
Plussat:
+ huikeat näyttelijäsuoritukset ja karismaattiset näyttelijät
+ rehellisesti varttuneemmalle väelle tehty yksinkertaisen kaunis, lämmin ja koskettava elokuva
+ ohjaus, kuvaus, leikkaus, musiikki, lavastus ja huikeat Irlannin Achillin saaren maisemat
Miinukset:
- elokuvan lyhyt kesto (hurmaavan vanhemman pariskunnan seurassa ja Achillin saaren maisemissa olisi viihtynyt huomattavasti kauemminkin)
Ensi-ilta: 30.09.2022
Ikäraja: Sallittu
Pituus: 1 tunti ja 43 minuuttia
Ohjaus: Klaus Härö
Käsikirjoitus: Kirsi Vikman ja Jimmy Karlsson
Näyttelijät: James Cosmo, Bríd Brennan ja Catherine Walker
Genre: Draama
Elokuvan traileri
Triangle of Sadness
Ruben Östlundin Cannes-palkittu Triangle of Sadness on estoton satiiri, jossa roolit ja luokat on käännetty päälaelleen ja kauneuden taloudellinen arvo paljastetaan kaikessa mauttomuudessaan.
Mallit Carl ja Yaya navigoivat muodin maailmassa samalla, kun tutkivat suhteensa rajoja. Pariskunta kutsutaan superrikkaiden luksusristeilylle, jolle osallistuvat myös venäläinen oligarkki, brittiläinen asekauppias ja omaperäinen alkoholisoitunut Marx-lainauksia laukova kapteeni.
Ensin kaikki vaikuttaa Instagrammattavalta. Mutta myrsky on nousemassa, ja valtaisa meripahoinvoinnin aalto iskee matkustajiin kapteenin järjestämän seitsemän ruokalajin illallisen aikana.
Risteily päättyy katastrofiin. Carl ja Yaya löytävät itsensä autiolta saarelta miljardöörien sekä laivan siivoojan kanssa. Hierarkia on yhtäkkiä päälaellaan, kun siivooja on ainut, joka osaa kalastaa.
Plussat:
+ huikea käsikirjoitus ja ohjaus sekä elokuvan satiiri ja huumori (luksusjahdin illallisen seuraaminen merisairauskohtauksineen on hulvatonta katsottavaa)
+ huikeat näyttelijäsuoritukset
+ lavastus, puvustus ja musiikki
Miinukset:
- ajoittainen ennalta-arvattavuus
Ensi-ilta: 23.9.2022
Ikäraja: 12
Pituus: 2 tuntia 28 minuuttia
Ohjaus ja käsikirjoitus: Ruben Östlund
Näyttelijät: Harris Dickinson, Charlbi Dean, Woody Harrelson, Vicki Berlin, Henrik Dorsin, Zlatko Buri, Jean-Christophe Folly, Iris Berben, Dolly De Leon, Sunnyi Melles, Amanda Walker, Oliver Ford Davies, Arvin Kananian, Carolina Gynning, Ralph Schicha
Genre: Draama, komedia
Elokuvan traileri
Don`t Worry Darling
Alice ja Jack ovat onnekkaita saadessaan asua idyllisessä Victory-yhteisössä, joka on kokeellinen asuinalue huippusalaiselle Victory Projectille työskenteleville miehille ja heidän perheilleen.
Toimitusjohtaja Frank – visionääri ja elämäntapavalmentaja – kannattaa 1950-luvun yhteiskunnallista optimismia ja ankkuroi sen osaksi tiiviin erämaautopian jokaista arjen hetkeä.
Samalla, kun aviomiehet viettävä päivät Victory Projectin päämajassa työskennellen ”edistyksellisten materiaalien kehityksen” parissa, heidän vaimonsa – mukaanlukien Frankin tyylikäs kumppani Shelley – saavat viettää aikaa nauttien yhteisönsä kauneudesta, luksuksesta ja elostelusta.
Elämä on täydellistä, kun yritys täyttää kaikkien asukkaiden tarpeet. Heidän tulee vain vastapalveluksena omistautua kyselemättä Victoryn aatteelle.
Kun idyllinen elämäntyyli alkaa rakoilla paljastaen jotakin paljon pahaenteisempää viehättävien kulissien takana, Alice alkaa kyseenalaistaa, mitä Victoryssa oikein tapahtuu ja miksi. Miten paljon Alice on valmis menettämään paljastaakseen, mitä paratiisiyhteisössä todella on meneillään?
Rohkea, kiero ja visuaalisesti upea psykologinen trilleri Don’t Worry Darling on ohjaaja Olivia Wilden voimakas elokuva, joka esittelee ylpeästi Florence Pughin ja Harry Stylesin huumaavat roolisuoritukset muiden vaikuttavien ja täydellisten näyttelijöiden ympäröimänä.
Wilde on ohjannut käsikirjoittaja Katie Silbermanin (Booksmart) teoksen, joka perustuu Carey Van Dyken ja Shane Ban Dyken (Chernobyl Diaries) sekä Silbermanin tarinaan.
Plussat:
-+visuaalisuus, puvustus, lavastus ja musiikki (elokuvan soundtrack on erinomainen)
+ huikeat näyttelijäsuoritukset (Florence Pughin ja Harry Stylesin henkilökemia toimii täydellisesti ja entinen poikabändi One Direction jäsen Harry Styles tekee huikean roolityön kaikin puolin)
+ ohjaus, kuvaus ja leikkaus
Miinukset:
- elokuvan kesto (täydellisessä Victory Projektin asuinalueella ja nostalgisissa 1950-luvun tunnelmissa olisi viihtynyt huomattavasti kauemminkin)
- ajoittainen paikallaan junnaaminen
- käsikirjoitus olisi vaatinut vielä hieman työstämistä tullakseen täydelliseksi
Ensi-ilta: 23.9.2022
Ikäraja: 16
Pituus: 2 tuntia ja 3 minuutia
Ohjaus: Olivia Wilde
Käsikirjoitus: Katie Silberman
Näyttelijät: Florence Pugh, Harry Styles (Dunkirk), Olivia Wilde, Gemma Chan, KiKi Layne ja Chris Pine
Genre: JännitysElokuvan traileri
Moonage daydream
Ohjaaja Brett Morgenin (The Kid Stays In The Picture, Kurt Cobain: Montage Of Heck, Jane) Moonage Daydream tarjoaa genrerajoja rikkovan katsauksen David Bowien taiteeseen ja musiikkiin.
David Bowie, jota pidetään yhtenä kaikkien aikojen suurimmista artisteista, on ollut kulttuuri-ikoni yli 50 vuoden ajan. Moonage Daydream on ensimmäinen David Bowiesta kertova elokuva, jolle hänen perikuntansa on antanut tukensa. Ohjaaja Brett Morgen sai elokuvaa varten käyttöönsä perikunnan mittavan kokoelman aineistoja.
Hämmästyttävän kirjavan kuvaston, henkilökohtaisen videomateriaalin, ennennäkemättömien esitysten sekä David Bowien oman musiikin ja sanojen välityksellä kerrottu Moonage Daydream kutsuu katsojat uppoutumaan Bowien ainutlaatuiseen maailmaan.
Vuonna 2017 Bowien perikunta antoi ohjaaja Brett Morgenille pääsyn yli 5 miljoonaa artikkelia sisältävään kokoelmaan, joka sisälsi muun muassa harvinaisia piirroksia, äänityksiä, taltiointeja ja päiväkirjoja. Morgen työsti aineistosta elokuvaa neljän vuoden ajan.
Lopuksi elokuvan äänimaailmaa, animaatioita ja väripalettia työstettiin vielä 18 kuukauden ajan. Elokuvan äänitiimi, johon kuuluvat Bowien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja ystävä, musiikkituottaja Tony Visconti ja Oscar-palkittu äänimiksaaja Paul Massey (Bohemian Rhapsody), toi Bowien alkuperäiset äänitykset elokuvateatteriympäristöön.
Uransa aikana ja yli sukupolvien Bowie opetti, että erilaisuudessa on voimaa. MOONAGE DAYDREAM on Bowien tiekartta 2000-luvulla selviytymiseen; kutsu juhlimaan hänen perintöään ja edelleen nähtävissä olevia vaikutteitaan.
Plussat:
- huikea dokumentti David Bowiesta, joka on totisesti juuri tämän kaltaisen dokumentin ansainnutkin
+ visuaalisuus, leikkaus, ohjaus ja ehdottomasti David Bowien musiikki (elokuva kannattaa katsoa loppuun asti lopputeksteineen, joiden jälkeen on vielä yllätys katsojalle)
+ vaikuttava elämys kaiken kaikkiaan (itse katsoin elokuvan IMAX- salissa ja kokemus oli hengästyttävän huikea - suosittelen elokuvaa katsomaan ehdottomasti Finnkinon Isense tai IMAX- saleissa, mikäli siihen on vain mahdollisuus)
Miinukset:
- dokumentin kesto (konserttitaltioiden ja henkilöhaastattelujen parissa olisi viihtynyt vielä huomattavasti kauemminkin)
Ensi-ilta: 16.9.2022
Ikäraja: 7
Pituus: 2 tuntia ja 15 minuuttia
Ohjaus: Brett Morgen
Genre: Dokumentti
Elokuvan traileri
The Princess
The Princess- dokumentti kertoo Walesin prinsessa Dianan elämästä ja kuolemasta ennennäkemättömällä tavalla.
Elokuva tarkastelee poikkeuksellisen kuninkaallisen, sydänten prinsessan, elämää yksinomaan arkistomateriaalin kautta ja dokumentoi osuvasti, miten hänen välitön ja empaattinen olemuksensa sekä tekemisensä vaikuttivat monarkiaan, kansanyhteisöön sekä koko maailmaan.
Diana oli myös merkittävä muoti-ikoni, jonka tyyliä seurattiin sekä kopioitiin tarkasti ympäri maailman. Prinsessa Dianan traaginen kohtalo paparazzien jatkuvan seurannan kohteena muutti koko kansakunnan mielipiteen Iso-Britannian kuningashuoneesta, kenties ikiajoiksi.
Plussat:
+ dokumentin musiikki ja leikkaus
+ johdonmukainen ja manipuloiva ohjaus
+ dokumentissa käytetty ainoastaan vanhoja arkistomateriaaleja
Miinukset:
- arkistomateriaalin huonolaatuisuus ja rakeisuus isolla kankaalla häiritsee
- osa arkistomateriaalista on jo liian nähtyä ja tuttua (kiinnostavampaa olisi ollut nähdä täysin ennennäkemätöntä materiaalia)
Ensi-ilta: 16.9.2022
Ikäraja: 7Pituus: 1 tunti ja 44 minuuttia
Ohjaus ja käsikirjoitus: Ed Perkins
Genre: Dokumentti
Elokuvan traileri
Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä
Mielensäpahoittajan arki rullaa tuttujen rutiinien mukaan: kevät on tullut ja varhaisperunasato kypsyy. Mielensäpahoittaja kuitenkin kolaroi rakkaan Eskorttinsa ja auto täytyy romuttaa.
Uusi, nykyaikainen kulkuneuvo ei käy laatuun ja lähin Eskortti vuosimallia 1972 löytyy Saksasta. Kun Mielensäpahoittajan pojat kieltäytyvät auttamasta, on hänen matkustettava Saksaan yksin.
Mielensäpahoittaja tarvitsee Hampuriin saavuttuaan veljensä Tarmon apua. He eivät ole olleet tekemisissä vuosikymmeniin. Tarmo, joka on Mielensäpahoittajan täydellinen vastakohta, lupaa auttaa veljeään Eskortin etsinnässä. Auton etsinnän lomassa mutkaisen matkan varrella kaivetaan esiin veljesten väliset vanhat ja uudet kuopat.
Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä on lämminhenkinen elokuva sukupolvien kohtaamisesta vuosien jälkeen.
Plussat:
+ hyvät näyttelijäsuoritukset kaikilta näyttelijöiltä ja Heikki Kinnunen on täydellinen Mielensäpahoittaja tässäkin elokuvassa
+ koskettava elokuva isistä ja pojista sekä veljeydestä ja ylipäänsä miesten puhumattomuudesta
+ paras Mielensäpahoittaja-elokuva kaikista kolmesta tehdystä (neljättä jo odottaen ja ehdottomasti Heikki Kinnusta Mielensäpahoittajana)
Miinukset:
- Samu Haberin osuus elokuvassa (täysin turha valitettavasti)
- ajoittain epäuskottava käsikirjoitus olisi kaivannut vielä hieman työstämistä
- Aake Kallialan poisjäänti elokuvasta (toivottavasti Mika Kaurismäki ohjaa myös seuraavan elokuvan ja siinä Aake Kalliala on Mielensäpahoittajan veljenä)
Ensi-ilta: 9.9.2022
Ikäraja: 7
Pituus: 1 tunti ja 49 minuuttia
Ohjaus: Mika Kaurismäki
Käsikirjoitus: Daniela Hakulinen ja Tuomas Kyrö
Näyttelijät: Heikki Kinnunen, Kari Väänänen, Silu Seppälä, Iikka Forss, Mari Perankoski, Ville Tiihonen, Tiina Lymi, Rosalie Thomass
Genre: Draama, komedia
Elokuvan traileri
Flux Gourmet
Kulttiohjaaja Peter Stricklandin uusin erikoisherkku sijoittuu yläluokkaisen esteetikon johtamaan residenssiin, jossa harjoittelee kulinaarisen taiteen äänille omistautunut kollektiivi. Luomisprosessista raportoimaan palkattu kreikkalainen kirjailija alkaa kärsiä ruoansulatushäiriöistä, mihin laitoksen sarkastinen lääkäri toteaa: ”Ruoka olkoon lääkkeesi”.
Kokkailua kokeelliseen musisointiin yhdistelevää ryhmää alkavat samaan aikaan heikentää sisäiset riidat ja kollektiiviin ulkopuolelle jätettyjen kandidaattien ivalliset hyökkäykset.
Harvoin on elokuva ottanut ruoka-intoleranssia ja ihmisravintoa näin vakavasti tai kirjaimellisesti – ainakaan näin hallusinatorisin tuloksin.
Mutta Flux Gourmet ei käsittele yksinomaan kulinaarisia ongelmia, vaan myös kysymystä taiteesta. Stricklandin musta komedia uudelleenkytkee jäljittelemättömillä, värikkäillä ja tarkoilla vedoilla kuvan niihin orgaanisiin prosesseihin, joita taide yleensä pitää epäpuhtaina ja mahdottomina hyväksyä.
Ei provokaationa, vaan muistuttaakseen meitä siitä, että mielikuvitusta ei pidä nähdä luonnonmaailmasta erillisenä.
Plussat:
+ hyvät näyttelijäsuoritukset (erityisesti Billyn roolissa Asa Butterfield ja Ellen roolissa Fatma Mohammed tekevät herkulliset roolityöt)
+ huikea äänimaailma, visuaalisuus, kuvaus ja ohjaus
+ elokuvan musta huumori ja outous kaiken kaikkiaan viehättää
Miinukset:
- ajoittainen paikallaan junnaaminen
- taidemaailman ihmisten yliampuva kuvaus
Ensi-ilta: 09.09.2022
Ikäraja: 16
Pituus: 1 tunti ja 51 minuuttia
Ohjaus ja käsikirjoitus: Peter Strickland
Näyttelijät: Gwendoline Christie, Asa Butterfield, Fatma Mohamed, Ariane Labed, Makis Papadimitriou, Richard Bremmer, Leo Bill
Musiikki: The Sonic Catering Band
Genre: Draama, komedia
Elokuvan traileri
Minä, Zlatan
Minä, Zlatan on uskomaton altavastaajan tarina pahamaisen rosengårdilaislähiön pojasta, joka raivasi tiensä suureen maailmaan tahdonvoimalla, kovalla työllä ja uskolla omiin kykyihinsä.
Elokuva vie katsojan Malmön lähiöiden sorakentiltä suurimpien jalkapalloseurojen jättistadioneille. Zlatan on osoittanut, että kaikki on mahdollista ja että kuka tahansa voi saavuttaa menestystä.
Suorasukainen jalkapallotähti ei syntynyt maajoukkueen ylistettynä sankarina. Hänen piti taistella vastoinkäymisestä toiseen sekä yksityiselämässään että urheilun saralla saavuttaakseen suuren unelmansa, joka johti satoihin maaleihin, maaotteluihin ja huimaaviin siirtosummiin.
Zlatanista tuli yksi maailman suurimmista jalkapalloikoneista ja puhutuin ruotsalainen, joka koskaan on elänyt.
Plussat:
+ hyvät näyttelijäsuoritukset (Dominic Bajraktari Andersson on luonteva nuorena Zlatanina kuin myös vanhempaa Zlatania uskottavasti näyttelevä Granit Rushiti)
+ puvustus, lavastus, ohjaus, kuvaus ja leikkaus
+ elokuva keskittyy yksinomaan Zlatanin varhaisvuosiin ja hyvä niin
Miinukset:
- elokuva antanee enemmän varsinaiselle jalkapallofanille sekä entuudestaan Zlatanin tarinaa tuntevalle
- perinteinen ja tavanomainen elokuva urheilutähdestä
- elokuvassa ollaan hieman liikaa jalkapallokentällä niin harjoituksissa kuin otteluissakin
Ensi-ilta: 20.5.2022
Ikäraja: 7
Pituus: 1 tunti ja 43 minuuttia
Ohjaus: Jens Sjögren
Käsikirjoitus: David Lagercrantz ja Jakob Beckman (Perustuu Lagercrantzin kirjaan Minä, Zlatan Ibrahimovic)
Näyttelijät: Dominic Bajraktari Andersson, Granit Rushiti, Cedomir Glisovic , Merima Dizdarevic
Genre: Draama, urheilu
Elokuvan traileri
The Northman
The Northman kertoo viikinkiprinssistä, joka lähtee kostamaan isänsä murhan.
The Northman on kansainvälisesti tuotettu eeppinen historiallinen jännityselokuva, jonka on ohjannut Robert Eggers. Eggers käsikirjoitti elokuvan yhdessä islantilaisen runoilijan ja kirjailijan, Sjónin, kanssa.
Plussat:
+ huikeat näyttelijäsuoritukset (erityisesti Alexander Skarsgård tekee huikean roolityön viikinkinä ja soturina)
+ käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus, puvustus ja lavastus
Miinukset:
- väkivaltaisuus (turruttaa katsojan jo ensimmäisen tunnin aikana täysin)
- elokuvan värimaailma aivan liian tumma ja synkkä läpi elokuvan
- pitkäveteisyys ja elokuvan kesto (137 minuuttia tuntui paljon, paljon pidemmältä kuin todellisuudessa oli)
Ensi-ilta: 22.4.2022
Ikäraja: 16
Pituus: 2 tuntia ja 17 minuuttia
Ohjaus: Robert Eggers
Käsikirjoitus: Robert Eggers, Sjón
Näyttelijät: Alexander Skarsgård, Nicole Kidman, Claes Bang, Anya Taylor-Joy, Gustav Lindh, Ethan Hawke, Björk ja Willem Dafoe
Genre: Toiminta, jännitys
Toinen mies
Maailma on muuttunut ja korona-aika on vaikuttanut kaikkien ihmisten toimintaan. Tommi ja Jaana ovat seurustelleet kahdeksan vuoden ajan. Jaana välttelee sitoutumista ja pikku hiljaa hänen toimintansa alkaa tuntua Tommista epäilyttävältä.
Tommille herää tunne, että kaikki ei ole kunnossa heidän suhteessaan ja hän palkkaa yksityisetsivä Niklaksen selvittämään Jaanan yksityiselämää.
Niklas on kokenut ja intensiivinen tutkija, mutta hänen metodinsa ovat omalaatuiset. Niklas pyrkii selvittämään kaiken mitä Jaana tekee elämässään, missä hän liikkuu ja ketä hän tapaa.
Samalla Tommi riutuu omien epäluulojensa kanssa ja herää kysymys voisiko Jaana sittenkään olla suhteessa petollinen, vai rakentaako Tommi ainoastaan pelkotilaa oman mielensä sisällä.
Plussat:
+ näyttelijäsuoritukset (tutut näyttelijät tekevät parhaansa tai ylipäänsä sen mitä on tehtävissä, mutta sekään ei pelasta tätä elokuvaa - ajoittain roolitöissäkin on havaittavissa tietynlaista turhautumista)
Miinukset:
- käsikirjoitus olisi vaatinut huomattavasti enemmän vielä työstämistä (siinä missä TV 1:llä vähän aikaa sitten nähty samoissa teemoissa liikkuva huikea Mieheni vaimo -sarja onnistui täydellisesti, tämä elokuva ei onnistunut alkuunkaan - arvatenkin vertailua kyseiseen televisiosarjaan tekee katsoja väkisinkin tätä elokuvaa katsoessaan)
- tv-elokuvamaisuus sekä vaatimaton ja huono tekninen taso (elokuvan musiikkikin korostaa amatöörimäista tasoa entisestään)
- elokuvassa otetaan puheeksi korona-aikakin useampaan otteeseen ja turruttaa katsojan tälläkin tavoin
Ensi-ilta: 22.4.2022
Ikäraja: Sallittu
Pituus: 1 tunti ja 33 minuuttia
Ohjaus ja käsikirjoitus: Tony Heino
Näyttelijät: Jarkko Nyman, Saija Lentonen, Juha Veijonen, Anu Sinisalo, Jouko Ahola, Kari-Pekka Toivonen, Heikki Kinnunen
Genre: DraamaElokuvan traileri
Mothering Sunday
Lämpimänä kevätpäivänä vuonna 1924 sisäkkö ja löytölapsi Jane Fairchild (Odessa Young) huomaa olevansa yksin äitienpäivänä.
Janen isäntäväki herra ja rouva Niven (Colin Firth ja Olivia Colman) ovat ulkona, ja hänellä on harvinainen tilaisuus viettää aikaa salaisen rakastajansa kanssa.
Paul (Josh O’Connor) on läheisen kartanon poika ja Janen pitkäaikainen rakastettu. Suhde on kuitenkin tuomittu, sillä Paul on kihloissa toisen naisen, lapsuudenystävänsä ja perhetuttaviensa tyttären kanssa.
Yllättävä käänne muuttaa Janen elämän suunnan lopullisesti.
Plussat:
+ huikeat näyttelijäsuoritukset (erityisesti Odessa Young ja Josh O´Connor onnistuvat rooleissaan täydellisesti - kuin myös pienemmissä rooleissa olevat karismaattiset Colin Firth ja Olivia Colman)
+ huikea puvustus ja lavastus sekä kuvaus, ohjaus ja musiikki
+ vanhan ajan romanttinen draama ja loistava ajankuva 1920-luvun brittiläisestä yläluokasta (eroottisuus ja alastomuus kuvataan elokuvassa kauniisti ja luontevasti)
Miinukset:
- elokuvan takaumat ovat hieman kömpelöitä ja estävät täten ehjän kokonaisuuden elokuvallisesti
- elokuvan kesto (liian lyhyt, koska elokuvan hurmaavan brittiläisen yläluokan seurassa olisi viihtynyt huomattavasti kauemminkin)
Ensi-ilta: 15.4.2022
Ikäraja: 12
Pituus: 1 tunti ja 45 minuuttia
Ohjaus: Eva Husson
Käsikirjoitus: Alice Birch Graham Swiftin romaanin pohjalta
Näyttelijät: Odessa Young, Josh O´Connor, Colin Firth, Olivia Colman
Genret: Draama
Elokuvan traileri
The Lost City
Nerokas mutta julkisuutta välttelevä kirjailija Loretta Sage (Sandra Bullock) on luonut menestyksekkään uran kirjoittamalla eksoottisiin paikkoihin sijoittuvia romanttisia seikkailuromaaneja.
Kirjojen kannessa on aina komeillut komea miesmalli Alan (Channing Tatum), joka on omistanut elämänsä romaanisarjan sankarin Dashin esittämiselle.
Uuden kirjan markkinointikiertueella omalaatuinen miljardööri (Daniel Radcliffe) sieppaa Lorettan ja vaatii häntä näyttämään tien edellisessä kirjassaan esiintyneen kadonneen muinaiskaupungin aarteen luo.
Alan haluaa todistaa olevansa oikea sankari ja lähtee pelastamaan Lorettaa. Suuren viidakkoseikkailun pyörteisiin joutuvan parivaljakon on tehtävä yhteistyötä selviytyäkseen luonnon armoilla ja löytääkseen aarteen ennen kuin se katoaa ikuisiksi ajoiksi.
Plussat:
+ viihdyttävä seikkailuelokuva
+ kuvaus, leikkaus, puvustus, käsikirjoitus ja ohjaus
+ hyvät näyttelijäsuoritukset (erityisesti Sandra Bullockin ja Channing Tatumin yhteinen kemia toimii täydellisesti ja Daniel Radcliffe on hurmaava pahana miljardöörinä)
Miinukset:
- ajoittainen elokuvan itseironia ei toimi ja vaarallisia viidakkokohtauksia olisi toivonut olevan huomattavasti enemmän
- Brad Bittin roolisuoritus
- elokuvan kesto (aavistuksen verran liian lyhyt, koska elokuvan hurmaavien tyyppien seurassa olisi viihtynyt huomattavasti kauemminkin)
Ensi-ilta: 15.4.2022
Ikäraja: 12
Pituus: 1 tunti ja 52 minuuttia
Ohjaus: Adam Nee ja Aaron Nee
Käsikirjoitus: Oren Uziel, Dana Fox, Adam Nee & Aaron Nee
Näyttelijät: Sandra Bullock, Channing Tatum, Daniel Radcliffe, Da'Vine Joy Randolph, Oscar Nuñez, Patti Harrison, Bowen Yang, Brad Bitt
Genre: Seikkailu
Elokuvan traileri
Odotus
Satokon mies Kiyokazu kärsii aspermiasta. Lapsettomuus painaa pariskuntaa, jonka elämässä on muuten kaikki raiteillaan.
Kuultuaan Hiroshiman edustan saarella toimivasta Baby Baton -orpokodista he päättävät tutustua paikkaan, vaikuttuvat siellä vallitsevasta lämpimästä tunnelmasta, ja adoptoivat poikavauvan.
Pikku Asato on 6-vuotias, kun Satoko saa hätkähdyttävän puhelun: ”Haluan lapseni takaisin”, ilmoittaa Hikari, joka joutui kotoa karanneena teini-äitinä jättämään vauvansa orpokotiin.
Kirsikkapuiden alla –ohjaaja Naomi Kawase on jo pitkään ollut yksi Japanin eturivin elokuvantekijöitä. Hänen teoksensa pääsevät jatkuvasti Cannesin elokuvajuhlien paraatisarjoihin. Kawasen koskettava uutuus Äidit valittiin myös Japanin Oscar–ehdokkaaksi.
Plussat:
+ elokuva tärkeästä aiheesta (elokuvassa tuodaan hienosti esille se, että "vanhemmat eivät löydä lasta, vaan lapsi löytää vanhemmat")
+ kuvaus, leikkaus, musiikki ja kiehtova japanilaisuus kaikin puolin
+ näyttelijäsuoritukset
Miinukset:
- pitkäveteisyys
- liika pidättäytyväisyys häiritsee läpi elokuvan (verrattuna Naomi Kawasen edellisiin elokuviin tässä erityisesti asia häiritsi)
- ohjaus ja käsikirjoituksen toinen toistaan seuravat takaumat estivät eheän kokonaisuuden syntymistä
Ensi-ilta: 8.4.2022
Ikäraja: 12
Pituus: 2 tuntia ja 20 minuuttia
Ohjaus: Naomi Kawase
Näyttelijät: Hiromi Nagasaku, Arata Iura, Reo Sato, Aju Makita, Miyoko Asada, Hiroko Nakajima
Genre: Draama
Elokuvan traileri
Odotus
Rohkean draamaelokuvan keskiössä on ajattomat teemat rakkaudesta, rehellisyydestä ja onnellisuuden kaipuusta.
Kolmekymppinen Elli asuu idyllisessä ja eristäytyneessä saaristossa aviomiehensä Mikon kanssa. Ellin elämä järkkyy, kun hänen nuoruudenrakkautensa, Mikon vanha opiskelukaveri Olavi saapuu vierailulle Ranskasta.
Sisäinen pakko ajaa Ellin kyseenalaistamaan elämänsä valintoja ja etsimään rohkeutta olla itselleen rehellinen.
Idyllisissä saaristolaismaisemissa kuvatun rakkauselokuvan ovat käsikirjoittaneet pääosaa esittävä Inka Kallén ja Aku Louhimies. Tarinan innoittajana ovat toimineet Juhani Ahon tekstit.
Muissa rooleissa nähdään Andrei Alén, Aku Hirviniemi ja Adeliina Arajuuri.
Plussat:
+ hyvät ja luontevat näyttelijäsuoritukset
+ huikeat saaristomaisemat Seilin saarelta ja kuvaus kaikin puolin
+ käsikirjoitus ja näytelmällisyys
Miinukset:
- Esa-Pekka Salosen säveltämä musiikki
- leikkaus, kristilliset kohtaukset, ajoittainen paikallaan junnaaminen ja pitkäveteisyys
- liika alastomuus ilman suurempaa eroottista latautumista tai suurempaa eroottista toimintaa turruttaa katsojan nopeasti
Ensi-ilta: 1.4.2022
Ikäraja: 16
Pituus: 1 tunti ja 41 minuuttia
Ohjaus: Aku Louhimies
Käsikirjoitus: Inka Kallén, Aku Louhimies
Näyttelijät: Inka Kallén, Aku Hirviniemi, Andrei Alén, Adeliina Arajuuri
Genre: Draama
Elokuvan traileri
Ambulance
Yksi päivä Los Angelesin kaduilla muuttaa kolmen ihmisen elämän ikiajoiksi. Veteraani Will Sharp (Yahya Abdul-Mateen II) yrittää epätoivoisesti löytää rahat vaimonsa sairaalakuluihin. Hän päätyy pyytämään apua ainoalta ihmiseltä, jonka puoleen hänen ei todellakaan pitäisi kääntyä: adoptioveljeltään Dannylta (Jake Gyllenhaal).
Danny on ammattirikollinen, ja hän tarjoaa Willille mahdollisuutta päästä osingoille Los Angelesin historian suurimpaan pankkiryöstöön, josta on tilaisuus netota miljoonia dollareita. Koska panoksena on hänen vaimonsa henki, Willillä ei ole vaihtoehtoja.
Pako pankista menee totaalisesti pieleen. Epätoivoiset veljekset päätyvät kaappaamaan ambulanssin, jolla on kyydissään haavoittunut poliisi ja ensihoitaja Cam Thompson (Eiza González).
Alkaa takaa-ajo, jossa Willin ja Dannyn on selviydyttävä poliisin massiivisesta kenttäoperaatiosta, pidettävä panttivankinsa elossa, olla käymättä toistensa kurkkuun kiinni ja samalla suoriuduttava täpärimmästä pakomatkasta, mitä Los Angelesissa on koskaan nähty.
Plussat:
+ toiminnallisuus ja takaa-ajokohtaukset
Miinukset:
- huono käsikirjoitus ja kuvaus
- elokuvan kesto (aivan liian pitkä - jatkuva ambulanssilla kaahailu ja väkivaltaisuus turruttaaa katsojan jo täysin ensimmäisen tunnin aikana)
- huonot näyttelijäsuoritukset (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta)
Ensi-ilta: 25.3.2022
Ikäraja: 16
Pituus: 2 tuntia ja 16 minuuttia
Ohjaus: Michael Bay
Käsikirjoitus: Chris Fedak, Laurits Munch-Petersenin ja Lars Andreas Pedersenin Ambulancen-elokuvan (Tanska, 2005) käsikirjoituksen ja tarinan pohjalta
Näyttelijät: Jake Gyllenhaal, Yahya Abdul-Mateen II, Eiza González
Genre: Toiminta
Elokuvan traileri
Belfast
Oscar®-ehdokas Kenneth Branaghin ohjaama ja valovoimaisen näyttelijäkaartin tähdittämä Belfast on henkilökohtainen tarina muistojen voimasta täynnä iloa.
Elokuva sijoittuu 1960-luvun lopun Pohjois-Irlantiin. Tapahtumien keskiössä on Buddy, koulupoika teini-iän kynnyksellä. Hänen elämäänsä kuuluvat rakastava perhe, metkut kavereiden kanssa ja orastava romanssi.
Hänen rakas kotikaupunkinsa on kuitenkin päivä päivältä voimistuvien levottomuuksien kourissa, ja perheellä on edessään vaikea valinta.
Heidän on päätettävä, jäävätkö he odottamaan, että konflikti menee ohi, vai jättävätkö he kaiken taakseen uuden elämän tähden.
Plussat:
+ huikeat näyttelijäsuoritukset
+ elokuvan teatterimaisuus
+ käsikirjoitus, ohjaus, leikkaus, kuvaus, lavastus, puvustus sekä mustavalkoisuus
Miinukset:
- elokuvan kesto (vilpittömän ja hurmaavan Buddyn perheen elämän parissa kaikesta ikävästä väkivallasta ja levottomuuksista huolimatta olisi viihtynyt huomattavasti kauemminkin kuin vain 1 tunnin ja 38 minuuttia)
Ensi-ilta: 11.3.2022
Ikäraja: 12
Pituus: 1 tunti ja 38 minuuttia
Ohjaus ja käsikirjoitus: Kenneth Branagh
Näyttelijät: Jude Hill, Lewis McAskie, Caitríona Balfe, Jamie Dornan, Judi Dench, Ciarán Hinds
Genre: Draama
Elokuvan traileri
Huonot naiset
Huonot naiset on komedia, jossa yllättävät vieraat sotkevat hääjuhlien järjestelyt ja pistävät vipinää uinuvaan lappilaiseen pikkukylään.
Seurakuntatalon emäntä Johanna (Leea Klemola) tekee kaikkensa, että kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Varaa virheisiin ei ole.
Viimeinen, mitä Johanna kaipaa, on bussilastillinen kuokkavieraita kolkuttelemassa seurakuntatalon ovelle tärkeiden hääjuhlien aattona. Ohikulkumatkalla olevalta venäläisseurueelta on kuitenkin hajonnut auto ja pian Johanna löytää itsensä majoittamasta seuruetta seurakuntatalolle.
Johannan veljen tehtävänä on korjata auto, että vieraat saadaan äkkiä tien päälle ja alta pois. Veljen yrittäjähenkinen kaveri puolestaan näkee tilanteessa hienoja mahdollisuuksia ja päättää toimia.
Kello käy, auto ei käynnisty, häät alkavat ja katastrofin ainekset ovat käsissä.
Huonot naiset on tarina tavallisista, rohkeista naisista ja miehistä, joissa yllättävät kohtaamiset nostavat pintaan suuria tunteita sekä ikiaikaisia asetelmia.
Kun nämä häät on tanssittu, on koko kylä siirtynyt piirun verran paikoiltaan.
Plussat:
+ Leea Klemolan huikea roolityö (muidenkin näyttelijöiden onnistuneita ja uskottavia roolisuorituksia on ihastuttavaa katsoa, koska tämä elokuva tarjoaa todellakin monta erityisen herkullista henkilöhahmoa)
- vakavasta aiheesta ja edelleen voimassa olevista ennakkoluuloista tehty syvällinen, lämmin ja aito komedia
+ käsikirjoitus, ohjaus ja lavastus
Miinukset:
- elokuvan kesto (tämän niin perussuomalaisen ja lappilaisen kylän asukkaiden parissa olisi viihtynyt huomattavasti kauemminkin kuin vain 1 tunnin ja 38 minuuttia)
Ensi-ilta: 25.2.2022
Ikäraja: 7
Pituus: 1 tunti ja 38 minuuttia
Ohjaus: Niklas Lindgren
Käsikirjoitus: Karoliina Lindgren ja Niklas Lindgren
Näyttelijät: Leea Klemola, Jussi Vatanen, Mikko Penttilä, Emma Kilpimaa, Anna Ackerman, Rea Mauranen, Anna-Leena Sipilä, Tiina Pirhonen, Sinikka Mokkila, Eeva Semerdjiev ja Kari Ketonen.
Genre: Komedia
Elokuvan traileri
70 on vain numero
70 on vain numero on Johanna Vuoksenmaan uusi komedia, jonka pääroolissa iskelmätähti Seija Kuulana loistaa Hannele Lauri.
Lavalla Seija säihkyy yleisön rakastavien katseiden valossa, mutta kotonaan hän syö kylmää nakkia ja juo piimää yksin yönälkäänsä.
Stailisti Shanella (Misa Palander) on hänen läheisin ihmisensä. Seija on oppinut suojaamaan yksityisyyttään pakon edessä, mutta suojaus toimii myös eristeenä, ja vaikka Seija on ”koko kansan rakastama”, hänen on vaikea päästää lähelleen ketään.
Seija tapaa biisinkirjoitusileirillä Laurin (Mikko Nousiainen) ja yhteistyön tuoksinassa päästää itsensä rakastumaan. Seijan olisi uskallettava astua jumalattaren korokkeeltaan ihmisten pariin – ja kestettävä sen seuraukset.
Vaikka jumalattaret eivät täytä vuosia, tuo rakkaus eteen asioita, joissa ikä onkin voimavara eikä rasite. Elokuva on kunnianosoitus suomalaisille naisartisteille ja elokuvassa kuullaan useita koko kansan rakastamia hittejä.
Elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut Johanna Vuoksenmaa ja se on hänen ihmissuhdetrilogiansa päätösosa. Aiemmat elokuvat 21 tapaa pilata avioliitto ja Viikossa aikuiseksi ovat saaneet yhteensä yli puoli miljoonaa katsojaa elokuvateattereissa.
Plussat:
+ Hannele Laurin huikea roolityö
- elokuvan huumori ja musiikki (Seija Kuulan lauluosuudet hoitaa aina yhtä ja edelleenkin upeaääninen Lea Laven)
+ puvustus, ohjaus ja kuvaus
Miinukset:
- käsikirjoitus (olisi vaatinut vielä työstämistä selvästi tehden elokuvasta iskevämmän ja toimivamman sekä tarinaltaan huomattavasti uskottavamman)
- Marja Packalénin huikean roolihahmon vähäinen osuus elokuvassa (juuri näiden samanikäisten ja täysin erilaisten naisten kanssakäyminen olisi tehnyt elokuvasta vieläkin komediallisemman)
Ensi-ilta: 25.2.2022 (osassa maata saanut ensi-iltansa jo 29.12.2021)
Ikäraja: 12
Pituus: 1 tunti ja 42 minuuttia
Ohjaus ja käsikirjoitus: Johanna Vuoksenmaa
Näyttelijät: Hannele Lauri, Mikko Nousiainen, Marja Packalén, Misa Palander
Genre: Draama, komedia
Elokuvan traileri
Kohtauksia eräältä saarelta
Kohtauksia eräältä saarelta on kunnianosoitus Ingmar Bergmanille, mutta siinä missä Bergmanin elokuvat voivat repiä sielun auki, on ohjaaja Mia Hansen-Løven ote lumoava ja leikkisä.
Elokuvan pääosissa nähdään Tim Roth (The Hateful Eight, Pulp Fiction) ja Vicky Krieps (Phantom Thread, Das Boot) ja Mia Wasikowska (Jane Eyre, Crimson Peak).
Elokuvantekijät Tony (Tim Roth) ja Chris (Vicky Krieps) matkustavat kesäksi Fårön saarelle, joka oli sekä Ingmar Bergmanin inspiraation lähde että lopuksi myös hänen viimeinen kotinsa.
Bergmanin elokuvia ihaileva pariskunta toivoo löytävänsä saarelta kipinää omiin käsikirjoituksiinsa. Tunnelmaan on helppo päästä heille valitussa mökissä, jossa ”elokuvaa, joka sai miljoonat eroamaan”, on kuvattu.
Urallaan pidemmälle ehtinyt Tony edistää uutta käsikirjoitustaan joutuisasti, ja nauttii saaren elokuvaturisteille suunnatusta tarjonnasta. Chris sen sijaan kokee tunnelman ristiriitaisena.
Miten maailman ahdistavimmat elokuvat on voitu kirjoittaa näin kauniissa paikassa, hän miettii. Lopulta Chris pääsee vauhtiin omassa tarinassaan, jonka keskiössä ovat ystäviensä häihin tulleet nuoruuden rakastavaiset Amy (Mia Wasikowska) ja Joseph (Anders Danielsen Lie) jotka vetävät toisiaan puoleensa kuin magneetit.
Plussat:
+ käsikirjoitus, kuvaus ja monipuolinen musiikki (Abbasta ahvenanmaalaiseen kansanlauluun)
- Fårön saaren huikeat maisemat ja lavastus
+ näyttelijäsuoritukset (erityisesti Vicky Krieps ja Tim Roth tekevät hyvät ja uskottavat roolit )
Miinukset:
- Ingmar Bergmannin ylikorostaminen ja yksityiskohtien esittely (vähempikin olisi riittänyt), mutta elokuvan voi hyvin katsoa vaikka ei pitäisikään tai olisi kiinnostunut Ingmar Bergmannista laisinkaan
- ajoittainen paikallaan junnaaminen
Ensi-ilta: 18.2.2022
Ikäraja: 7
Pituus: 1 tunti ja 53 minuuttia
Ohjaus ja käsikirjoitus: Mia Hansen-Løve
Näyttelijät: Vicky Krieps,Tim Roth, Grace Delrue, Mia Wasikowska ja Anders Danielsen Lie
Genre: Draama
Elokuvan traileri