Diandralla kaikkien aikojen vilkkain konserttisyksy

16.09.2023

Kulttuuritalo Korundi - DIANDRA - ELEGIA

Taiturimaisesta laulustaan tunnetuksi tullut Diandra viettää syksyllä kaikkien aikojen vilkkainta esiintymiskauttaan. Tämä suomalaisten suursuosikiksi noussut laulaja lähtee syyskuun lopulla kirkkoihin ja konserttisaleihin suuntautuvalle kymmenen konsertin Elegia-kiertueelle.

Konserttien jälkeen on vuorossa marras-joulukuussa pidettävä 30 esiintymisen joulukiertue. Näiden väliin mahtuu vielä kaksi Diandra – Music of Divas -esitystä syyskuussa.

Music of Divas -konserteissa Diandra laulaa lempiartistiensa, kuten Tina Turnerin, Whitney Houstonin ja Adelen levyttämiä kappaleita. Joulukonserteissa kuullaan puolestaan Diandran tulkintoja kauneimmista joululauluista.

Elegiaa ja joululauluja – Diandralla edessä kaikkien aikojen kiireisin  keikkasyksy - Rumba.fi

Kuva © Henry Salmi

Diandra on tullut tunnetuksi lukuisista tv-ohjelmista, kuten Elämäni biisi ja Tähdet, tähdet unohtamatta vuoden 2012 Idols-voittoa, jonka kautta hän ponnahti suureen julkisuuteen.

– "Rakastan esiintymistä ja olen iloinen, että edessäni on niin monenlaisia konsertteja kirkoista konserttitaloihin. Lisäksi pääsen laulamaan sekä tunnelmallisia iskelmiä, legendaarisia pophittejä että upeita joululauluja", Diandra kertoo.

– "Myös ensi vuosi on täynnä monenlaisia tunnelmia ja kenties jopa aivan uutta musiikkiakin", Diandra kertoo.

Kaikki Diandran tulevat keikat ja niiden lipunmyyntipisteet löydät täältä

Music of Divas | Visit Yyteri

Kuva © Henry Salmi

22.06.2024Yle tekee odotetun paluun kesän tanssilavoille juhannuksena
21.06.2024Risto Räppääjä ja kaksoisolento -elokuvan ohjaa menestysmusikaaleista tuttu Samuel Harjanne
20.06.2024Suurmusikaali JUICE Valkeakoskella Suomen Kesäteatterissa
20.06.2024Olavinlinna täyttää pian 550 vuotta
19.06.2024Helsingin kulttuuripalkinto Mikki Kuntulle
18.06.2024Samppalinnan Kesäteatterissa rikollisen röyhkeä menestysmusikaali
18.06.2024Rakastettu Havis Amanda palaa Kauppatorille 26. kesäkuuta
17.06.2024Kesä alkaa kirjakaupasta - kesän 2024 kuumimmat kirjavinkit
17.06.2024Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta jakoi kolme taiteilijapalkintoa
17.06.2024Animaatioelokuva Inside Out - mielen sopukoissa 2 oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
17.06.2024Ani ja Viivi julkaisivat valloittavan yhteisen singlen
17.06.2024Ellinooran uusi single kertoo kuoleman jälkeisistä 7 minuutista
16.06.2024Aikakone - KEIKKA-ARVOSTELU
16.06.2024Movetron - KEIKKA-ARVOSTELU
16.06.2024Nylon Beatin paluukonsertti - KEIKKA-ARVOSTELU
16.06.2024Helsinki City Festival - FESTARIARVOSTELU
16.06.2024Elias Kaskinen julkaisi uuden singlen vastustamattomista tunteista
16.06.2024Euroviisuvoittaja Nemo Helsingin Kulttuuritalolle ensi keväänä
16.06.2024Jännitysromaani kirjailijasta jonka "Millennium"-käsikirjoitus hylätään
15.06.2024Helsingin pormestarikunta Helsinki Pride -​tapahtuman suojelijaksi
15.06.2024Vuoden paras taidekirja on Maria Matinmikon teos "Valohämy - taide, maisema ja maailmanloppu"
14.06.2024Suomalaisten kiinnostus musiikkifestivaaleihin kasvussa
14.06.2024Festivaalikesä on koittanut - Suomen suurin festivaalijärjestäjä Nelonen Media Live järjestää 12 festaritapahtumaa ympäri Suomen
13.06.2024Uusi jättifestivaali Helsingissä - Nylon Beatin paluu ja yli 40 muuta artistia Bolt Arenan alueella Töölössä
13.06.2024Irlannin Euroviisuedustaja Bambie Thug Suomeen syyskuussa
13.06.2024Vuoden Musiikkioivallus -palkinto jaetaan jälleen syyskuussa
12.06.2024Sodankylän elokuvajuhlilla maailmankuuluja ohjaajavieraita ja räiskyviä elokuvaelämyksiä
12.06.2024Hän on Vares, Jussi Vares - uusi Vares-elokuva syksyllä
12.06.2024Vankina Thaimaassa kiilasi myydyimpien kirjojen kärkeen toukokuussa
11.06.2024Gramex mukana puolustamassa yksityisen kopioinnin hyvitystä
11.06.2024Saatanasta seuraava -kirja käännetään ruotsiksi, tanskaksi ja islanniksi
11.06.2024Rauman kesäteatterissa musiikkinäytelmä Yö-yhtyeen hiteillä
10.06.2024Ylen uudet studiot sekä brändien ilmeet ja audiomaailmat otetaan käyttöön 10. kesäkuuta
10.06.2024Kouvolan Dekkaripäivien novellikokoelma on julkaistu
10.06.2024Kangasala Classic -festivaali tuo Kangasalle klassisen musiikin huippuammattilaisia
10.06.2024Bad Boys: Ride or Die oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
10.06.2024Lahden Historiallinen museo avaa ovensa elämyksellisten näyttelyiden voimin
10.06.2024"Viiden jälkeen" juhlii 1000. lähetystään 10. kesäkuuta
09.06.2024Junnu Vainion "Albatrossi" sai uudet siivet Patajätkän käsittelyssä
09.06.2024Kirjurinluodon Kesäteatterissa hulvaton menestysfarssi häistä, kaaoksesta ja ennen kaikkea hääkaaoksesta
09.06.2024Faija julkaisi uuden version Janne Hurmeen legendaarisesta kappaleesta
08.06.2024Musiikkinäytelmä Jamppa Tuomisesta
08.06.2024Benjamin nousi radiolistan ykköseksi ja julkaisi uuden singlen
08.06.2024Antti Holma ei pidä kesälomaa tänä vuonna - suosikkisarja jatkuu Podmessa läpi kesän
08.06.2024Porvoon museon taidenäyttelyissä on tänä kesänä vastakohtien viehätystä
08.06.2024Kirja Arvottomat-elokuvasta ja sen tekemisestä
08.06.2024Liljankukka - esikoisromaani menetetyn kotiseudun kaipuusta
06.06.2024Jarmo Mäkilän uutuuskirja on autofiktiivinen muistelma taiteilijan lapsuudesta
06.06.2024Oululainen Anu Vähäaho jatkaa historiallisen romantiikan parissa
06.06.2024Glitteriä, intohimoa ja superuutuuksia Vaasan kaupunginorkesterin loppuvuoden ohjelmistossa
06.06.2024Karvinen oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
03.06.2024Aikakone-säveltäjä Maki Kolehmainen on kuollut
01.06.2024Runomaajoukkue-kilpailun voittaja valittu - runojen taso oli erittäin korkea
01.06.2024Rauman teatterin kevätkaudella täysiä saleja ja yli 12 000 katsojaa
01.06.2024Taideyliopistoon valittiin 314 uutta opiskelijaa keväällä 2024
31.05.2024Robin Packalen julkaisi uutta odotettua musiikkia
31.05.2024Samuli Edelmann julkaisi uuden pop-singlen
31.05.2024Uutuusromaani Murha Töölössä sijoittuu 1960-luvun Töölöön
31.05.2024Hyperrealistiset ihmishahmot valtaavat Tampereen taidemuseon
31.05.2024Suomalais-norjalainen kulttuurirahasto jakaa 68 200 euroa suomalais-norjalaiselle yhteistyölle
29.05.2024Kulttuurileikkaukset tulevat kalliiksi
29.05.2024Sateenkaariratikka muistuttaa yhdenvertaisuudesta
29.05.2024Furiosa: A Mad Max Saga oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
26.05.2024Pikku Kakkosen kesäkiertue kutsuu kaikki lapset yhteiseen leikkiin kuudelle paikkakunnalle
25.05.2024Saija Tuupanen julkaisi uuden singlen ja odottaa kesää sekä Tangomarkkinat-tuomarointia
24.05.2024Peter Jöback bändeineen saapuu Kulttuuritalolle syyskuussa
23.05.2024Laukaassa järjestettävä Hard Rock Korppi avaa Keski-Suomen rockfestarikesän kesäkuun alussa
22.05.2024Valtakunnalliset museopäivät alkavat Jyväskylässä
22.05.2024Kaija Koo järjestää superbileet Helsingin Böle Arenalla joulukuussa
21.05.2024Ensitanssija Frans Valkamalle Edvard Fazer -palkinto
21.05.2024Reino Nordin julkaisi uutta musiikkia ja julkaisi kesän keikat
21.05.2024Olli Halonen julkaisi uuden kesäisen singlen "Synnytty saunomaan"
20.05.2024Tangomarkkinoiden Laulukilpailun Semifinalistit on valittu
20.05.2024Kingdom of the Planet of the Apes oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
18.05.2024Ida Paul & Kalle Lindroth lähtevät toistaiseksi viimeiselle kiertueelle
17.05.2024Näitä kirjoja Suomessa lainattiin eniten vuonna 2023
17.05.2024Suomen suurimmalle bändien fanituotteisiin erikoistuneelle Backstage Rock Shopille tulossa kaikkien aikojen festarikesä
17.05.2024Pia Andellin Kesken - lyhytelokuva valittu parhaaksi pohjoismaiseksi draamaksi
16.05.2024Sinikka Sokka sivuun Heinolan kesäteatterin tuotannosta
16.05.2024Hämeenlinnan Teatterilla huikea näytäntövuosi
16.05.2024Myrskyluodon Maija Pohjoismaiden katsotuin pohjoismainen elokuva tänä vuonna
16.05.2024Kingdom of the Planet of the Apes oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
12.05.2024Euroviisut keräsi suomalaiset ruutujen äärelle - finaali tavoitti noin 2,15 miljoonaa suomalaista
12.05.2024Sveitsi voitti Euroviisut
11.05.2024Hollanti ei osallistu Euroviisujen finaaliin
11.05.2024Käärijä ei kerrokaan Suomen pisteitä Euroviisujen finaalissa
09.05.2024Peluri - Kuolema on elävien ongelma -elokuva menestyi Beijing International Film Festivaaleilla
09.05.2024Peluri - Kuolema on elävien ongelma - DVD-ELOKUVA-ARVOSTELU
09.05.2024Mikko Harju julkaisi voimabiisin eletylle elämälle
09.05.2024Käärijä esiintyy Euroviisuissa muumien kanssa
09.05.2024Paula Koivuniemelle iso kiitoskonsertti Tampereella
08.05.2024Irina juhlistaa 20-vuotista uraansa
08.05.2024Syksyllä Petri Laaksosen "Täällä Pohjantähden alla" -juhlakiertue
08.05.2024Kino-Palatsi eurooppalaisen elokuvakulttuurin aarteeksi
08.05.2024Cinema Orion tuo kaivatut yönäytökset takaisin Helsinkiin
08.05.2024Painetun kirjan myynti on käynnistynyt viime vuotta hitaammin
08.05.2024Käärijä antaa Suomen pisteet viisufinaalissa
08.05.2024Levykauppa Äx julkaisee 24-osaisen sarjan, jossa artistit kertovat Lempilevyistään
08.05.2024Windows95man raivasi tiensä Euroviisujen finaaliin
07.05.2024Tampereen Nokia Arenalla järjestetään Suomen suurimmat Euroviisubileet 11. toukokuuta

Näytä lisää »