Iltan odotettu albumi julkaistu

18.09.2023

Ilta - Mä oon vaan ihminen

Ilta julkaisi jo ennakkoon kultaa striimanneen kakkosalbuminsa Mä oon vaan ihminen. Kolmetoista biisiä sisältävän levyn kappaleet ovat syntyneet viimeisimmän kolmen vuoden aikana.

Albumilta löytyy mm. Iltan kertaheitolla maamme eturivin artistien joukkoon nostanut Kelle mä soitan -jättihitti, singleinä tutuiksi tulleet Ei kukaan muu, Jumala tai naapuri, Taivas maan päällä, Susi sekä uusia ja ennen kuulemattomia biisejä.

Hauskana kuriositeettina mukana on lyhyt Kisssa kehrää (skit) -kappale, joka on Iltan aivan ensimmäinen sävellys koskaan. Kappaleen vokaaleissa kuullaan 5-vuotiasta lltaa.

Kuva © Troy Silva / Warner Music Finland

Mä oon vaan ihminen -albumin teksteissä käsitellään ihmiselämän suuria kysymyksiä sekä arjen pieniä havaintoja. Ilta on työstänyt albumia pitkäjänteisesti yhdessä tutuksi tulleen tiiminsä (Lasse PiirainenKerttu Suonpää ja Väinö Wallenius) kanssa. Vakitiimin lisäksi yksittäisissä biiseissä mukana on ollut muitakin musiikkialan huippuammattilaisia.

– "Välillä tuntuu että elämme hullussa maailmassa, missä kaiken pitäisi tapahtua yli-inhimillisessä tahdissa. Mulla kesti kolme vuotta saada tämä albumikokonaisuus valmiiksi. Näiden vuosien aikana jouduin monien kysymysten eteen. Osa kysymyksistä ratkesi, osaan odotan vastauksia ehkä koko loppuelämäni. Näihin kolmeen vuoteen on mahtunut lauluja särkyneestä sydämestä ja yksinäisyydestä sekä myös armosta, elämänilosta ja ihmisenä kasvamisesta. Levyn avaavassa Armo-biisissä lauletaan että mä oon vaan ihminen, joka on mielestäni kiteyttää sekä albumin tematiikan että itseni artistina", kertoo Ilta uudesta albumistaan.

Kuva © Troy Silva / Warner Music Finland

Ilta on ajankohtainen myös 26. elokuuta alkaneen Elämäni biisi -ohjelman myötä. Vahvasta ja taipuvaisesta äänestään tunnetuksi Ilta nähdään Ylen suositun ohjelman uutena solistina.

Ilta juhlistaa uutta albumia lähtemällä keikoille. 

ILTA syksyn 2023 julkistetut keikat:



Pe 13.10. Helsinki, Korjaamo
La 14.10. Tampere Bar Ihku
Su 05.11. Jyväskylä, Jyväskylän Kaupunginkirkko (soolo)
Ti 07.11. Yksityistilaisuus
La 11.11. Espoo, Louhisali
Pe 17.11. Joensuu, Kerubi
La 18.11. Turku, Maata Näkyvissä, Gatorade Center
Pe 24.11. Oulu, Martinniemen Kerhola
La 25.11. Rautalampi, Nuapuri
Pe 01.12. Järvenpää, Eikan Pub

Lisätiedot keikoista ja lipuista täältä

Kuva © Troy Silva / Warner Music Finland

UUSIA NIMITYKSIÄ WARNER MUSIC FINLANDILLA! – Warner Music Finland

17.05.2024Näitä kirjoja Suomessa lainattiin eniten vuonna 2023
17.05.2024Suomen suurimmalle bändien fanituotteisiin erikoistuneelle Backstage Rock Shopille tulossa kaikkien aikojen festarikesä
17.05.2024Pia Andellin Kesken - lyhytelokuva valittu parhaaksi pohjoismaiseksi draamaksi
16.05.2024Sinikka Sokka sivuun Heinolan kesäteatterin tuotannosta
16.05.2024Hämeenlinnan Teatterilla huikea näytäntövuosi
16.05.2024Myrskyluodon Maija Pohjoismaiden katsotuin pohjoismainen elokuva tänä vuonna
16.05.2024Kingdom of the Planet of the Apes oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
12.05.2024Euroviisut keräsi suomalaiset ruutujen äärelle - finaali tavoitti noin 2,15 miljoonaa suomalaista
12.05.2024Sveitsi voitti Euroviisut
11.05.2024Hollanti ei osallistu Euroviisujen finaaliin
11.05.2024Käärijä ei kerrokaan Suomen pisteitä Euroviisujen finaalissa
09.05.2024Peluri - Kuolema on elävien ongelma -elokuva menestyi Beijing International Film Festivaaleilla
09.05.2024Peluri - Kuolema on elävien ongelma - DVD-ELOKUVA-ARVOSTELU
09.05.2024Mikko Harju julkaisi voimabiisin eletylle elämälle
09.05.2024Käärijä esiintyy Euroviisuissa muumien kanssa
09.05.2024Paula Koivuniemelle iso kiitoskonsertti Tampereella
08.05.2024Irina juhlistaa 20-vuotista uraansa
08.05.2024Syksyllä Petri Laaksosen "Täällä Pohjantähden alla" -juhlakiertue
08.05.2024Kino-Palatsi eurooppalaisen elokuvakulttuurin aarteeksi
08.05.2024Cinema Orion tuo kaivatut yönäytökset takaisin Helsinkiin
08.05.2024Painetun kirjan myynti on käynnistynyt viime vuotta hitaammin
08.05.2024Käärijä antaa Suomen pisteet viisufinaalissa
08.05.2024Levykauppa Äx julkaisee 24-osaisen sarjan, jossa artistit kertovat Lempilevyistään
08.05.2024Windows95man raivasi tiensä Euroviisujen finaaliin
07.05.2024Tampereen Nokia Arenalla järjestetään Suomen suurimmat Euroviisubileet 11. toukokuuta
03.05.2024Einin tulevan albumin kolmas single "Tää kaikki olis voinut olla sun" julkaistu
03.05.2024Eurovision laulukilpailu rakensi uuden mobiilisovelluksensa suomalaisella No Code -alustalla
03.05.2024David Nichollsin hellänkirpeä romaani ensikohtaamisista ja toisista mahdollisuuksista
03.05.2024Walesin prinsessa Catherinen ensimmäinen elämäkerta julkaistaan suomeksi heinäkuussa
03.05.2024Tessa Hadleyn romaani on herkkävireinen kuvaus pysähdyttävästä surusta, katkerista muistoista ja salatuista tunteista
03.05.2024Presidentti Stubbista julkaistu virallinen valokuva
03.05.2024Tomi Saario julkaisi uutta musiikkia
03.05.2024Jesse Kaikuranta tekee musiikillisen täyskäännöksen
03.05.2024KUUMAA julkaisi uuden albumin
03.05.2024Käärijä julkaisi uutta musiikkia
03.05.2024Lauri Tähkä julkaisi viimeiset kappaleensa
03.05.2024ABREAU julkaisi uutta musiikkia
02.05.2024The Fal Guy oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
19.04.2024Suomen katsotuin tv-kanava Yle TV1 uudistaa ilmeensä
19.04.2024Tove Jansson tunsi olevansa ennen kaikkea maalari - Janssonin elämästä kertova näyttely avautuu Muumimuseossa
19.04.2024Lea Lavenin, Kai Hyttisen, Marion Rungin ja Markku Aron suositulle Yhdessä-konserttikiertueelle jatkoa uusitulla ohjelmistolla
19.04.2024Ressu Redfordilta uutta musiikkia
19.04.2024DJ-duo DOG HUSTLERS julkaisi uuden singlen, joka on bile-versio Kaija Koon legendaarisesta hitistä
19.04.2024VIIVI julkaisi odotettua uutta musiikkia
19.04.2024Civil War - ELOKUVA-ARVOSTELU
17.04.2024Wilma Schlizewski paljastaa kaiken uutuuskirjassa
17.04.2024Britannian albumilistan kärkinimi The Libertines Turkuun
17.04.2024Lauri Tähkä lopettaa uransa
17.04.2024Kyllä isä osaa -elokuva oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
17.04.2024Ilmaista rahaa - TEATTERIARVOSTELU
17.04.2024Hiirenloukku - TEATTERIARVOSTELU
11.04.2024Luvattu maa - ELOKUVA-ARVOSTELU
11.04.2024Back to Back - ELOKUVA-ARVOSTELU
11.04.2024Maaliskuun 2024 katsotuimmat elokuvat
11.04.2024Kyllä isä osaa -elokuva oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
05.04.2024Uusi teos kokoaa Suomen varhaispostin laajan historian yhteen
05.04.2024Samu Haber julkaisi uuden kappaleen osana MIELI ry:n Mielinauha -kampanjaa
05.04.2024Suvi Teräsniskan uusi albumi nousi virallisen albumilistan ykköseksi
05.04.2024Dingon alkuperäisestä albumista julkaistaan rajoitettu tuhannen kappaleen vinyylipainos
05.04.2024Jenni Vartiainen julkaisi uuden tanssittavan singlen "Villit vedet"
02.04.2024Warkautelaisia on romaani Varkauden synkästä historiasta ja sen ylisukupolvisista vaikutuksista
02.04.2024Romanien kansallispäivää voi juhlia Helsingissä monin eri tavoin
02.04.2024Kyllä isä osaa -elokuva oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
28.03.2024Teoston ennätysvuosi 2023 - tekijänoikeuskorvaukset nousivat 83,8 miljoonaan euroon
28.03.2024Liikunta- ja kulttuuriedun suosituin kohde ovat viihteen pääsyliput - Museokortti jo 4. suosituin
28.03.2024Yleisradion tulevan kesän audiodraama Maarit - nälkää ja rakkautta kertoo Maarit Hurmerinnasta
28.03.2024Supersuositun Benjamin Ingrosson odotettu jättikonsertti vihdoin Pohjanmaalle
28.03.2024Palkittu Oopperan ja Baletin areenakiertue saavutti uusia yleisöjä
28.03.2024Viime kesänä - ELOKUVA-ARVOSTELU
26.03.2024Yläkoulumaailmaan sijoittuva Sori siitä -draamasarja pureutuu luokkaeroihin ja eriarvoisuuteen
26.03.2024YleXPop ja Radio Suomen kesäkonsertti järjestetään tänä vuonna Seinäjoella
26.03.2024Runoilijan paluu olympialaisiin - Suomi on runoilun hallitseva olympiavoittaja
26.03.2024Sirpa Kähkösen käsikirjoittama musiikkinäytelmä UKK saa kantaesityksensä lokakuussa Musiikkiteatteri Kapsäkissä
26.03.2024Otto Sandqvistin uusi teos Cowboy försvunnen saa ensi-iltansa Teater Viiruksessa
26.03.2024Freelancemuusikot ry vetoaa Yleen, että se vaatii EBUa sulkemaan Israelin ulos Euroviisuista
26.03.2024Waltteri Torikan juhlakonsertti Olavinlinnassa elokuussa
25.03.2024Kansainvälistä Pianopäivää juhlitaan ympäri maailman 28. maaliskuuta
25.03.2024Arvorakennusten julkisivut paljastavat työmaahuumoria ja kätkevät synkkiä tragedioita
25.03.2024Puhutteleva tietoteos kannustaa kyseenalaistamaan roolit, joihin olemme kasvaneet
25.03.2024Erkka Mykkäsen autofiktiivinen esseeromaani rakkaudesta, seksistä, Frendit-sarjasta ja itsensä kumppanina olemisesta
25.03.2024Antti Tuiskun viimeiseltä kiertueelta julkaistaan konserttitaltiointi
25.03.2024Suvi Teräsniska julkaisi 12. albuminsa
25.03.2024Animaatioelokuva Kung Fu Panda 4 oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
24.03.2024Jussi-palkinnot vuonna 2023 ensi-iltansa saaneille elokuville jaettiin Jussi-gaalassa
24.03.2024Paula Havasteen historiallinen romaani Luode saa pohtimaan sodan hintaa sekä sotilaan motiiveja ja moraalia
24.03.2024Dingon basisti Pepe Laaksonen on kuollut
22.03.2024Finnhits 50 vuotta -juhlakiertue marraskuussa - ikivihreitä menestyskappaleita tulkitsevat Nina Tapio, Annika Eklund, Tomi Metsäketo ja Sami Hintsanen
22.03.2024Vuoden tiedekirja -palkinto teokselle runoilija Mirkka Rekolasta
22.03.2024Monikielisten lasten oman äidinkielen lukutaitoa on tärkeää tukea
22.03.2024Menestyselokuvan Luottomies: All in tuotantoyhtiö jatkaa kasvuaan - elokuva-alan moniottelija Antti Luusuaniemi yhtiön vetäjäksi
22.03.2024Tuure Kilpeläinen kiertueelle neljän sinfoniaorkesterin kanssa
22.03.2024Jussi-palkinto täyttää 80 vuotta - Jussi-gaalan juontavat kokeneet valkokankaan tähdet Katariina Kaitue ja Jaana Saarinen
21.03.2024One Life - ELOKUVA-ARVOSTELU
19.03.2024Suomen elokuvasäätiön vuoden ensimmäiset tukipäätökset on julkaistu
19.03.2024Ennätyksiä rikkonut kansainvälinen trilleritapaus Anna O on ilmestynyt suomeksi
19.03.2024Uskalla tuntea -kirjassa tarjotaan näkökulmia ja apuvälineitä tilanteisiin, joihin jokainen päätyy tunteidensa kanssa
18.03.2024Kaikille avoin Kirjailija-verkkolehti on julkaistu
18.03.2024Näyttelijä Martti Suosalon perustama Teatteri Sirkus Suosalo -kiertueteatteri saa jatkoa
18.03.2024Railakas farssikomedia Tuplakupla Krapin Kesäteatterissa kesällä
18.03.2024Jenni Vartiainen lähtee konserttisalikiertueelle marraskuussa

Näytä lisää »