Elokuvasäätiöltä touko-kesäkuussa 7,8 miljoonaa euroa tukia

16.06.2021

Etusivu - Suomen elokuvasäätiö

Suomen elokuvasäätiön hallitus teki touko-kesäkuussa 249 päätöstä, joista 117 oli myönteisiä. Tukea myönnettiin yli 7,8 miljoonaa euroa.

Tuotantotukea haettiin yli 13,5 miljoonaa euroa. 56 hakijasta myönteisen päätöksen sai 20 ja tukea myönnettiin 4 508 000 euroa.

Tuetuista elokuvista kahdeksan oli pitkiä fiktioelokuvia, seitsemän oli dokumenttielokuvia, neljä lyhytelokuvia ja yksi lyhyt animaatioelokuva.

Kansainvälisiä vähemmistöyhteistuotantoja oli kuusi: neljä pitkää fiktiota, yksi dokumentti- ja yksi lyhytelokuva.

Seuraavaa pitkää fiktiotaan pääsevät työstämään Selma VilhunenJP ValkeapääJalmari Helander ja Sami Laitinen.

Dokumenttielokuvia on tulossa mm. Kaisa RastimoltaTonislav Hristovilta ja Catarina Diehliltä.

Lyhytelokuvilleen tuotantotuen saivat mm. Teemu NikkiMikko Mäkelä ja Seppo Renvall.

Kehittämistukia haettiin 105 hakemuksella 3 040 660 euron arvosta. Tukea myönnettiin 892 000 euroa 36 hankkeelle. Joukossa on 13 dokumenttielokuvaa, yhdeksän draamasarjaa, kahdeksan pitkää fiktiota, kolme animaatiosarjaa, kaksi lyhytelokuvaa ja yksi pitkä animaatioelokuva.

Dokumenttielokuville jaettiin myös käsikirjoitusapurahoja. Hakijoita oli 24 ja tuensaajia seitsemän. Käsikirjoitusapurahoja myönnettiin yhteensä 28 500 euroa. Muista kesäkuun käsikirjoitusapurahoista tiedotetaan juhannuksen jälkeen.

Kesäkuussa jaettiin myös koronatukia tuotantoyhtiöille. Toinen tuki oli tarkoitettu kattamaan elokuvateatterilevityksessä olleiden elokuvien rajoituksista johtuneita tappioita ja toinen tuotannossa olevien elokuvien koronapandemiasta johtuvaa taloudellista alijäämää.

Elokuvateatteriensi-iltojen Covid-19-tukea haettiin yli 2 883 000 euron arvosta. Tukea myönnettiin 15 elokuvalle yhteensä 1 271 150 euroa.

Elokuvatuotantojen lisätuotantotukea haettiin 958 054 euron arvosta ja myönnettiin 17 hakijalle yhteensä 739 230 euroa.

Elokuvateatterien koronatuista tiedotetaan myöhemmin kesällä.

Elokuvateatterien laitehankinta- ja kunnostustukea myönnettiin 12 hankkeelle yhteensä 228 710 euroa. Suurimmat tuensaajat olivat Kino Laika Karkkilassa, Kino Juha Nurmijärvellä ja Kino Aurora Jyväskylässä.

Kolmen elokuvan markkinointia ja levitystä tuettiin 91 000 eurolla. Elokuvat ovat kansainvälinen yhteistuotanto, dokumenttielokuva Kids Cup ­– Vieraskentällä, dokumenttielokuva Ikuiseen rauhaan ja draamaelokuva Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia.

Kulttuuriviennin tukia myönnettiin yhteensä 80 005 euroa: kolme hanketukea, kolme materiaalitukea ja yksi matkatuki. Hanketuella edistetään kahden animaatiosarjan kansainvälistymistä sekä valmistetaan digitaalinen esityskopio Rauni Mollbergin elokuvasta Maa on syntinen laulu (1973) kansainvälistä levitystä varten.

Katso kaikki tukipäätökset

01.08.2021Luokkakokous 3 - sinkkuristeily - ELOKUVA-ARVOSTELU
01.08.2021OLD - ELOKUVA-ARVOSTELU
29.07.2021Elokuussa järjestettävän Red Carpet -festarin konsertit peruuntuvat - elokuvanäytökset ja muu ohjelma toteutetaan rajoitusten puitteissa
29.07.2021Jörn Donnerille kunniatuoli Cinema Orioniin
29.07.2021REUNA julkaisee helsinginjuutalaisen Jack Kotschackin tarinan suomeksi
29.07.2021Uudet suomennokset Orwellin kestoklassikoista
29.07.2021Lahko-dokumenttisarja kertoo ihmiskaupasta syytetyn Veijo Baltzarin toiminnasta
29.07.2021Tuomas Enbusken uusi podcast esittelee rehellisesti rikkaiden ja kuuluisien elämää
29.07.2021Armi Aavikosta kertova musiikkidraama ennätysvauhdissa - yli miljoona käynnistystä Yle Areenassa
29.07.2021Olli Ahvenlahti kertoo Vesa-Matti Loirin podcastissa, miten hänet edelleen tunnistetaan parhaiten Spede Shown Puppe-hahmona

Siirry arkistoon »