Helsingin Kaupunginteatteri aloittaa yt-neuvottelut

29.12.2021

Helsingin Kaupunginteatteri aloittaa 3. tammikuuta koko henkilökuntaa koskevat yt-neuvottelut. Koronapandemian aiheuttamat peruutukset keväällä 2021 ja vajaille saleille esittäminen syksyn aikana ovat heikentäneet teatterin taloutta merkittävästi. 

Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös sulkea yleisötilaisuudet 28.12.-17.1.2022 pahentaa tilannetta entisestään.  

- ”Koronapandemia on koetellut teatterin taloutta jo vuodesta 2020 alkaen. Nyt jouduimme jälleen sulkemaan ovemme yleisöltä emmekä voi tehdä työtämme. Epävakaan tilanteen vuoksi aloitamme YT-neuvottelut varautuaksemme sulkujen pitkittymiseen. Neuvotteluiden tarkoituksena on järjestellä uudelleen henkilöstön työ- vapaa- ja lomapäiviä sekä varautua lomautuksiin sulun pitkittyessä. Pyrimme vaikuttamaan näillä toimenpiteillä teatterin talouteen siinä määrin, että kun pandemia hellittää otteensa ja pääsemme takaisin yleisön eteen, meillä on siihen parhaat edellytykset”, sanoo teatterinjohtaja Kari Arffman.

hkt1.jpg

Kuva © Helsingin Kaupunginteatteri

Helsingin Kaupunginteatteri työllistää noin 240 kuukausipalkkaista teatterialan ammattilaista ja lisäksi tilapäistä henkilökuntaa noin 100.

Helsingin Kaupunginteatterin edelliset yt-neuvottelut käytiin marras-joulukuussa 2020. Silloin koko henkilöstö lomautettiin kuukaudeksi kevään 2021 aikana.

Helsingin Kaupunginteatterin liikevaihto on noin 8 miljoonaa euroa, ja vuosittainen budjetti on noin 21,5 miljoonaa euroa, kun siitä vähennetään peruskorjaus- ja vuokra-avustukset.

Omien tuottojen osuus tästä on noin 46 % ja kaupungin ja valtion toiminta-avustuksien osuus on noin 54 %.

24.01.2022Antti Ketonen julkaisi uuden singlen
24.01.2022Erin julkaisi uuden singlen, joka hehkuu iloa, armoa ja lempeyttä
24.01.2022Kymmenen uutta musiikin legendaa Suomen musiikin kunniagalleria 2022 -näyttelyssä Musiikkimuseo Famessa
24.01.2022Blind Channel julkisti tulevan albuminsa - Lifestyles of the Sick & Dangerous ilmestyy 8. heinäkuuta
24.01.2022Huonesiivooja on yllättävä ja koskettava suljetun paikan murhamysteeri
24.01.2022101 tapaa tappaa aviomies - Laura Lindstedtin ja Sinikka Vuolan kirjoittama menetelmällinen murhamysteeri
24.01.2022Nordisk Film siirtää helmikuun kotimaisten elokuvien ensi-iltoja
24.01.2022Spider-Man: No Way Home oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
21.01.2022Helsingin Kaupunginteatteri siirtää kevätkauden aloituksen maaliskuulle
21.01.2022Tampereen Teatteri peruu kaikki esitykset 23.2. saakka

Siirry arkistoon »