Top Gun: Maverick nousi kolmessa viikossa vuoden katsotuimmaksi elokuvaksi

18.06.2022

Top Gun: Maverick - Movies on Google Play

26. toukokuuta ensi-iltansa saanut, Tom Cruisen tähdittämä Top Gun: Maverick nousi kolmessa viikossa vuoden katsotuimmaksi elokuvaksi. Elokuvan on tähän mennessä nähnyt Suomessa elokuvateattereissa jo 182 956 katsojaa.

Perinteisesti toukokuu on ollut elokuvateattereissa vuoden hiljaisinta aikaa, mutta tänä vuonna toukokuu oli valtakunnallisesti vuoden paras kuukausi. Toukokuun kokonaiskävijämäärä suomalaisissa elokuvateattereissa oli 548 958 kävijää. Koko vuoden kävijämäärä oli toukokuun jälkeen 2 071 949 katsojaa (Lähde: Suomen Filmikamari).

-  "Yleisöpalaute elokuvasta on ollut ennennäkemättömän hyvää, jopa ylistävää. Top Gun: Maverick on tälläkin hetkellä elokuvateattereissa selkeästi viikon katsotuin elokuva, ja tulee todennäköisesti ylittämään 200 000 katsojan rajan tulevana viikonloppuna," sanoo Finnkinon elokuvalevityksen johtaja Mika Nieminen.

Vuoden 2022 katsotuimmat elokuvat Suomessa:

  1.    Top Gun: Maverick 182 956 katsojaa
  2.    The Batman 173 738 katsojaa
  3.    Fantastic Beasts: The Secret of Dumbledore 143 081 katsojaa
  4.    Doctor Strange in the Multiverse of Madness 136 267 katsojaa
  5.    Downton Abbey: Uusi aikakausi 122 320 katsojaa

27.06.2022Spede Pasasen klassikkoelokuvasta Hirttämättömät nähdään syksyllä uusi versio
24.06.2022Tanssilavat kehittävät yhteishankkeessa elämyspalveluja matkailijoille
24.06.2022Weekend Festival paljastaa tämän vuoden artistien raidereita - yhteensä yli 2000 sivua vaatimuksia
24.06.2022Majakkalaiva Kemi avautuu yleisölle Kotkassa
24.06.2022Valentin Vaala -elokuvafestivaali tuo suomalaisen elokuvan nostalgian maaseudulle
24.06.2022EU:n kulttuurin ja luovan alan keskus perustetaan Suvilahteen
24.06.2022Törnävän kesäteatterissa Seinäjoella nähdään jälleen Broadway-musikaalikomedian Suomen kantaesitys
23.06.2022Mikkelissä Naisvuoren kesäteatterissa musiikkikomedia " Mitä kuuluu Marja-Leena?"
22.06.2022Oulussa kesäteatterissa musiikkinäytelmä Laila Kinnusesta
21.06.2022Mikael Gabriel ja Juha Tapio yllättävät yhteissinglellä

Siirry arkistoon »