Mikael Gabriel ja Juha Tapio yllättävät yhteissinglellä

21.06.2022

Kompassi by Mikael Gabriel & Juha Tapio on Amazon Music Unlimited

5star_2.jpg

Mikael Gabriel ja Juha Tapio yhdistivät voimansa ja yllättävät juuri julkaistulla yhteissinglellä nimeltään Kompassi

Raikkaasti ja vastustamattomasti eteenpäin rullaava single kehottaa luottamaan omaan sydämeen kompassina.

Kappaleen tunnelma on kesäisen kevyt, mutta antaa lyriikoillaan myös ajattelemisen aihetta, kuten molempien artistien tyyliin sopii.

Voit kuunnella kappaleen täältä

Mikael Gabrielin edellinen albumijulkaisu oli Elonmerkki viime vuodelta. Albumiraitaan Tokio tehty, Karim Sahebin ohjaama musiikkivideo toi artistille Emma-palkinnon tänä vuonna.

Miklun viimeisin singlejulkaisu oli isoksi Spotify-hitiksi tänä keväänä noussut Nallekarkit, johon saatiin niin ikään Karim Sahebin käsialaa ollut Matrix-henkinen musiikkivideo. Nallekarkeilla vieraili JVG.

Kesällä Miklu keikkailee ympäri Suomea ja hänet nähdään mm. Justin Bieberin lämmittelijänä Kaisaniemessä 9.8.

Juha Tapio julkaisi edellisen albuminsa Pieniä taikoja vuonna 2019, jonka jälkeen hän jäi tauolle suoraan loppuunmyydyn Hartwall Arenan lavalta. Juha Tapio palasi tauolta syyskuussa 2021 uransa isoimmalla Spotify-hitillä Valitsisin sut ja tänä keväänä hän julkaisi kantaaottavan Vaadin rauhaa -singlen.

Artisti on keikoilla läpi kesän: hänen keikkakesänsä huipentuu Ratinan Stadionilla, Tampereella lauantaina 6.8.

- ”Oli aikakin, että tuli tilaisuus tehdä jotain yhdessä! Mutta semmosta se on: tilaisuuksia tulee ja niihin haluaa tarttua, kun pitää sydäntä kompassina”, kommentoivat artistit yhteisbiisiä.

27.06.2022Spede Pasasen klassikkoelokuvasta Hirttämättömät nähdään syksyllä uusi versio
24.06.2022Tanssilavat kehittävät yhteishankkeessa elämyspalveluja matkailijoille
24.06.2022Weekend Festival paljastaa tämän vuoden artistien raidereita - yhteensä yli 2000 sivua vaatimuksia
24.06.2022Majakkalaiva Kemi avautuu yleisölle Kotkassa
24.06.2022Valentin Vaala -elokuvafestivaali tuo suomalaisen elokuvan nostalgian maaseudulle
24.06.2022EU:n kulttuurin ja luovan alan keskus perustetaan Suvilahteen
24.06.2022Törnävän kesäteatterissa Seinäjoella nähdään jälleen Broadway-musikaalikomedian Suomen kantaesitys
23.06.2022Mikkelissä Naisvuoren kesäteatterissa musiikkikomedia " Mitä kuuluu Marja-Leena?"
22.06.2022Oulussa kesäteatterissa musiikkinäytelmä Laila Kinnusesta
21.06.2022Mikael Gabriel ja Juha Tapio yllättävät yhteissinglellä

Siirry arkistoon »