Suomen Filmikamari ry täytti sata vuotta

25.01.2023

Suomen Filmikamari ry täytti sata vuotta  11. tammikuuta. Filmikamari perustettiin 11.1.1923 nimellä Suomen Biografiliitto.

Filmikamarin satasia juhlitaan juhlavuoden aikana monin tavoin, elokuvayleisöllekin on luvassa juhlavuoden yllätyksiä.

–  "Ennen koronavuosia suomalaisten elokuvakäynnit olivat jatkuvasti parhaita 40 vuoteen. Filmikamari pitää suomalaisen elokuvan ja suomalaisten elokuvateattereiden näkymiä edelleen vahvana, mutta hyvän yleisösuhteen eteen pitää tehdä väsymättä työtä", toteaa Filmikamarin toimitusjohtaja Tero Koistinen.

Perustettaessa Biografiliiton tarkoituksena oli vahvistaa elokuva-alan edunvalvontaa, jota ei aikaisemmin elokuva-alalla yhdessä tehty. Liiton avulla haluttiin muun muassa estää elokuvateattereiden valtiollistamispyrkimykset.

Esimerkiksi vuonna 1918 oli kirkolliskokous ehdottanut elokuvien ottamista valtion monopoliksi tai ”niiden saattamista muulla tavoin tehokkaan tarkastuksen ja valvonnan alaisiksi.”

Keskusjärjestöksi Biografiliitto muuttui vuonna 1939, jolloin liiton nimeksi vaihdettiin Suomen Filmikamari – Finlands Filmkammare ry ja järjestöt hyväksyttiin jäseniksi.

Elokuvateatterit ja elokuvalevittäjät olivat perustaneet omat liittonsa 1930-luvulla (nykyiset Suomen elokuvateatteriliitto – SEOL ry ja Suomen elokuvatoimistojen liitto ry). Elokuvien ”valmistajat”, siis elokuvatuotantoyhtiöt, perustivat Suomen Filmivalmistajien liiton 1940-luvulla.

Filmikamarilla ja sen jäsenjärjestöillä on ollut pitkäaikainen vaikutus suomalaiseen elokuvapolitiikkaan, elokuva-alaan ja lainsäädäntöön. Järjestöt ovat olleet perustamassa muun muassa keskitettyä elokuvien tarkastustoimintaa, Suomen elokuva-arkistoa, Suomen elokuvasäätiötä, Tekijäinoikeuksien tiedotus- ja valvontakeskus ry:tä, Luovat ry:tä ja Koulukinoyhdistystä.

Historiansa aikana Filmikamarissa on ollut useita jäsenliittoja. Muun muassa kinoteknisillä yrityksillä on ollut oma yhdistyksensä, samoin mainoselokuvayhtiöillä sekä elokuvakiertueilla.

Tällä hetkellä Filmikamarin jäseniä ovat Suomen elokuvateatteriliitto – SEOL ry (167 teatteria, joissa on 353 teatterisalia) ja Suomen elokuvatoimistojen liitto ry eli elokuvien levittäjät ja maahantuojat (24 jäsenyritystä, niin teatterilevitystä kuin tallennelevitystä harjoittavaa yritystä).

(Teksti © Suomen Filmikamari – Finlands Filmkammare ry)

30.01.2023Kaarlen palkinnot Ann-Christin Antellille, Marttaliitolle, Marja Luomalle ja Sampsa Peltoselle
30.01.2023Hannu Paloniemen Lumiluolapoika on omakohtainen romaani äidin menettämisestä
30.01.2023Ympäristömyrkkyjä, loisia ja lobbaamista - Vieras laji on tyrmäävä paljastuskirja norjalaisesta lohibisneksestä
30.01.2023Sisu oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
29.01.2023Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin? - Juliet Jonesin Sydän yllättää 40-vuotisjuhlakiertueella
27.01.2023Jenni Poikelus ja Riku Rantala luotsaavat lauantai-iltojen uutta Hengaillaan-ohjelmaa
26.01.2023Alman tähän mennessä henkilökohtaisin kappale "Hey Mom Hey Dad" on julkaistu
25.01.2023Kaija Koo valloittaa Helsingin Olympiastadionin elokuussa
25.01.2023C Moren uutuussarja Poromafia kertoo pohjoista hallitsevan perheen sisäisestä valtataistelusta
25.01.2023ZOV on järkyttävä kuvaus Ukrainan sodasta venäläisen sotilaan silmin

Siirry arkistoon »