130-vuotisjuhlanäyttely Martta Wendelinin taiteesta avautuu Valamossa

03.03.2023

Valamon luostari | Arkisto

Kuvittaja ja taidemaalari Martta Wendelinin (1893-1986) syntymästä tulee kuluneeksi 130 vuotta tänä vuonna.

5. maaliskuuta avautuva Martta Wendelin – Kultahiekkaa ihmisten poluille -näyttely Valamon luostarin näyttelytilassa Heinävedellä on juhlavuoden päänäyttely. Näyttely täydentää kuvaa rakastetusta taiteilijasta esittämällä hänen maalaustaiteensa parhaita teoksia kuvitustuotannon ohella.

martta-wendelin_valamo_2.jpg

Martta Wendelin: Tyttö ja poika ihailevat tähtitaivasta, peiteväri 1954, Suomen Tuberkuloosin vastustamisyhdistyksen joulukortti

 Kuva © Museokuva/ Tuusulan taidemuseo

Martta Wendelin oli tunnetuimpia suomalaisia kuvittajia 1900-luvun alkupuoliskolla. Hänen kuvitustensa rauhallinen tunnelma, kodin ja perheen elämää aidosti kuvaavat aiheet ovat olleet tärkeitä suomalaisille. Suomalaisen elämäntavan idylli vuodenaikojen ja kalendaaristen juhlien vaihteluissa välittyi etenkin Kotilieden kansissa.

Wendelinin tuotanto koostuu yli 400 kirjankansikuvituksesta, 3000 kirjojen sisäkuvituksesta, 1000 postikortista, 300 Kotilieden kansikuvasta sekä yli 1000 lastenlehden kuvituksesta – yhteensä yli 6000 kuvituksesta.  

Martta Wendelin syntyi Kotkan Karhulassa 23.11.1893 sahanhoitajan perheeseen. Hän opiskeli yliopiston piirustussalilla Helsingissä Eero Järnefeltin oppilaana vuosina 1910–16.

Työura kuvittajana alkoi WSOY:llä Porvoossa vuonna 1919. Taidemaalari Akseli Gallen-Kallela oli Wendelinin esimiehenä lyhyen ajan 1920-luvun alussa ja opasti myös öljyvärimaalauksessa.

Vuodesta 1925 alkaen Martta Wendelin muutti takaisin Helsinkiin ja ryhtyi tekemään töitä myös muille kustantajille. Syksyllä 1937 hän muutti Tuusulaan Lotta Svärdin ylläpitämään täysihoitolaan ja asettui asumaan vuokraamaansa Suopellon huvilaan keväällä 1938.

Oma taiteilijakoti valmistui Annivaaraan vuonna 1947. Kauniin puutarhan ympäröimässä kodissaan Wendelin asui kasvattityttärensä Helenan ja tämän perheen kanssa.

Martta Wendelinillä oli myös laaja tuotanto taidemaalarina. Näyttely jakaantuu itsenäisiin teemoihin kuten Kukat, Valamo & Karjala, Maisemat, Muotokuvat ja Kuvitukset.

Kukat ja puutarhanhoito tulivat vanhemmiten Wendelinille tärkeiksi, ja rakkaus kukkiin välittyy hänen maalauksistaan. Muotokuvamaalarina hän noudatti opettajansa Eero Järnefeltin oppeja ja kuvasi ilmeikkäästi mallinsa miljöömuotokuvina – olivat nämä sitten vieraita, ystäviä tai perheenjäseniä.

Italian matkalla 1927 valmistui helene schjerfbeckmäinen öljymaalaus Vedenkantajatyttö Taorminassa. Maisemamaalarina Wendelin maalasi upeimmat aiheensa paitsi Italian matkallaan Sisiliassa ja Roomassa, myös Tuusulanjärven näkymistä 1940-luvulla jatkaen järven aiempien kuvaajien, Pekka Halosen ja Eero Järnefeltin jalan jäljissä. Järvimaisema Kuusamosta (öljy 1968) on vaikuttava ja pelkistynyt myöhäiskauden teos. 

Pastellimaalarina Martta Wendelin oli hyvin taitava värinkäyttäjä. Hienoimpia pastellimaalauksia on taiteilijan oman kodin Annivaaran puutarhassa maalattu Lapset puutarhassa (1959).

martta-wendelin_valamo_3.jpg

Martta Wendelin: Lapset puutarhassa, pastelli 1959,

Kuva © Museokuva/ Tuusulan taidemuseo

Uransa loppuvaiheessa suosittu muotokuvamaalari samoin vangitsi elävästi malliensa piirteet muotokuviin aluksi luonnostellen pastellivärein. Taiteilija sai myös kukat hehkumaan eri väreissä liki impressionistisesti pastelliliitua käyttäen. 

Näyttelyn kuraattoreina ovat olleet näyttelyamanuenssi Päivi Ahdeoja-Määttä ja kulttuurintuottaja Liisa Heikkilä-Palo. Suomen Kulttuurirahasto on tukenut näyttelyn järjestämistä. Näyttely on Martta Wendelin Seuran, Valamon luostarin sekä Tuusulan Museon yhteistuotantoa.

martta-wendelin_valamo_5.jpg

Martta Wendelin: Kirkko, peiteväri 1938, Valamo-korttioriginaali,

Kuva © Museokuva/ Tuusulan taidemuseo

Martta Wendelin matkusti Valamon luostarisaarelle Laatokan Karjalaan kolmena kesänä 1934-36. Ensimmäisen käynnin jälkeen hän kuvasi paikkaa ystävälleen: 

”Niin olen ollut Valamossa. Ja miten ihana oli olo Siellä. Olen vieläkin sen lumoissa, ja vaikea on taas tottua tähän länsimaiseen kulttuuriin (…) kaiken sen rauhan, hartauden, ihanan luonnon ja ihmisten yksinkertaisen ystävällisyyden jälkeen.” 

Wendelin vierailujen aikana valmistui lyijykynäpiirustuksia, akvarelli- ja pastellimaalauksia luostarin miljööstä. Valamo-postikortit Wendelin viimeisteli vuonna 1938, ja niiden tuotolla oli tarkoitus tukea luostarin kesäsiirtolaa ja koulukotitoimintaa.

Lähes koko painos tuhoutui talvisodan alussa 1939. Muutamia aiheita Wendelin toteutti myös itsenäisinä öljymaalauksina kuten Lehtokuja vierasmajaan ja Sisäkuva katedraalista.  

Kesällä 1985 Martta Wendelin vieraili vielä ystäviensä kanssa Heinävedellä Uudessa Valamossa. Vierailusta on jäljellä kaitafilmitallenne.

Wendelin oli osaltaan tukenut uuden luostarin rakentamista, kun vuonna 1974 otettiin Valamon Ystävät ry:n toimesta uusintapainos Valamo-korteista. Kortteja painettiin 120 000 kappaletta, eikä Wendelin velottanut mitään tekijänoikeuspalkkiota.

Valamon luostarin pääkirkko talvella.

Valamon munkkiluostari on ortodoksisen uskonelämän ja kulttuurin elävä keskus. Heinävedellä sijaitseva luostari ottaa vieraita vastaan ympäri vuoden. Nykypäivän ihmiselle luostarin levollinen ilmapiiri ja ympäröivä luonto tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden rauhoittumiseen kaukana kaikesta kiireestä.

Valamon munkkiluostarin veljestö elää hengellistä yhteisöelämää, joka pohjautuu ortodoksisen kirkon askeesin perintöön. Vanhan perinteen mukaan luostarin tulee elättää itse itsensä.

Nykyisin Valamon pääelinkeino on matkailu: luostarissa käy vuosittain kymmeniä tuhansia vieraita, ja kaikki matkailusta saadut tuotot käytetään suoraan luostarin ylläpitoon ja kehittämiseen.

www.valamo.fi

28.03.2024Viime kesänä - ELOKUVA-ARVOSTELU
28.03.2024Teoston ennätysvuosi 2023 - tekijänoikeuskorvaukset nousivat 83,8 miljoonaan euroon
28.03.2024Liikunta- ja kulttuuriedun suosituin kohde ovat viihteen pääsyliput - Museokortti jo 4. suosituin
28.03.2024Yleisradion tulevan kesän audiodraama Maarit - nälkää ja rakkautta kertoo Maarit Hurmerinnasta
28.03.2024Supersuositun Benjamin Ingrosson odotettu jättikonsertti vihdoin Pohjanmaalle
28.03.2024Palkittu Oopperan ja Baletin areenakiertue saavutti uusia yleisöjä
26.03.2024Yläkoulumaailmaan sijoittuva Sori siitä -draamasarja pureutuu luokkaeroihin ja eriarvoisuuteen
26.03.2024YleXPop ja Radio Suomen kesäkonsertti järjestetään tänä vuonna Seinäjoella
26.03.2024Runoilijan paluu olympialaisiin - Suomi on runoilun hallitseva olympiavoittaja
26.03.2024Sirpa Kähkösen käsikirjoittama musiikkinäytelmä UKK saa kantaesityksensä lokakuussa Musiikkiteatteri Kapsäkissä

Siirry arkistoon »