ALMA julkaisee toisen studioalbuminsa nimeltä "Time Machine" huhtikuussa

21.03.2023

ALMA julkaisee toisen studioalbuminsa nimeltä Time Machine 21. huhtikuuta. Uudelta albumilta löytyvät lisäksi jo julkaistut kappaleet I Forgive Me, Everything Beautiful ja Summer Really Hurt Us.

Näistä Summer Really Hurt Us on saavuttanut kansainvälisen radiosuosion – kappale soittolistattiin Iso-Britannian BBC Radio 2 -kanavalle, jonka seurauksena kappale nousi UK:n virallisella radiolistalla aina sijalle kahdeksantoista. Suomessa kappale on tällä hetkellä radiolistan sijalla yksitoista.

Tulevalla Time Machine -albumilla ALMA yhdistelee elementtejä, jotka ovat saaneet vaikutteita Elton Johnin, MGMT:n ja ABBAn musiikista. Albumi on tuotettu ALMAlle tyypillisellä asenteella, intensiteetillä ja upeaa ääntä korostaen.

Kun ALMAn debyyttialbumi Have U Seen Her? syntyi eri puolilla maailmaa pidettyjen sessioiden tuloksena, tulevan albumin kohdalla ALMA pysyi intiiminä ja äänitti levyn Ruotsissa nuorten naiskollegoidensa Elvira Anderfjäldin (Taylor Swift, Tove Lo) ja Tove Burmanin (Au/Ra, Anna of the North) kanssa.

Mukana levynteossa oli myös Fat Max (The Weeknd, Maisie Peters) ja Decco (Dua Lipa, Selena Gomez). Tämä oli henkilökohtaisempi lähestymistapa, jonka ansiosta hän pystyi todella tuomaan sisäiset tunteensa esiin.

Erityisen voimakas innoittaja albumille on ollut hänen kaksoissiskonsa Anna. Kaksikko oli vuosikausia erottamattomia, mutta aikuisuuden tuomat vaatimukset johtivat siihen, että ALMAn sisko joutui kulkemaan eri tietä – muutos, jonka kanssa laulaja todella kamppaili.

ALMA kertoo albumista seuraavasti:

- ”Time Machine -albumilla palaan ajassa taaksepäin ja tutkin mun elämän kohokohtia ja varjopuolia. Tän albumin keskeinen viesti on oman äänen löytäminen. Se on paluu alkuun, oman arvon tunteminen ja se, että elää enemmän. Jokainen kappale on kuin rehellinen keskustelu mun päässä. Joskus mun perheeni kanssa, joskus tyttöystäväni Natalian kanssa, joskus jopa vanhojen luokkatovereideni kanssa. Joskus keskustelut ovat tuskallisempia ja syvällisempiä, joskus kevyitä ja ironisia. Se on rehellistä, kiihkeää, in-your-face -asennetta.”

’Time Machine’ -levyllä ALMA on luonut vaikuttavia pop-bängereitä, mutta projekti edustaa hänelle jotain vieläkin tärkeämpää. ALMA lisääkin:

- ”Nykypäivän musiikkimaailmassa tuntuu, että suoratoistoluvut ovat ainoa asia, joilla on merkitystä. Olin iloinen, että löysin ympärilleni nää ihmiset, jotka halusivat aidosti puskea nää stoorit ulos musta. He näki mun ihon alle heti ensimmäisestä päivästä lähtien. En voinut piiloutua vaan siistien sanoitusten taakse – ja oon siitä ikuisesti kiitollinen.”

Tulevana kesänä ALMA lähtee kiertueelle ja hänet tullaan näkemään muun muassa Tove Lon mukana Euroopan kiertueella, sekä Suomessa useilla festivaaleilla.

Kuva ©  Warner Music Finland

ALMA julkaisi musiikkivideon uransa henkilökohtaisimmalle kappaleelleen Hey Mom Hey Dad, jonka voi katsoa tästä

07.06.2023Jännitys ja arvoitukset viehättävät lukijoita - tämä viikko on Dekkariviikko
07.06.2023Tampereen Komediateatterissa riemukas menestyskomedia maailmalta: Yksi mies, kaksi pomoa
07.06.2023Keisarin uudet vaatteet Karkkilassa
07.06.2023Helsingin kulttuurikeskukset hemmottelevat kaupunkilaisia maksuttomalla kesäohjelmalla
07.06.2023Megasuosittu DJ-tuottaja Armin van Buuren esiintyjäksi Radio Nova Festivaalin päälavalle
07.06.2023Uutuuskirja paljastaa, minkälaista on suomalaisen eliittiseuralaisen samppanjan ja seksin täyteinen arki
06.06.2023Heinähattu ja Vilttitossu seikkailevat Laajasalon Huvilateatterissa
06.06.2023Petri Kankaan Harhautus on kylmäävä trilleri, jossa venäläiset vakoilevat Suomen maaperällä
06.06.2023Vapriikin kesän erikoiskierrokset alkavat
06.06.2023Odotettu kirja esittelee Suomen Pankin kokoelman - kansakunnan taideaarteen

Siirry arkistoon »