Rikoskirjailija Harri Nykänen on kuollut

23.03.2023

Harri Nykänen - Elina Ahlback Literary Agency – One of the leading Nordic  literary agencies

Rikoskirjailija Harri Nykäsen kuolemasta kertoi ensimmäinesä Helsingin Sanomat. Lehden mukaan Nykänen kuoli nopeasti edenneeseen sairauteen Helsingissä tiistaiaamuna. Hän oli kuollessaan 69-vuotias.

Harri Kalervo Nykänen (20. kesäkuuta 1953 Helsinki – 21. maaliskuuta 2023) oli suomalainen rikoskirjailija. Hän työskenteli rikostoimittajana Helsingin Sanomissa aina kesään 2001 saakka, jolloin hän ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi.

Kirjoissaan Nykänen kuvasi Helsingin alamaailmaa, sen toimintatapoja ja pelisääntöjä rikollisen silmin. Hänen päähenkilönsä olivat yleensä pikkurikollisia, pelureita ja ilmiantajia ja muita pieneläjiä, jotka toimivat lain rajamailla. Nykänen tunsi rikostoimittajan työnsä vuoksi aiheensa.

Raid | Yle Areena

Suosituimmaksi Nykäsen kirjoista nousivat 1990-luvulla ilmestyneet kolme Raid-kirjaa, joista tehtiin 12-osainen televisiosarja sekä vuonna 2003 valmistunut elokuva.

Nykänen omisti yhdessä  Jouni Tervon kanssa Pulitzer Oy -kustannusyhtiön. Yhtiössä Nykänen toimitti Barrikadi-sarjaa.[ Kustannusyhtiö Docendo osti yhtiön vuonna 2018. Nykänen oli osuuskuntamuotoisen kustantamo Crime Timen perustajajäsen.

Harri Nykänen | Kirjavinkit

Harri Nykänen oli kirjailijana erittäin tuottelias. Raidin lisäksi hän kirjoitti Ariel Kafka ja Johnny & Bantzo -sarjoja. Dekkareiden lisäksi Nykänen kirjoitti myös rikosaiheisia tietokirjoja.

Hän sai kaksi kertaa Suomen dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinnolla vuosina 1990 ja 2001.

(Teksti © Wikipedia)

07.06.2023Jännitys ja arvoitukset viehättävät lukijoita - tämä viikko on Dekkariviikko
07.06.2023Tampereen Komediateatterissa riemukas menestyskomedia maailmalta: Yksi mies, kaksi pomoa
07.06.2023Keisarin uudet vaatteet Karkkilassa
07.06.2023Helsingin kulttuurikeskukset hemmottelevat kaupunkilaisia maksuttomalla kesäohjelmalla
07.06.2023Megasuosittu DJ-tuottaja Armin van Buuren esiintyjäksi Radio Nova Festivaalin päälavalle
07.06.2023Uutuuskirja paljastaa, minkälaista on suomalaisen eliittiseuralaisen samppanjan ja seksin täyteinen arki
06.06.2023Heinähattu ja Vilttitossu seikkailevat Laajasalon Huvilateatterissa
06.06.2023Petri Kankaan Harhautus on kylmäävä trilleri, jossa venäläiset vakoilevat Suomen maaperällä
06.06.2023Vapriikin kesän erikoiskierrokset alkavat
06.06.2023Odotettu kirja esittelee Suomen Pankin kokoelman - kansakunnan taideaarteen

Siirry arkistoon »