Anastasia-musikaali teki historiaa Tampereeen Teatterissa19.05.2023
Tampereen Teatterissa viime lauantaina viimeiset esityksensä saanut Anastasia-musikaali oli suurmenestys. Musikaali sai Suomen ensi-iltansa syyskuun alussa, ja sitä esitettiin loppuunmyydyille katsomoille 164 kertaa. Anastasian taianomaisen tarinan näki yhteensä 75 197 katsojaa. - ”Milloinkaan aiemmin Tampereen Teatterin historiassa ei olla vastaavaa menestystä nähty. Anastasia-musikaali on ensimmäinen esitys, joka on yhtenä näytäntövuonna, syksystä kevääseen, saanut näin paljon katsojia”, kertoo teatterinjohtaja Mikko Kanninen. Kuva © Tampereen Teatteri Terrence McNallyn, Stephen Flahertyn ja Lynn Ahrensin luoma musikaali pohjaa Romanovien suvun ja keisari Nikolai II:n perheen kohtaloon, ja siihen liitettyyn kiehtovaan mysteeriin. - ”Uskoimme musikaaliin, mutta olihan se hienoa nähdä, miten katsomot esitys esitykseltä myytiin loppuun”, Kanninen kertoo. - ”Saimme vuoden aikana tuhansia ylistäviä katsojapalautteita. Musikaali kosketti ja viihdytti. Kaikkia sen osa-alueita kehuttiin. Onnistuimme myös luomaan ylöspanossa jotain sellaista taianomaisuutta, mitä ei oltu Suomen teattereissa aiemmin nähty.” Kuva © Tampereen Teatteri / Heikki Järvinen Musikaalin ohjauksesta vastasi tämän hetken musikaaliohjaajien kärkinimi Samuel Harjanne. Anastasian nimiroolissa loisti teatterin oma näyttelijä, valovoimainen Pia Piltz. - ”Musikaalimenestystä oli tekemässä näyttämöllä, orkesterimontussa ja eri osastoilla yli 150 ihmisen joukko. Heistä ihan jokainen ansaitsee kiitoksen”, Kanninen kiittelee. |