Tunnetun true crime -kirjan jatko-osa kysyy, mikä lopulta erottaa rikollisen ja poliisin

19.09.2023

Soluttautuja 2 - René Dahl Andersen; Laura Koskela (suom.) 9789511473084 -  Kansallinen Kirjakauppa

Kööpenhaminan huumepoliisin arki on täynnä rankkoja ratsioita, säälimättömiä rikollispomoja ja houkutuksia ajautua lain väärälle puolelle. Peitepoliisien henki on koko ajan hiuskarvan varassa.

Jatkuva väkivalta ja sen uhka raaistavat myös poliisia. Työssä joudutaan usein tilanteisiin, joissa asiakas tahallisesti provosoi tai käyttäytyy arvaamattomasti. Vaaditaan yhtä aikaa nopeaa tilannearviointia ja voimankäyttöä. Joskus tulkinta menee pieleen, tunteet ylikuumenevat, tai välttämättömäksi koettu väkivallankäyttö näyttää jälkikäteen pahalta.

Aina myöskään laki ei ole sen puolesta työtä tekevien puolella. Selvä rikostapaus voi vesittyä teknisten syiden takia ja pitkäkin työ uhkaa valua hukkaan. Silloin nousee esiin asenne, jonka mukaan tarkoitus pyhittää keinot. Kaduilla säännöt ja lait ovat joustavia, myös poliiseille.

Jos rikollisia napatakseen pitää itsekin tehdä pahoja tekoja, mitä tapahtuu omalle moraalikäsitykselle?

Soluttautuja oli vuoden 2022 true crime -tapaus, vereslihainen kertomus entisen huumepoliisi Rene Dahl Andersenin peitetehtävistä huumeliigojen sisällä. Nyt Andersen kertoo uusista järkyttävistä tapauksista lain harmaalla alueella.

René Dahl Andersen (s. 1972) toimi 20 vuotta Kööpenhaminan poliisivoimissa huumepoliisina, ilmiantajien koordinaattorina ja peitetehtävissä, johon hän sai pätevyyden FBI:n koulutuksessa. Hänen ensimmäistä kirjaansa Soluttautuja on Suomessa myyty 15 000 kappaletta ja siitä on tekeillä Netflix-sarja.

René Dahl Andersen: Soluttautuja 2 – Tositarinoita alamaailmasta ja peitepoliisin elämästä

Suomentaja: Laura Koskela

Äänikirjan lukija: Mikko Leskelä

Atena 2023

Painettu, e- ja äänikirja ilmestyvät 28. syyskuuta.

Tiedotteet | Atena

28.09.2023Viimeinen vuoro - ELOKUVA-ARVOSTELU
28.09.2023La Strada - TEATTERI-ARVOSTELU
28.09.2023Rakkaani Merikapteeni -elokuva sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa
28.09.2023Kirjailijoiden tulot jyrkässä laskussa
28.09.2023Suvi Teräsniska julkaisee uuden singlen ja lähtee konserttisalikiertueelle
27.09.2023Teatteriravintola Aulis aukeaa 4. lokakuuta - nimi on kunnianosoitus rakastetulle näyttelijälle ja hyvälle palvelulle
27.09.2023Toimittaja Sean Ricksille Miina Sillanpää -tunnustus
27.09.2023Silvia Hosseinin mehukas tietokirja vie eroottiselle aikamatkalle länsimaisen kirjallisuuden riettaimpiin kolkkiin
27.09.2023Suvi Teräsniska lähtee perinteiselle joulukonserttikiertueelle
27.09.2023Kuolleet lehdet oli viime viikonlopun katsotuin elokuva

Siirry arkistoon »