Rakkaani Merikapteeni -elokuva sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa

28.09.2023

Rakkaani merikapteeni - Nordisk Film Finland

Rakkaani Merikapteeni jatkaa menestystään maailmalla. Elokuva myyty mm. UK Netflixille. Espanjan, Australian, Irlannin, Iso-Britannian, Saksan ja Uuden Seelannin jälkeen vuorossa on Yhdysvaltain teatteriensi-ilta.

- ”Rakkaani merikapteeni omaa loistavan potentiaalin erityisesti vanhemman elokuvaväen keskuudessa. Yhdysvalloissa elää yli 32 miljoonaa amerikanirlantilaista, jotka ovat myös vahva kohderyhmä”, sanoo levitysyhtiön edustajan Brian Andreotti.  

Suomen elokuvateattereissa Rakkaani Merikapteeni on tähän mennessä kerännyt jo yli 123 000 katsojaa. Maaliskuussa 2023 elokuvalle voitti parhaan irlantilaisen elokuvan palkinnon Dublinin kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla.

Ohjaaja Klaus Härö painotti palkintopuheessaan, miten elokuva on sekä irlantilaisen, että suomalaisen elokuvantekemisen taidonnäyte. Elokuvan päätuotantoyhtiö, ohjaaja, elokuvaaja, käsikirjoittajat ja maskeeraussuunnittelija ovat kotimaisia elokuva-alan ammattilaisia. 

Rakkaani merikapteeni alkuperäiskäsikirjoituksen ovat kirjoittaneet menestyselokuvan Äideistä parhain kirjoittajat Kirsi Vikman ja Jimmy Karlsson. Elokuva kertoo vanhasta merikapteenista joka rakastuu kodinhoitajaansa. Miehen aikuinen tytär ei hyväksy suhdetta ja hän haluaa saada takaisin isän, jota hänellä ei koskaan ollutkaan. Rakkaani merikapteeni kertoo iättömästä rakkaudesta, anteeksiannosta ja välittämisestä.

Helsinkiläisen Making Movies Oy:n tuottaman ja Irlannissa kuvatun suomalaisen elokuvan pääosissa nähdään James Cosmo (Braveheart, Troija, Trainspotting, Game of Thrones), Bríd Brennan (Brooklyn, Hope Street) sekä Catherine Walker (House of Gucci). Elokuvan on ohjannut Jussi-palkittu ja Golden Globe -ehdokas Klaus Härö (Miekkailija, Äideistä parhain, Elämää kuoleman jälkeen). Elokuvan tuottavat Kai Nordberg ja Kaarle Aho. Elokuvan levittää Yhdysvaloissa Music Box Films ja pohjoismaissa Nordisk Film.

Elokuva sai ensi-iltansa Suomessa 30.9.2022 ja Yhdysvalloissa elokuva sai ensi-iltansa perjantaina 21.9.2023.

Kulttuuritähdet antoi aikoinaan elokuvalle 5 tähteä. 

5star_2.jpg

Elokuvan traileri

Tiedosto:Nordisk Films 2020 logo.png – Wikipedia

03.12.2023Koiramäen eläimet näyttelevät Ylen Joulukalenterissa
03.12.2023Radio Suomi uudistuu
02.12.2023Aarikka Oy täyttää 70 vuotta - juhlavuoden 2024 aloittaa upea muotinäytös
02.12.2023Yle Radio 1:n illat ja viikonloput uudistuvat - suosittu Muistojen bulevardi myös sunnuntaisin
01.12.2023Viisi vuotta täyttävä Oodi on kaupunkilaisten rakastama ja kansainvälisesti ihailtu tasa-arvon symboli - 10 miljoonaa kävijää tulee täyteen pian
01.12.2023Ville Hytönen jatkaa Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtajana
30.11.2023Kirjallisuuden Finlandia-palkinnot jaettiin tänä vuonna jo 40. kerran
29.11.2023Kuka tappoi bambin? - TEATTERIARVOSTELU
28.11.2023Jorma Tommila ja Karoliina Blackburn ovat vuoden näyttelijät
28.11.2023Marja-Leena Tiainen Kirjailijaliiton kunniajäseneksi

Siirry arkistoon »