Vem dödade bambi? - TEATTERIARVOSTELU20.11.2023
On kulunut 20 vuotta siitä, kun ryhmä lukiolaispoikia sekoitti idyllisen huvilakaupungin rauhan brutaalilla teollaan. Kaikki on unohdettu ja annettu anteeksi, olivathan he sentään hyviä jätkiä hyvistä perheistä. Nyt kaksi heistä aikoo tehdä elokuvan tapahtumista. Nukkuva hirviö herätetään henkiin. Kuva © Ernest Protasiewicz / Viirus Monika Fagerholmin pikkukaupunkiin sijoittuva romaani Vem dödade bambi? (Kuka tappoi bambin?) kuvaa brutaalia väkivaltarikosta pienessä kaupungissa. Tekijät pääsevät taustansa ja yhteiskunnallisen asemansa takia kuin koirat veräjästä. Vem dödade bambi? on kertomus siitä, kuinka kaikki yhteiskunnassamme periytyy. Ennen kaikkea etuoikeudet. Romaani palkittiin vuonna 2020 Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnolla. Jakob Öhrmanin tulkinta sijoittuu Vem dödade bambi? -elokuvan kuvauksiin ja jatkaa Viiruksen etuoikeuksia käsittelevien esitysten sarjaa. Jakob Öhrman tunnetaan kansainvälistä mainetta niittäneen Nya Rampen -teatteriryhmän jäsenenä ja on tämän hetken persoonallisimpia ja omaehtoisimpia ohjaajia Suomessa. Näyttämöllä nähdään rooleissa Maria Ahlroth, Martin Bahne, Elina Byholm, Ellen Forsström, Jan Haapanen, Vivi Kangasniemi, Iida Kuningas, Oskar Pöysti, Jessica Raita ja Maximilian von Renteln. (Teksti © Viirus) Kuva © Ernest Protasiewicz / Viirus Plussat:+ muutamia hyviä roolisuorituksia vanhemmilta näyttelijöiltä (Iida Kuningas, Martin Bahne ja Oscar Pöysti) + lavastus, muutama hieno näyttämökuva ja esityksen idea (joka olisi ollut huomattavasti onnistuneempi eri tavalla toteutettuna) sekä suomenkielisen tekstityksen moitteeton toimivuus Subtitle Mobilen kautta Miinukset:- esityksen väkivaltaisuus ja pitkä kesto (lähes 3 tuntia kestävä esitys oli uuvuttavaa katsottaavaa ja olisi kaivannut runsaasti tiivistämistä - nyt kaikkea oli aivan liikaa ja aivan liian kauan) - ei korvaa itse romaanin lukuelämystä ja esitys keskittyykin romaanin ulkopuoliseen eli elokuvan tekemiseen pelkästään ja itse kirjaa ja tarinaa lukemattoman katsojan oli ajoittain vaikeaa ymmärtää missä mennään ja miksi). Teatteriin tullessaan katsoja odottaa näkevänsä näyttelijäntyötä nimenomaan näyttämöllä - ei 80 % videokameroiden ja videokuvien kautta. - nuorisojoukon heikohko roolityö (ainostaan Jan Haapanen oli sisäistänyt roolinsa ja hänellä on luontaista lavakarismaa) Marko Kilpilampi / Kulttuuritähdet Vem dödade bambi? Teatteri Viiruksessa 24. marraskuuta 2023 saakka. Kesto 2 tuntia ja 50 minuuttia Liput 18 - 33 € täältä Esitys tekstitetään ruotsiksi, suomeksi ja englanniksi. Kuva © Ernest Protasiewicz / Viirus |