Yle Radio 1:n illat ja viikonloput uudistuvat - suosittu Muistojen bulevardi myös sunnuntaisin

02.12.2023

Vapaus ajatella. Yle Radio 1

Vuonna 2024 Yle Radio 1 jatkaa Suomen monipuolisimpana puheohjelmien ja kulttuurisisältöjen kanavana.

Kanavan rakastetuin musiikkiohjelma Muistojen bulevardi saa uuden lähetysajan sunnuntaina, joten ensi vuonna ikivihreiden parissa voi viihtyä viikon jokaisena päivänä.

Sunnuntaisin Muistojen bulevardi lähetetään kello 11, kun taas muina päivinä ohjelma tulee radiosta jo aamulla yhdeksältä.

Lisäys musiikkiohjelmistoon on sekin, että uutta musiikkia kuullaan lauantaisin Uudet levyt -ohjelmassa, jossa vuoroviikoin esitellään klassisen musiikin ja etnomusiikin, etenkin suomalaisen kansanmusiikin, uusia tallenteita.

Saman genren musiikkia esitellyt Sydänjuurilla-ohjelma päättyy, mutta suomalaisen ja pohjoismaisen kansanmusiikin esittely lisääntyy viikoittaisissa Keinuva talo ja Tuuli Saksalan keidas -ohjelmissa. Lisäksi Radiossa lähetetään suoria kansanmusiikkikonsertteja ja tallenteita kansanmusiikkitapahtumista.

Yle Radio 1:n äänimaailma uudistuu vaiheittain 8.1.2024 alkaen. Uudistus kunnioittaa kanavan tyyliä ja yhtenäistää kanavan kuulokuvaa. Uusi äänimaailma koostuu erilaista tunnuksista, välikkeistä ja lyhyistä sävelmaailmoista, jotka soittaa Radion sinfoniaorkesteri. Äänimaailman sävellykset on tehnyt Ylen soundipäällikkö, säveltäjä ja kosketinsoittaja Petri Alanko.

Yle Radio 1:n kuuluvuutta parannetaan alkuvuonna 2024. Kanavan FM-lähetys on vuosikausia kuulunut heikosti osassa Suomea.

Tulossa on muutoksia radiotaajuuksiin osassa Suomea, kun Yleisradio pääsääntöisesti luopuu Yle Puheen aiemmin käyttämistä FM-taajuuksista. Niistä osa siirretään Ýle Radio 1:n käyttöön, minkä vuoksi taajuuksiin tulee lisäyksiä tai muutoksia osassa Suomea alkuvuonna 2024. Parannus koskee viittä kaupunkia: Hämeenlinna, Joensuu, Oulu, Porvoo ja Raahe.

Ohjelmistossa muutamat tutut ohjelmat saavat uuden lähetysajan. Esimerkiksi tiistai-iltaisin kello 19 uutisten jälkeen aukeavat Radioteatterin ovet. Sunnuntaisin aikaistetaan Jazzklubin lähetysaikaa, joten letkeästä musiikista pääsee nauttimaan kolmeksi tunniksi jo kello 17.10 alkaen.

Vuonna 2024 Yle Radio 1 lisää puheohjelmien uusintoja etenkin iltoihin. Tällä pyritään vastaamaan Yle Puhe -kanavan päättymiseen. Joka ilta kello 21.05 alkaen kanavalla kuulee laadukkaita asia- ja tiedeohjelmia. Iltauusinnan saavat muun muassa Tiedeykkönen, Elävä historia, Brysselin kone ja Sari Valto.

Kaikki ohjelmistomuutokset astuvat voimaan 8. tammikuuta 2024 alkaen.

Yle Radio 1 – Wikipedia

04.10.2024Pepe - ELOKUVA-ARVOSTELU
03.10.2024Matilda -musikaali - TEATTERIARVOSTELU
04.10.2024Kuusi huomattavaa elokuvaa kilpailee arvostetusta Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2024 elokuvapalkinnosta
03.10.2024Ylen Uuden Musiikin Kilpailuun lähetettiin ennätysmäärä biisejä
03.10.2024Ranskan suosituimman kirjailijan Guillaume Mussolta uusi dekkari on tarina kirjojen voimasta
03.10.2024Toivo Kuulan lauluista ensimmäinen kattava yleisesittely
03.10.2024Puuvillatehdas-trilogian maailmaan sijoittuvat joulutarinat julkaistaan painettuna yhteisniteenä lukijoiden toiveesta
03.10.2024Ylen Uuden Musiikin Kilpailun liput varattiin heti loppuun
03.10.2024Suomen Spotifyn kuunnelluimpien artistien kärkeen viime viikkojen aikana noussut Turisti julkaisi neljännen albuminsa
03.10.2024Benjamin julkaisi uuden singlen

Siirry arkistoon »