Tampereen Teatterin syksyn 2024 ohjelmisto levittäytyy ympäri kaupunkia09.02.2024
Tampereen Teatterin syysohjelmisto koostuu viidestä ensi-illasta. Jo aiemmin julkistetun J.R.R. Tolkienin Taru Sormusten herrasta -suurtuotannon lisäksi nähdään Leea Klemolan Vaimoni, Casanova, Arttu Soilumon Tampereen sateenkaarihistoriaan tutustuttava Peltienkelit, Juha Itkosen Ihmettä kaikki -romaaniin perustuva uusi näytelmä sekä Suomeen vihdoin rantautuva maailmanmenestyskomedia Hiuskarvan varassa. Ensi-illat levittäytyvät uusiin ja vanhoihin tiloihin ympäri kaupunkia. Tampere-talon Iso sali: Taru Sormusten herrastaTampereen Teatterin, Tampere-talon ja Tampere Filharmonian uusi suurtuotanto J. R. R. Tolkienin rakastetusta klassikosta Taru Sormusten herrasta™ saa maailman kantaesityksen Tampere-talon Ison salin näyttämöllä 23. elokuuta. Ainutlaatuisessa suurtuotannossa yhdistyvät ikimuistoinen teatteritaide, Tuomas Kantelisen uusi teosta varten säveltämä ja Tampere Filharmonian esittämä musiikki sekä Sorin Sirkuksen sirkustaide. Päärooleissa nähdään mm. Ella Mettänen (Frodo), Antti Reini (Aragorn), Ville Majamaa (Gandalf) ja Risto Korhonen (Klonkku). Teatterinjohtaja Mikko Kannisen ohjaama suurteos on kiinnostanut katsojia kovasti jo etukäteen, ja siihen on myyty jo 30 000 lippua. Esityksiä on yhteensä 35 kappaletta. Frenckell-näyttämö: Vaimoni, CasanovaFrenckell-näyttämön syyskauden avaa 4. syyskuuta Leea Klemolan näytelmä Vaimoni, Casanova. Klemolan tuotannolla on erityinen asema Tampereen Teatterissa, jossa hänen Arktisen trilogiansa kaikki neljä osaa Kokkola, New Karleby, Kohti kylmempää sekä Arktiset leikit on kantaesitetty. Klemola kertoo näytelmästään: ”Vaimoni, Casanova on kertomus Jukka Merenmiehen vaimon, 60-vuotiaan näyttelijä Kyllikki Lallan, työhön paluusta Casanova-näytelmän harjoituksiin pitkän sairasloman ja seksuaalisten häirintäsyytteiden jälkeen. Vaimoni, Casanova on näytelmä rakkaudenkaipuusta ja kivusta, sekä tuhoon tuomitusta yrityksestä pysyä kohtuudessa ja hyvässä käytöksessä.” Tämän teatteriin sijoittuvan raadollisen hauskan, Klemolan sanoin eroottisen komedian, ohjaa Antti Mikkola. Rooleissa nähdään Mari Turunen, Matti Hakulinen, Lari Halme, Katriina Lilienkampf ja Kai Vaine. Esityksellinen kaupunkikierros: PeltienkelitArttu Soilumon sooloesitys muuttaa Tampereen keskustan queer-näyttämöksi. Teatterin, esitystaiteen ja kaupunkikierroksen yhdistävä Peltienkelit sukeltaa syvälle Tampereen sateenkaarihistoriaan. Tampereen Teatterin Uudet näyttämöt -formaatin alle taipuva aivan uudenlainen esityskokemus saa ensi-iltansa 2. lokakuuta. - “Mä olen asunut lähes aina Tampereella. Tätä mä kutsun mun kotikaupungiksi. Mä en oo kuitenkaan koskaan aatellu että Tampere olis erityisen queer kaupunki”, kertoo Soilumo. - ”Tampereen sateenkaarihistoria on tuntunut olevan itelleni jotenkin piilossa, joten mä halusin alkaa tutustumaan siihen. Ja sit mä innostuinkin siitä ihan homona.” Esityksessä tutustutaan todellisiin paikkoihin ja ihmisiin ja kuljetaan kirjaimellisesti halki Tampereen keskustan ja vuosikymmenten, 30-luvulta tähän päivään asti. Kierros alkaa Eteläpuistosta ja päättyy monen mutkan kautta Tammelaan. Noin kolmen kilometrin pituinen reitti kuljetaan kävellen. Frenckell-näyttämö: Ihmettä kaikkiFrenckell-näyttämöllä saa 17. lokakuuta kantaesityksen kirjailija Juha Itkosen ja ohjaaja Hilkka-Liisa Iivanaisen yhteistyönä syntynyt uusi näytelmä Ihmettä kaikki. Se pohjautuu tekijöidensä omakohtaisiin kokemuksiin ja Itkosen vuonna 2018 julkaistuun samannimiseen romaaniin. Eräänä yönä Ruusu ja Lauri Laaksosen elämä horjahtaa. Kolmannen lapsen odotus ja hyvin etenevä raskaus saa odottamattoman käänteen. Alkaa Laaksosten elämän mullistava vuosi. Juuri kun kaikki alkaa tyyntyä, elämä tarjoaa vielä uuden yllätyksen. - "Ihmettä kaikki on omakohtainen romaani hyvin erityisestä jaksosta elämässäni”, Juha Itkonen kertoo. - ”Olemme perheenä eläneet kaikki ne hetket, joita kirjassa kuvaan. Kun tällainen teos kääntyy teatteriesitykseksi, se tietenkin loittonee minusta ja meistä. Silti se tuntuu myös näyttämöllä varmasti tutulta, kenties vähän liiankin. Jotkut muistoista ovat raskaita. Kuitenkin universumin laatima käsikirjoitus vie tässä onnellisessa tapauksessa pimeyden kautta kohti valoa. Ihmiselämä on yhtä aikaa pelottavan hauras ja ihmeellisen sitkeä." Esityksen ohjaa Hilkka-Liisa Iivanainen. Rooleissa nähdään Ilona Pukkila, Toni Harjajärvi, Katriina Lilienkampf, Matti Hakulinen ja Mari Turunen. Tuulensuun Palatsi: Hiuskarvan varassaMaailmanmenestyskomedia Hiuskarvan varassa (Shear Madness) saa Suomen ensi-illan 14. marraskuuta Tuulensuun Palatsissa. Paul Pörtnerin, Bruce Jordanin ja Marilyn Abramsin komedia on kupliva sekoitus hulvatonta komiikkaa, virtuoosimaista näyttelemistä, niskavilloja karmivaa jännitystä ja murhamysteerin ratkaisua. Tapahtumapaikkana on parturikampaamo. Kesken hiustenpesun ja föönin suhinan tapahtuu järkyttävä rikos. Johtolankoja vilisevä tarina saa uuden kierteen yleisöstä, joka pääsee kuulustelemaan epäiltyjä ja ratkaisemaan rikoshistorian hauskinta murhamysteeriä. Huippusuositun komedian on maailmalla nähnyt jo 14 miljoonaa katsojaa. Näytelmä on käännetty 30 kielelle ja se on yli 40 yhtäjaksoisella esitysvuodellaan päässyt myös Guinnessin ennätystenkirjaan Pohjois-Amerikan historian pisimpään pyörineenä näytelmänä. Komedian ohjaa Sakari Hokkanen ja rooleissa nähdään Ville Majamaa, Elina Rintala, Lasse Viitamäki, Risto Korhonen, Arttu Ratinen ja Elisa Piispanen. Frenckell-näyttämön vierailutOman ohjelmiston lisäksi Frenckell-näyttämöllä nähdään myös vierailuesityksiä. Avioliittokomedia Likapyykkiä tuo lavalle Nina Tapion ja Lari Halmeen. Circo Aereo & Race Horse Companyn uudessa fyysistä komediaa ja nykysirkusta yhdistävässä Etsivät-esityksessä lavan valtaavat Marc Gassot ja Kalle Lehto. |