Elisa jatkaa satsauksiaan kotimaiseen draamaan - neljä uutta Elisa Viihteen alkuperäissarjaa

24.02.2024

Elisa Viihde Premium

Elisa satsaa edelleen kotimaisiin draamasarjoihin merkittävästi. Mies joka kuoli -sarjan uuden kauden kuvaukset ovat juuri startanneet. Myös suositut Ivalo ja Pohjolan laki saavat jatkokaudet, joiden kuvaukset alkavat maaliskuussa.

Lisäksi Elisa on tilannut Minna Lindgrenin menestyskirjasarjaan perustuvaan sarjan, Ehtoolehdon, joka on parhaillaan jälkituotannossa. 

Elisan vuosittain teettämän Näin Suomi viihtyy -tutkimuksen* mukaan kotimaisten tv-sarjojen suosio on viime vuodesta hieman kasvanut, ja 55 % suomalaisista sanoo katsovansa kotimaisia sarjoja viikoittain. Suomalaiset katsovat monipuolisesti: rikos, toiminta ja seikkailu sekä draama ovat suosituimmat genret.  

- ”Satsaamme merkittävästi kotimaisiin alkuperäissarjoihin, joiden genret vaihtelevat rikossarjoista komediaan. Elisa on tilannut kotimaisilta tuotantoyhtiöiltä alkuperäissarjoja vuodesta 2014 alkaen: tähän mennessä on julkaistu lähes 40 alkuperäissarjaa ja tilattu yli 60 tuotantokautta. Elisa on merkittävä kotimaisen draaman tilaaja, rahoittaja ja kansainvälistäjä: Elisa Viihteen alkuperäissarjoja on myyty yli 80 maahan”, kertoo Elisan sisältöjohtaja Ani Korpela

(*Näin Suomi Viihtyy -tutkimus syyskuu 2023. N=1392. Aineisto vastaa suomalaisia iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan. Tutkimuksen suunnittelusta, analyysistä ja raportoinnista on vastannut Prior Konsultointi.)

Uudet Elisa Viihteen alkuperäissarjat: 

Mies joka kuoli – Wikipedia

Mies joka kuoli -sarjan ensimmäinen kausi perustui Antti Tuomaisen, yhden Suomen kansainvälisesti menestyneimmän nykykirjailijan, samannimiseen menestysromaaniin. Tarinassa seurattiin sieniyrittäjä Jaakko Kaunismaata, joka eräänä päivänä huomaa olevansa pitkäkestoisen myrkytyksen uhri, ja päättää selvittää kuka hänet on murhannut.

Ensimmäisen kauden päätteeksi Jaakolle jätettiin puolihaikeat jäähyväiset. Toisella kaudella omaksi ja muiden hämmästykseksi Jaakko virkoaa ja palaa elävien kirjoihin joitakin kuukausia myöhemmin herätessään tokiolaisessa sairaalassa keinotekoisesta koomastaan. Uuden kauden kuvaukset alkoivat 22.2. Haminassa. 

Toisen kauden käsikirjoittajana on Brendan Foley ja ohjaajana Samuli Valkama. Sarjan tuottaa Elisa Viihteelle ReelMedian Markku Flink. Rooleissa ovat mukana kaikki ensimmäisen kauden suositut henkilöt, joita näyttelevät Jussi Vatanen, Sara Soulié, Kari Hietalahti, Satu Tuuli Karhu, Eiji Mihara, Elias Westerberg, Janne Reinikainen, Matti Onnismaa ja Antti Virmavirta.

Uusina henkilöinä nähdään muun muassa Kati Outinen, Natsumi Kuroda, Paavo Kinnunen ja Sara Melleri.

Sarjan yhteistuottajia ovat Sophisticated Films ja Media Musketeers Studios, joista jälkimmäinen vastaa myös sarjan kansainvälisestä myynnistä. Luova Eurooppa Media -tukea saanut sarja toteutetaan yhteistyössä Kaakon elokuvakomission ja Haminan kaupungin sekä Business Finlandin kanssa.   

Pohjolan laki | Ruutu

Elisa Viihteen alkuperäissarja Pohjolan laki on suomalaiseen lakimaailmaan sijoittuva uskottava ja koukuttava draamasarja. Lakidraamasta on ilmestynyt kaksi tuotantokautta.

Kolmannella kaudella päästään jälleen seuraamaan Matti Pohjolan, Eeva Bensonin ja asianajotoimisto Benson & Bensonin mutkikkaita kiemuroita lakimaailman huipulla. Pääkäsikirjoittajana jatkaa Juha Karvanen, ja päärooleissa Lauri Tilkanen, Iida-Maria Heinonen ja Anu Sinisalo. Ohjaajana uudella kaudella on Jussi Hiltunen.

Sarjan tuottaa Elisa Viihteelle Yellow Film & TV:n Noora Haatainen. Pohjolan lain kuvaukset alkavat maaliskuussa pääkaupunkiseudulla. 

Ivalo | Ruutu

Elisa Viihteen alkuperäissarja Ivalon neljännen kauden kuvaukset alkavat maaliskuussa pääkaupunkiseudulla, ja Ivalossa sarjaa kuvataan huhtikuun alussa. Rikossarjan uudella kaudella jatkavat ohjaajana Juha Lankinen ja käsikirjoittajana Iiro Küttner. Sarjan tuottaa Elisa Viihteelle Yellow Film & TV:n Heidi Laitinen.

Sarja on saanut rahoitusta Business Finlandilta ja sen kansainvälisestä myynnistä vastaa ranskalainen Mediawan. Pääroolissa nähdään jälleen Iina Kuustonen, ja mukana on aiemmilta kausilta tuttuja näyttelijöitä, esimerkiksi suosittu Venla Ronkainen (Iinan roolihenkilön tytär), Pihla Viitala, Mikko Leppilampi, Mikko Nousiainen ja Janne Kataja

 

Ehtoolehto-trilogia Minna Lindgren: Masennuin, kun perehdyin hoiva- ja  terveysteknologiaan - Viihde - Ilta-Sanomat

Minna Lindgrenin suosittuun Ehtoolehto-kirjasarjan ensimmäiseen kirjaan perustuva Ehtoolehto-sarja tullaan näkemään kahdeksanosaisena Elisa Viihteen alkuperäissarjana, jonka käsikirjoituksen on kirjan pohjalta tehnyt Johanna Hartikainen.

Ehtoolehto on hulvaton murhamysteeri, joka huokuu mummoenergiaa: palvelutalossa asuvien ystävysten seesteinen arki on tiessään, kun outoja asioita alkaa tapahtua. Murhamysteerin ohella sarja käsittelee tärkeitä teemoja, kuten ystävyyttä ja vanhenemista. 

Taru Mäkelän ohjaaman sarjan päähenkilöinä nähdään kokenut näyttelijäkolmikko Leena Uotila, Eeva Litmanen ja Rea Mauranen. Elisa Viihteen alkuperäissarjan tuottaa Helsinki-filmi Oy:n Severi Koivusalo. Pääkolmikon lisäksi mukana nähdään mm. Seela Sella, Heikki Nousiainen, Ilmari Saarelainen, Ulla Tapaninen, Jarkko Niemi, Vera Kiiskinen ja Minttu Mustakallio

Elisa Viihteen alkuperäissarjojen ensiesitykset nähdään Ruutu+-tilauksella ja sarjat tulevat myöhemmin katsottavaksi myös Elisa Viihde -palveluun. Pohjolan lain 3. kausi saa ensiesityksensä loppuvuodesta 2024. Ivalon 4. kausi, Mies joka kuoli -sarjan 2. kausi sekä Ehtoolehto julkaistaan vuonna 2025.  

Elisa Viihde Premium

11.04.2024Back to Back - ELOKUVA-ARVOSTELU
11.04.2024Luvattu maa - ELOKUVA-ARVOSTELU
11.04.2024Maaliskuun 2024 katsotuimmat elokuvat
11.04.2024Kyllä isä osaa -elokuva oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
05.04.2024Uusi teos kokoaa Suomen varhaispostin laajan historian yhteen
05.04.2024Samu Haber julkaisi uuden kappaleen osana MIELI ry:n Mielinauha -kampanjaa
05.04.2024Suvi Teräsniskan uusi albumi nousi virallisen albumilistan ykköseksi
05.04.2024Dingon alkuperäisestä albumista julkaistaan rajoitettu tuhannen kappaleen vinyylipainos
05.04.2024Jenni Vartiainen julkaisi uuden tanssittavan singlen "Villit vedet"
02.04.2024Warkautelaisia on romaani Varkauden synkästä historiasta ja sen ylisukupolvisista vaikutuksista

Siirry arkistoon »