Tampereen Nokia Arenalla järjestetään Suomen suurimmat Euroviisubileet 11. toukokuuta
07.05.2024
Suomessa tarjoutuu tänä vuonna mahdollisuus kokea kollektiivinen Euroviisuhuuma. Tampereen Nokia Arenalla lauantaina 11. toukokuuta järjestettävät Suomen suurimmat Euroviisubileet tuovat yhteen sekä monet takavuosien euroviisuehdokkaat että Euroviisujen ystävät.
Bileet alkavat klo 20.30 järjestettävällä konsertilla, jossa lukuisat euroviisuedustajat esittävät oman euroviisukappaleensa. Bileet juontaa Kristoffer Ignatius ja Eeva Malin.
Suomen suurimmat Euroviisubileet on saanut kiinnitettyä artistikattaukseensa useamman kansainvälisen viisutähden. Mukana on myös kaksi voittajaa, vuonna 2009 yleisöt Fairytale-hitillään villinnyt Alexander Rybak sekä vuonna 2013 Euroviisut kappaleellaan Only Teardrops voittanut Tanskan Emmelie de Forest.
Lisää kansainvälistä tähtipölyä tarjoilevat lisäksi Norjaa vuonna 2019 Euroviisuissa kappaleella Spirit in the Sky edustanut KEiiNO ja Ukrainaa Suomessa vuonna 2007 järjestetyissä Euroviisuissa kappaleellaan Dancing Lasha Tumbai edustanut Verka Serduchka.
Kotimaisista euroviisuhiteistämme illan aikana kuullaan Saara Aallon Monsters vuodelta 2018, Ami Aspelundin Fantasiaa vuodelta 1983, CatCatin Bye Bye Baby vuodelta 1994, Aksel Kankaanrannan vuoden 2020 UMK:n voittajabiisi Looking Back, Hanna Pakarisen kotikisoissa vuonna 2007 kuultu Leave Me Alone, Marion Rungin vuoden 1962 Tipi-tii ja vuoden 1973 Tom tom tom, Geir Rönningin vuoden 2005 Why, Sandhjan vuoden 2016 Sing It Away, Laura Voutilaisen vuoden 2002 Addicted to You sekä Sara Siipolan tämän vuoden UMK:ssa ammattilaisraadeilta korkeimmat pisteet saanut Paskana ja Benjaminin vuoden 2023 UMK-kappale Hoida mut.
Bileet huipentuvat suoran Euroviisu-lähetyksen seuraamisen. Ruotsin Malmö Arenalla järjestettäviä Euroviisuja seurataan suorana lähetyksenä Nokia Arenan suurilta screeneiltä aina tuloksen ja voittajan selviämiseen asti.
- "Tällaista ei ole Suomessa aikaisemmin nähty. Ensin UMK- finaali täytti Nokia Arenan hetkessä kaksi kertaa, ja nyt meillä on Euroviisubileet Suomen suurimmalla areenalla. Tampereella tulee olemaan upea kattaus Suomen edustajia, suosittuja Euroviisu-voittajia sekä ikonisia fanisuosikkeja meiltä ja muualta. Illan kruunaa vielä Euroviisujen finaalilähetys areenan isoilta screeneiltä yhdessä muiden viisufanien kanssa. Nyt tuli jo toinen joulu euroviisufaneille. Jos ei Malmön liput olisi itsellä jo taskussa, niin osallistuisin näihin bileisiin. Tämä on hienoa aikaa", sanoo Jouni Pihkakorpi (puheenjohtaja, Euroviisuklubi OGAE Finland ry)
Liput: Lippujen hinnat alkaen 39,90 € Permantoliput K-18, pää- ja yläkatsomot ovat ikärajattomat.
Saatavilla myös VIP-lippuja hintaan 169,90 € Vip-liput sisältävät: Vip-passi ja ranneke Ruokailu buffetista Artistivierailuita DJ soittamassa hyvän fiiliksen musaa Euroviisu-bileiden rintanappi
Liput ja lisätiedot täältä
|