Luvattu maa - ELOKUVA-ARVOSTELU

11.04.2024


Köyhä sotilas Ludvig Kahlen (Mads Mikkelsen) saapuu vuonna 1755 karulle Jyllannin nummelle ja tekee sopimuksen kuninkaan kanssa: mikäli hän onnistuu kesyttämään ankarat nummet viljelysmaaksi, hänet palkitaan aatelisarvolla.

Kuva © Henrik Ohsten / Zentropa / Nordisk Film

Häikäilemätön paikallishallitsija ja maanomistaja Frederik de Schinkel uskoo kuitenkin maiden kuuluvan itselleen, eikä hän osoita armoa Kahlenille, joka on paitsi raivaamassa maata, solminut myös ilmeisen läheiset suhteet niin de Schinkelin serkkuun kuin palvelusväkeenkin.

Oikeudentuntoinen Kahlen ryhtyy horjumattomalla vimmalla taisteluun ylivoimaista vihamiestä vastaan ja vaarantaa paitsi oman henkensä myös ihmiset, jotka ovat tulleet hänelle rakkaiksi.

Kuva © Henrik Ohsten / Zentropa / Nordisk Film

Mads Mikkelsen palkittiin roolistaan elokuvan pääosassa Euroopan parhaana kuluneen talven European Film Awardeissa. Elokuva pokkasi myös muun muassa Göteborgin elokuvajuhlilla kriitikkojen FIPRESCI-palkinnon sekä yleisöpalkinnon parhaana pohjoismaisena elokuvana. Tanskan Robert-elokuvapalkintoja tämä kyseinen elokuva kahmi kaikkiaan yhdeksän. 

Kuva © Henrik Ohsten / Zentropa / Nordisk Film

Plussat:

+ hyvät näyttelijäsuoritukset (Mads Mikkelsen tekee odotetusti huikean roolityön, mutta elokuvassa nähdään myös monia muita hyviä roolisuorituksia niin tanskalaisilta kuin ruotsalaisiltakin näyttelijöiltä)

+ käsikirjoitus, kuvaus, leikkaus, elokuvan lumoava musiikki ja huikea puvustus, lavastus ja maskeeraus

+ laadukas ja hyvin tehty tanskalainen historiallinen draamaelokuva, joka tarjoaa niin romantiikkaa, kuin jännitystäkin ja yllättävääkin raakuutta (elokuva pitää katsojan hyvin otteessaan alusta loppuun saakka)

Miinukset:

- elokuvan lyhyt kesto (Tanskan nummien hienoissa maisemissa olisi viihtynyt huomattavasti kauemminkin)

- elokuvan ajoittainen raakuus ja väkivaltaisuus

- ennalta-arvattavuus

Marko Kilpilampi / Kulttuuritähdet

12.4.2024

16

Nikolaj Arcel

Anderss Thomas Jensen, Nikolaj Arcel

Mads Mikkelsen, Amanda Collin, Simon Bennebjerg, Kristine Kujath Thorp, Gustav Lidh

Draama, western

Elokuvan traileri

Kuva © Henrik Ohsten / Zentropa / Nordisk Film

25.05.2024Saija Tuupanen julkaisi uuden singlen ja odottaa kesää sekä Tangomarkkinat-tuomarointia
24.05.2024Peter Jöback bändeineen saapuu Kulttuuritalolle syyskuussa
23.05.2024Laukaassa järjestettävä Hard Rock Korppi avaa Keski-Suomen rockfestarikesän kesäkuun alussa
22.05.2024Valtakunnalliset museopäivät alkavat Jyväskylässä
22.05.2024Kaija Koo järjestää superbileet Helsingin Böle Arenalla joulukuussa
21.05.2024Ensitanssija Frans Valkamalle Edvard Fazer -palkinto
21.05.2024Reino Nordin julkaisi uutta musiikkia ja julkaisi kesän keikat
21.05.2024Olli Halonen julkaisi uuden kesäisen singlen "Synnytty saunomaan"
20.05.2024Tangomarkkinoiden Laulukilpailun Semifinalistit on valittu
20.05.2024Kingdom of the Planet of the Apes oli viime viikonlopun katsotuin elokuva

Siirry arkistoon »