Irina juhlistaa 20-vuotista uraansa

08.05.2024

Jo kahdenkymmenen vuoden menestyksekkään uran sooloartistina tehnyt Irina palaa vuoden mittaiseksi venyneen tauon jälkeen, ja julkaisi keväällä ensimmäisen singlen yhdeksänneltä studioalbumiltaan. Uutta Irina-albumia on lupa odotella vuoden 2025 alkupuolella.

Irina juhlistaa 20-vuotista uraansa ja julkaisee uutta musiikkia! - Vallila  Music House

5star_2.jpg

Nyt  keväällä julkaistu Juhlat mulle on juhlistus ihanalle, tavalliselle ja arkiselle elämälle, jota meistä itse kullakin on toivottavasti mahdollisuus elää. 

Irinan uuden kappaleen voit kuunnella täältä

Irina – Vahva Lyrics | Genius Lyrics

Uuden musiikin lisäksi Irinalla on myös toinen syy juhlia, sillä tänä vuonna tulee kuluneeksi tasan kaksikymmentä vuotta Irinan uran vauhdilla startanneesta Vahva-debyyttilevystä. Se julkaistiin  20 vuotta sitten 22.3.2004.

- “Niinpä Juhlat mulle on samalla juhlistus myös minun 20-vuotiselle uralleni ja sille, että olen saanut tehdä tätä työtä kaikki nämä vuodet, kuten Vahva-debyyttialbumin ilmestyttyä uskaltauduin toivomaan”, Irina kertoo.

Kuva © Henry Salmi / Sony Music 

Irina nousi heti Vahva-debyyttialbumillaan Suomen eturivin artistien joukkoon ja on pysytellyt siellä nyt kaksi vuosikymmentä. Artistiuran lisäksi Irina on tuttu suomalaisille erityisesti yhtenä Elämäni biisi -solistina, jossa hän on ollut mukana vuodesta 2019 alkaen.

Irina on julkaissut urallaan kahdeksan studioalbumia, joista tunnetuimmat ovat kahdella Emmalla palkittu debyyttilevy Vahva sekä platinarajan ylittäneet Älä riko kaavaa (2005) ja Liiba laaba (2007). 

Irinan edellinen studioalbumi on vuonna 2021 julkaistu Haluun olla yksin, jonka nimikappaleesta muodostui yksi Irinan uran suurimmista hiteistä. 

Vallila Music House Oy

17.05.2024Näitä kirjoja Suomessa lainattiin eniten vuonna 2023
17.05.2024Suomen suurimmalle bändien fanituotteisiin erikoistuneelle Backstage Rock Shopille tulossa kaikkien aikojen festarikesä
17.05.2024Pia Andellin Kesken - lyhytelokuva valittu parhaaksi pohjoismaiseksi draamaksi
16.05.2024Sinikka Sokka sivuun Heinolan kesäteatterin tuotannosta
16.05.2024Hämeenlinnan Teatterilla huikea näytäntövuosi
16.05.2024Myrskyluodon Maija Pohjoismaiden katsotuin pohjoismainen elokuva tänä vuonna
16.05.2024Kingdom of the Planet of the Apes oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
12.05.2024Euroviisut keräsi suomalaiset ruutujen äärelle - finaali tavoitti noin 2,15 miljoonaa suomalaista
12.05.2024Sveitsi voitti Euroviisut
11.05.2024Hollanti ei osallistu Euroviisujen finaaliin

Siirry arkistoon »