Pia Andellin Kesken - lyhytelokuva valittu parhaaksi pohjoismaiseksi draamaksi

17.05.2024

Västerås Film Festival - FilmFreeway

Pia Andellin ohjaama 30-minuuttinen fiktioelokuva Kesken on saanut Västeråsin kansainvälisellä festivaalilla Paras pohjoismainen draama -palkinnon. Elokuvan on tuottanut Of Course My Films Oy.



Suna Vuoren käsikirjoittama lyhytelokuva kertoo ystävysten illallisesta. Kolmen pariskunnan ja yhden eronneen illanvietosta tulee pulahdus keski-iän syvään päätyyn, jossa kaikki on kesken: ihmiset ja heidän ymmärryksensä, perhe- ja parisuhteensa, erilaiset prosessinsa, jopa heidän vitsinsä.

Kesken on Suna Vuoren ensimmäinen elokuvakäsikirjoitus.

Elokuvassa näyttelevät Vera Kiiskinen, Hannu-Pekka Björkman, Ria Kataja, Krista Kosonen, Meri NenonenTommi Korpela sekä Janne Reinikainen.

Kesken sai ensi-iltansa maaliskuussa 2024 Tampereen lyhytelokuvajuhlien kotimaisessa kilpailussa. Elokuvan tekemistä ovat tukeneet AVEK, Suomen elokuvasäätiö sekä Yleisradio. Se nähdään Ylen ohjelmistossa vuonna 2025.

Västeråsin kansainvälinen festivaali on perustettu 2015, ja sen ohjelmistossa oli tänä vuonna yhteensä 106 lyhytelokuvaa.

16.04.2025Orenda - ELOKUVA-ARVOSTELU
16.04.2025Kaikki alkoi äidistäni - ELOKUVA-ARVOSTELU
15.04.2025Se saattaa olla ihminen - TEATTERIARVOSTELU
20.04.2025Muutoksia Jussi-palkinnon kotimaisuuskriteereihin
16.04.2025Kari Tapion syntymästä 80 vuotta - mittava juhlakiertue ympäri Suomen
16.04.2025Mittava euroviisukiertue syksyllä ympäri Suomen
16.04.2025Uusi valtakunnallinen radiokanava POPfm aloitti lähetyksensä
16.04.2025Suvi Teräsniska julkaisi uuden singlen "Rikki mutta riittävä"
16.04.2025ELLIMEI julkaisi herkän singlen "Mun ihminen"
15.04.2025Kaksi Jari Sillanpää 30 vuotta estradilla -kiertueen konserttia peruttu

Siirry arkistoon »