Bingohuumaa ja flipperin lumoa -teos kuljettaa suomalaisia villinneisiin peli-ilmiöihin Afrikan tähdestä tv-tennikseen

Turun yliopiston professori Jaakko Suomisen Bingohuumaa ja flipperin lumoa matkaa Urho Kekkosen ajan Suomeen ja piirtää kuvan aikakaudesta, jolloin Kimble, tv-peli, 50 pennin pajatso, Lotto ja monet muut pelit hurmasivat suomalaiset. Peli-ilmiöt myös kytkeytyivät laajemmin aikakauden suuriin muutoksiin, yhteiskunnallisiin keskusteluihin ja Suomen modernisoitumiseen.

Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä suomalaiset hullaantuivat niin bingoon, Lottoon kuin hulavanteeseenkin. Osa peleistä jäi osaksi kulttuuriamme, osa katosi historiaan: esimerkiksi Linnanmäen vedenneitohallissa uima-asuisia naisia pudottivat altaaseen niin kansalaiset kuin Kekkonenkin.

Jaakko Suomisen Bingohuumaa ja flipperin lumoa uppoutuu pelaamiseen ja siihen kietoutuviin ilmiöihin sodanjälkeisessä Suomessa, jossa koettiin olympialaisten huuma, Kekkosen valtakausi ja television ensiaskeleet.

Teos kutsuu Kimblen ja Afrikan tähden kaltaisten lautapelien äärelle sekä peliautomaattien ja flippereiden loisteeseen. Mukana ovat myös ”tumba” eli pöytäjääkiekko, ensimmäiset videopelit sekä monet muut aikakauden huvitukset, joiden parissa koettiin koko tunteiden kirjo jännityksestä riemuun ja tappion karvauteen.

Peli-ilmiöt kytkeytyivät kulutuskulttuurien muutokseen, uusiin muovin kaltaisiin teollisiin materiaaleihin, elektronisten kuluttajatuotteiden yleistymiseen ja ihmisten vapaa-ajan lisääntymiseen.

Ne liittyivät lisäksi laajemmin kulttuuriseen kolonialismiin, sukupuoleen, yhteiskunnan demokratisoitumiseen, kaupungistumiseen ja liikenneinfrastruktuurien rakentamiseen, puoluepoliittiseen keskusteluun ja yhteiskunnan toimintojen rahoitukseen, Suominen sanoo. Esimerkiksi pelaamisen paikat olivat sukupuolittuneita:

”Tiloista vaikkapa ravintolat toimivat pitkään miesten ehdoilla ja ravintolatilojen pelit olivat enemmän miehille kuin naisille suunnattuja. Naisille kohdistettiin erityisesti pienten panosten onnenpelejä ja miehille taitopelejä. Myös lasten pelit olivat sukupuolitettuja, ja esimerkiksi tiettyjen urheilupelien mainonta suunnattiin voimakkaammin pojille. Sukupuolittuneisuus näkyi muun muassa Lottoa markkinoineen lottotytön ja Linnanmäen vedenneitojen julkisessa kuvassa, tietovisojen mieskeskeisyydessä, bingopelaajien stereotyypittelyssä sekä pajatson ja muiden rahapelien markkinoinnissa.”

Pelit modernisoivat eri tavoin Suomea ja suomalaisia. Esimerkiksi televisioiden tietokilpailut sekä lottoarvonnat opettivat ihmisiä järjestämään viikko-ohjelmaansa uudelleen, ja rahapeli- sekä viihdepeliautomaatit kouluttivat ihmisiä toimimaan automaattien kanssa.

Automaatit olivat näin osa teknologista järjestelmää, joka myöhemmin muuttui tietoteknisiksi välineiksi kotona, työpaikoilla ja harrastuksissa.

Bingohuumaa ja flipperin lumoa yhdistää ainutlaatuisella tavalla pelaamisen ja suomalaisen yhteiskunnan historian ja selittää pelaamisen moninaista roolia kulttuurissa. Samalla se herättelee lukijoiden omia pelimuistoja.

- ”Muistan kortinpeluun mummolassa, uuden Master Mindin junamatkoilla, siskon kaverilta lainatun tv-tenniksen, ensimmäisen oman elektroniikkapelin ja perhetutuilta saadun labyrinttipelin. Muistan kesäiset korona- ja krokettiottelut ja monia muita. Muistan myös, kuinka pienenä turhauduin shakinpeluuseen, kun vanhempi veljeni ei antanut minun voittaa. Pelit liittyvät erityisiin hetkiin ja paikkoihin – ja usein nimenomaan sosiaalisiin tilanteisiin ja tunteisiin”, Suominen kertoo.

Jaakko Suominen, FT, on digitaalisen kulttuurin professori Turun yliopistossa. Hänen edellinen teoksensa Pajatsosta pöytätennikseen tarkastelee pelejä ja pelaamista sotienvälisessä Suomessa. Teos oli Vuoden tiedekirja -ehdokas 2023.