Suomen eturivin näyttelijät kampanjoivat kulttuurin ja elokuvan puolesta03.07.2023
Lasipalatsikorttelin Kulttuurikasarmiin muodostuu monipuolinen ja jatkuvasti elävä taide- ja kulttuurikattaus, joka kutsuu kaupunkilaisia kokemaan kulttuuria ja kohtaamaan toisiaan.
He puhuvat kummin roolissaan kulttuurin ja erityisesti elokuvataiteen puolesta. Kuva © Marica Rosengård ja Jaakko Meyn - "Tulevana syksynä konkretisoituu monen vuoden työ, kun Kulttuurikasarmi avaa ovensa yleisölle. Olemme kutsuneet kulttuurin ja elokuvataiteen sanansaattajiksi maamme ehdottomia huippuja, ja olen iloinen, että kaikki nämä eturivin näyttelijät kokivat asian tärkeäksi ja omakseen", sanoo Kulttuurikasarmin hallituksen puheenjohtaja Ari Tolppanen. Kummit kertovat omasta suhteestaan kulttuuriin Kulttuurikasarmin kesällä ja syksyllä julkaistavilla videoilla. Yhteistä oli näkemys siitä, että kulttuuri on yhteistä henkistä pääomaa, jonka arvoa ei voida mitata rahassa. - "Kulttuuri on pääomaa, jonka arvoa ei voi mitata rahassa. Pääomaa, jonka päälle kaikki muut pääomat rakentuvat. Itselleni kulttuurin merkitys on se, että se tuotta onnellisuutta, toivoa, lohtua. Kulttuurista oppii ja sen äärellä viihtyy. Joskus sitä tarvitsee vaikkei tiedä tarvitsevansa." Laura Birn puolestaan toteaa: "Kulttuuri on meidän kaikkien yhteinen henkinen pääomamme, kollektiivinen tapa hahmottaa maailmaa. Se on se, mitä meistä jää jäljelle tuleville sukupolville. Se peilaa menneisyyttä ja hahmottaa nykyhetkeä. Se on myös väline rakentaa parempaa tulevaisuutta ihmiskunnalle ja planeetalle."
Taustaa Kulttuurikasarmista:- Kulttuurikasarmi on historiallisesti mielenkiintoinen rakennus, joka oli alkujaan venäläisille joukko-osastoille suunniteltu kasarmikokonaisuus - Nykyinen Kulttuurikasarmin rakennus toimi 1918 kansalaissodassa huoltorakennuksena. Myöhemmin koitti rakennuksen pitkä palvelusaika linja-autoasemana. - Kulttuurikasarmin rakentaminen alkoi lokakuussa 2021. Historiallisen kohteen saneeraaminen ja muutosyöt on tehty yhteistyössä Kaupunginmuseon kanssa. Kulttuurikasarmin taustalla ovat kasarmirakennuksen ja Lasipalatsin omistava Föreningen Konstsamfundet r.f, NoHo Partners Oyj, BioRex Cinemas Oy sekä Kulttuurikasarmi Oy, jossa mukana on Ari Tolppasen lisäksi pitkän linjan elokuva-alan vaikuttajia kuten Mark Lwoff, Misha Jaari, Aku Jaakkola, Mikko Leino, Jukka Vilhunen ja Pentti Molander. Kulttuurikasarmin rakentamisesta vastaa SRV ja suunnittelusta Arkkitehtitoimisto Sarc Oy. |