Pianisti Tuomo Uusitalo saa Pori Jazzin Vuoden taitelija -palkinnon07.07.2023
Pianisti Tuomo Uusitalo, 36, on valittu Pori Jazzin Vuoden taitelija -palkinnon saajaksi. Itävallan Grazin musiikkiyliopiston jazzlinjalta ja Queens Collegesta (NYC) valmistunut Tuomo Uusitalo muutti 2012 kahdeksaksi vuodeksi New Yorkiin, missä hän työskenteli lukuisten amerikkalaisten muusikoiden kanssa kaupungin klubeissa ja teki myös kiertueita monien kokoonpanojen kanssa. Nyt Suomeen palannut Tuomo Uusitalo on myös säveltäjä, sovittaja ja musiikkipedagogi. Hän levytti ensimmäisen kerran 2012 julkaisemalla trioalbumin. Uusitalon uusin levy on tänä keväänä ilmestynyt Songs From Suspended Times, joka on hänen neljäs sooloalbuminsa. Levyllä on hänen omien sävellysten lisäksi myös jazzstandardeja. Valintaperusteluissaan Pori Jazz toteaa Tuomo Uusitalon olevan laaja-alainen ja avoin muusikko, joka ylittää musiikkilajeja ja -genrejä, vaikka lähtökohta ja juuret ovat jazzissa. Uusitalo on kovalla työllä ja hyvällä verkostoitumisella kehittynyt alansa ammattilaiseksi kivikovassa New Yorkin jazzmaailmassa. Tuomo Uusitalo trio esiintyy Pori Jazzin Poriljonki-teltassa perjantaina 14.7. klo 13.30. Hän soittaa myös Max Zenger Globus -yhtyeessä Lokkilavalla lauantaina 15.7. klo 16.30. Tuleva Pori Jazz järjestetään jo 56. kertaa. Festivaali alkaa perjantaina 7. heinäkuuta ja jatkuu 15. heinäkuuta asti. Kirjurinluodon konserttipuiston pääkonsertit ovat kolmena viimeisenä päivänä. Festivaalin päälavalla esiintyvät muun muassa brittilaulajat Robbie Williams, Sam Smith ja Tom Jones. Jazzohjelman keskeisiä artisteja ovat muun muassa basistilegenda Dave Hollandin uusi kvartetti, laulaja Kurt Ellingin ja kitaristi Charlie Hunterin duo sekä saksofonistit Melissa Aldana ja James Brandon Lewis. |