60-vuotta täyttävältä Dingon entiseltä basistilta Eveltä uusi Kallion katuvalot -single ja video06.07.2023
Soolouransa vuonna 1985 kultaa myyneellä Eve-albumilla aloittanut Jarkko Eve valmistelee parhaillaan soolouransa viidettä albumia, joka ilmestyy myöhemmin tänä vuonna. Jimmy Westerlundin (Strum und Strang, Jonne Aaron, One Desire) tuottamalta albumilta on saatu jo maistiaisina aiemmin tänä vuonna julkaistut Löytötavaraa ja Thelma & Louis -nimiset singlet. Nyt julkaistun Kallion katuvalot -biisin ovat tuottaneet Aku Rannila ja Juho Kola. Kappaleeseen tehdyssä videossa vilahtelee vuosikymmenten takainen Helsinki. Videon on editoinut muun muassa lukuisista lyhytelokuvistaan tunnettu Juhana Manner, joka etsi arkistoistaan biisiin sopivaa materiaalia ja editoi siitä tunnelmaan sopivan videon. Juhana Manner on aikoinaan palkittu mm. Cannesin pronssisella leijonalla. - "Täytän 60 vuotta ja elän taas taiteellisesti hyvin luovaa kautta. Tulossa on soolourani viides ja ehdottomasti paras levy. Kallion katuvalot on kahden elämää pelkäämättömän seikkailijan uneton kesäyö Kalliossa", Eve kertoo. Kuuntele uusi kappale ja katso video täältä Kuva © Mika Toivanen Eve juhlii tulevia syntymäpäiviään sekä vielä julkaisematonta albumiaan kahdella keikalla Porin Kulttuuritehdas Kehräämöllä. Keskiviikon konsertti oli jo loppuunmyyty, mutta torstaille 6. heinäkuuta on jäljellä vielä muutamia lippuja. Dingo yhtyeen alkuperäisessä kokoonpanossa uransa aloittaneen Even uutta soolomateriaalia on odotettu pitkään. Even edellinen Kuun poika Luca -albumi ilmestyi vuonna 1995 ja viimeisimmästä singlestäkin on aikaa jo yli kymmenen vuotta. Musiikinjulkaisutaukonsa aikana Eve on mm. opiskellut psykologiaa sekä työskennellyt päihdeongelmaisten kanssa. Liki kymmenen vuotta Yhdysvalloissa asunut Eve muutti takaisin Suomeen vuonna 2020. Porilaislähtöinen muusikko täyttää 60-vuotta 6. heinäkuuta. |