Hanna Kinnusen ja Marko Maunukselan rakkauslaulu syntyi Aito Iskemän kuuntelijoiden ja Kodin Kuvalehden lukijoiden tarinoista08.07.2023
Aito Iskelmän juontajat Hanna Kinnunen ja Marko Maunuksela julkaisivat yhteisen duettobiisin, joka on syntynyt aidoista suomalaisista rakkaustarinoista. Helmikuussa Aito Iskelmä ja Kodin Kuvalehti alkoivat yhdessä miettiä, miksi rakkauslaulut kuuluisivat aina vain nuorille. Millainen on aikuinen rakkaus ja millainen biisi siitä voisi syntyä? He pyysivätlukijoilta ja kuuntelijoilta tarinoita aikuisesta rakkaudesta, sillä niistä haluttiin tehdä laulu. Toimituksiin tuli satoja toinen toistaan koskettavampia ja kauniimpia tarinoita suomalaisten aikuisesta rakkaudesta. Kertomuksista syntyi nyt julkaistu biisi Champs-Élyséen ritari, jonka esittävät Aito Iskelmän juontajinakin tutut Hanna Kinnunen ja Marko Maunuksela. Kappale kertoo kahden toisilleen vielä vieraan aikuisen yhteisestä matkasta Pariisiin. Kuuntele kappale täältä
Parhaillaan Hanna näyttelee Salatuissa elämissä, juontaa radiokanava Aito iskelmän päiväohjelmaa sekä tekee tällä duetolla comebackin myös artistinimellä Hanna K. - ”On upeaa palata takaisin ehkä sen kaikkein rakkaimman asian äärelle, eli laulamaan. Saimme Markon kanssa puhallettua kauniin hengen biisiin, jonka tarina koskettaa ja nostaa tunteet pintaan. Olemme tunteneet vasta lyhyen aikaa, mutta löysimme yhteisen sävelen studiossa helposti", Hanna fiilistelee. Marko Maunuksela on Aito Iskelmän aamujuontaja ja tangokuningas, jolla on pitkä ja monipuolinen kokemus viihteen kentällä. Pitkän artistiuran lisäksi Markoa on nähty viime vuosina aktiivisesti myös eri teattereiden lavoilla musikaalirooleissa. Viimeisimpänä roolina Evita-musikaalin Che, Seinäjoen ja Porin teattereissa. - "Tämä on ensimmäinen musiikillinen yhteistyö Hannan kanssa. Olemme tutustuneet tässä kevään aikana ja huomasimme nopeasti, että meidän äänethän soi tosi hyvin yhteen. Oli ihana laulaa tää kappale Hanna kanssa, ja saimme mielestäni luotua ainutlaatuisen ja aidon tunnelman tähän rakkausduettoon." |