Näyttelijä Henrik Hammarberg lähestyy Kirkan roolia tunteitten kautta17.08.2023
Tehdään yksi asia selväksi heti. Näyttelijä Henrik Hammarberg ei ole Irwinin poika. Väärinkäsitys on yleinen ja ymmärrettäväkin, sillä Hammarberg on Irwinin lapsen täysnimikaima. Lisäksi internetin tietopaneeli väittää, että kyseessä on yksi ja sama henkilö. Näyttelijä Henrik Hammarberg syntyi Raumalla vuonna 1984 kolmilapsiseen perheeseen. Koko perhe pitää musiikista, mutta vain Henrik on tehnyt uran esiintyvällä alalla. Kuva © Petri Teppo / Studio Artica Tänä syksynä Hammarberg muuttuu Rovaniemen Teatterin suurella Tieva-näyttämöllä suomalaisen rockin ja iskelmän legendaksi Kirka Babitziniksi musikaalissa KIRKA – Surun pyyhit silmistäni. Roolin vastaanottaminen ei ollut hänelle itsestäänselvyys. - ”Rooliin ei ollut helppo suostua. Kirka oli Suomen ensimmäinen hevilaulaja. Itse en ollut juurikaan laulanut heviä ennen tätä, joten Kirkan saappaat tuntuivat aika isoilta minun mennä.” Laulanut Hammarberg on kuitenkin aina. Lapsena hän lauloi Rauman poikakuorossa ja aikuisiällä hän on tehnyt musiikkia ottaen vaikutteita eri genreistä. - ”Olen aika paljon kokeillut eri tyylejä, mutta juuri hevisoundi oli ennen tätä projektia minulle vieras.”
- ”On ihan olennaista, että ohjaaja ymmärtää musiikkia tällaisessa projektissa. Honkanen kuulee Kirkan fraseerauseroja ja sävyeroja ja pystyy ohjaamaan minua oikeaan suuntaan”, Hammarberg kiittelee. - ”Siitoselta olen myös saanut tosi hyvää tukea. Meillä on ollut alusta lähtien luottamus ja hyvällä tavalla rento ilmapiiri. Se on ihanaa.” Hammarberg kertoo kuunnelleensa harjoituskaudella paljon Kirkan musiikkia. - ”Hän fraseeraa lauluaan monesti todella epäsuomalaisittain. Hänen laulustaan huomaa, että hän on kuunnellut paljon eri musiikkigenrejä, soulia, bluesia ja rockia.”
Tämä ristiriita valkeni Hammarbergillekin vasta, kun hän alkoi tutustua Kirkan uraan. - ”Lapsuudessani Kirka tuntui olevan keski-ikäisten ihmisten iskelmämusiikkia. Muistan kappaleen Surun pyyhit silmistäni, lisäksi mieleen on jäänyt Mestarit Areenalla –kokoonpano, jossa Kirka oli mukana.” Myöhemmin hänelle selvisi, että Kirka teki paljon muutakin. Vuodesta 1969 alkaneeseen ja aina kuolemaan vuonna 2007 jatkuneeseen levytysuraan mahtui monenlaista – esimerkiksi englanninkielinen hard rock –levy R.O.C.K. vuonna 1986. Se sisältää hyvin erilaista musiikkia kuin kaksi vuotta myöhemmin julkaistu Kirkan suurin menestyslevy Surun pyyhit silmistäni, joka on edelleen yksi myydyimmistä suomalaisista musiikkialbumeista. - ”Kirka itse halusi laulaa rokkia ja heviä, ja ehkä voisi sanoa, että hänet pakotettiin laulamaan iskelmää”, Hammarberg summaa. Hän uskoo, että Kirkalla ei aikanaan ollut vaihtoehtoja toimia mitenkään muuten. Kaupallisuutta oli pakko ajatella. - ”Jos Suomessa haluaa tienata leipänsä laulajana, pitää pystyä jakautumaan moneksi.”
Ei siis ihme, että rooliin asettuminen jännittää muutenkin kuin musiikin osalta. Kirkalla on edelleen vahva fanikunta, ja aikalaiset, jotka ovat soittaneet hänen kanssaan ovat edelleen aktiivisia. Lisäksi jokaisella suomalaisella tuntuu olevan Kirkasta muisto tai mielikuva aivan kuten Hammarbergillä itselläänkin. - ”Onhan tämä aivan erilaista kuin mennä täysin fiktiivisen henkilön saappaisiin. Minua jännittää, hyväksytäänkö minun tulkintani Kirkasta.” Täyteen imitaatioon hän ei edes pyri. - ”Kirkassa on paljon erilaisia puolia. Hän oli ihminen siinä missä muutkin ja hänellä oli tunteet kuten muillakin. Mieluummin näyttelen hänet hänen elämänsä ja tunteittensa kautta kuin kopioimalla olemuksen täysin.” HENRIK HAMMARBERG
KIRKA – SURUN PYYHIT SILMISTÄNI
Lisätiedot ja liput täältä |